Arvostelu: Red Riding Hood – Punahilkka saa Twilight-elokuvat tuntumaan korkeakulttuurilta

Ensi-ilta: 8.4.2011
Alkuperäisnimi: Red Riding Hood
Ohjaaja: Catherine Hardwicke
Käsikirjoittaja: David Johnson
Pääosissa: Amanda Seyfried, Shiloh Fernandez, Max Irons, Gary Oldman, Virginia Madsen, Julie Christie & Lukas Haas
Pituus: 101 minuuttia
Ikäraja: K13
Kotisivu:redridinghood.warnerbros.com

Uutta Twilight-elokuvaa odotellessa elokuvateattereihin saapuu samoista aineksista leivottu Red Riding Hood.

– Isoäiti, miksi sinulla on noin tuskainen ilme ja ladattu ase ohimolla?
– Koska minä katsoin Red Riding Hood -elokuvan.

Jo ensimmäinen traileri paljasti Red Riding Hoodin ammentavan aineksia enemmän Twilight-sarjasta kuin siitä ”700 vuotta vanhasta legendasta”, josta elokuva mainosten mukaan on ”henkeäsalpaava visio”. Kenties kuitenkin hyvä niin, sillä tarinan varhaisissa versioissa susihukka mm. halusi Punahilkan alasti sänkyyn kanssaan ja laittoi tyttöparan syömään isoäitinsä lihaa. Moisen kuvaston katseleminen kerrostalon kokoiselta valkokankaalta tuskin tekisi hyvää niiden goottiromantiikkaa janoavien teinin mielenterveydelle, joille tämä kehno Twilight-kopio on suunnattu.

Red Riding Hoodin alussa ihmissuden kiusaamassa kylässä elelevää Valerieta (Amanda Seyfried) ollaan pakkonaittamassa tumpelolle Henrylle (Jeremy Ironsin puusta pudonnut poika Max Irons), mutta sydän sykkii tummalle ja tuliselle Peterille (Shiloh Fernandez). Mitä yksi-ilmeinen neito tässä tyystin karismaa vailla olevassa pojassa näkee, jää mysteeriksi. Valerien siskon kuoleman jälkeen kylään saapuu uransa pohjamutia kyntävän Gary Oldmanin esittämä ihmissudentappaja Solomon hopeakynsineen ja metallinorsuineen. Kummallisen kekkuloinnin edetessä valkokankaalla yhä hervottomampaan suuntaan pelataan yleisössä arvauspeliä: kuka on ihmissusi? Kuka saa Valerien sydämen? Kuka murtuu ja lähtee ensimmäisenä ulos salista?

Red Riding Hoodin on ohjannut ensimmäisestä Twilight-elokuvasta tuttu Catherine Hardwicke. Ennen Stephenie Meyerin kirjan filmatisoimista Hardwicke tunnettiin onnistuneista nuorisokuvauksistaan Kolmetoista (Thirteen, 2003) ja Lords Of Dogtown (2005). Niiden perusteella ohjaajalla on lahjoja ja näkemystä, mutta tällä kertaa kyseessä on selvästi rahan takia tehty tilaustyö. Suora hyppy Twilightista saman lautasen toiselta laidalta löytyvään Red Riding Hoodiin kertookin synkkää kieltä. Ei tunnetusti ole helppoa olla yli 50-vuotias naisohjaaja hollywoodissa, jos et satu olemaan Kathryn Bigelow. Hardwicke on siis kaiketi vastaanottanut sen mitä on tarjottu, kun vaihtoehtojakaan ei ole ollut näköpiirissä.

Vaikka ohjaajan intohimottomuus paistaa kilometrien päähän, voi Hardwicken puolustukseksi kuitenkin todeta, että hän tietää täsmälleen mitä teinitytöt haluavat valkokankaalla nähdä. Komeita kolleja koreissa vaatteissa riittää, maisemat ovat nättejä ja tulen ääressä muiskutellaan kuin tulisimmissa Harlekiini-pokkareissa konsanaan. Ei tästä aikuinen saa irti kuin myötähäpeää ja epäuskoista hihitystä, mutta mitäpä me toisaalta mistään tajuammekaan? Red Riding Hoodin maailmassa pakkasessa ei palella, seppä takoo hevosenkenkää vitivalkoisessa paidassa, metsurilla on miesmallin hiukset ja kaula-aukko auki rintaan asti. Hittoon realismi, visva ja lika – nättiä sen olla pitää! Vuoden 1995 Jumanjista lainattu digisusi on ihan jees vielä vuonna 2011!

Red Riding Hood kosiskelee Twilight-faneja härskisti aina näyttelijäkiinnityksiä myöten. Korneinta lienee se, että Valerien papan roolissa esiintyvä Billy Burke on myös Twilightin Bella Swanin (Kirsten Stewart) valkokangasisä. Shiloh Fernandez oli puolestaan vahva ehdokas Edward Cullenin rooliin ennen Robert Pattinsonia. Tämän jälkeen ei liene mikään yllätys, että myös Twilight-ihmissusi Taylor Lautner oli eräässä vaiheessa ehdolla Red Riding Hoodin näyttelijäkuntaan…

Red Riding Hoodia voi suositella sen sisarteoksesta Twilightista pitäville, mutta muiden kannattaa jättää elokuva suosiolla väliin. Kyseessä kun on alkuvuoden kehnoimpia kuravellejä, joka saa jopa Twilight-elokuvat näyttämään Stanley Kubrickin teoksilta. Saavutushan se on tietty sekin.

Arvostelija: Tatu Junni