Uusimmat

Arvostelu Täysin estoton nunnalesboilu Benedetta on viihdyttävää jumalanpilkkaa Basic Instinctin ohjaajalta

16.12.2021 11:50 Aki Lehti

Paul Verhoevenin tositapahtumiin perustuvan Benedetta-provokaation ytimessä on seksuaalisen himon, tappavan ruton ja uskon epäpyhä kolminaisuus. Jo 83-vuotiaan konkariohjaajan uutuus on viihdyttävää jumalanpilkkaa.


Ensi-ilta: 17.12.2021
Alkuperäisnimi: Benedetta
Ohjaus: Paul Verhoeven
Käsikirjoitus: Paul Verhoeven & David Birke
Pääosissa: Virginie Efira, Charlotte Rampling, Daphne Patakia, Lambert Wilson & Olivier Rabourdin
Pituus: 131 minuuttia
Ikäraja: K16


Ohjaaja Paul Verhoevenilla alkaa olla jo ikää, eikä elokuvia ole enää viimeisen 20 vuoden aikana ilmestynyt yhtä tiuhaan tahtiin kuin aiemmin. 83-vuotias alankomaalaiskonkari ei kuitenkaan ole rauhoittunut tai muuttanut tyyliään soveliaammaksi. Cannesin elokuvajuhlilla maailmanensi-iltansa saanut Benedetta on tahallinen provokaatio ja satiiri. Verhoeven tekee sillä uskontoa käsittelevälle historialliselle draamalle saman kuin aikoinaan RoboCopilla ja erityisesti Starship Troopersilla Hollywoodin toimintaelokuville.

Verhoevenin edellinen elokuva, vuoden 2016 Elle, oli viiden tähden arvoinen genrehybridi ja yksi hänen pitkän uransa parhaista. Sen tavoin myös Benedetta on ranskankielinen teos, mutta tyyliltään aivan erilainen. Toki Isabelle Huppertin tähdittämä Elle sisälsi myös samoja aineksia kuin useat Verhoevenin elokuvat. Mukana oli ripaus komediaa, mutta rankkaa aihetta käsitellyt sekasikiö oli pääosin raiskaus-kostotarina ja trilleri. Sen juonenkäänteitä oli suht mahdoton arvata etukäteen.

Benedetta on toista maata.

Ohjaaja-käsikirjoittajalla on paljon painavaa sanottavaa. Nunnanoviisi Benedettan 1600-luvun Italiaan sijoittuva tarina ja koko leffa on niin huimaa tykittelyä, että välillä ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.

Neitsyt Mariasta näkyjä näkevä Benedetta Carlini saapuu Toscanassa sijaitsevaan luostariin jo pikkutyttönä.

Nunnaluostariin tarvittaisiin saman tien Jeesus kaatamaan pöytiä, sillä Charlotte Ramplingin upeasti esittämä Soeur Felicita -abbedissa vaatii Benedettan rikkaalta isältä suuren rahasumman. Ei kai nunnaluostariin nyt ketä tahansa oteta, eikä ainakaan ilmaiseksi. Ei edes suoraan Luojansa kanssa keskustelevaa Benedettaa.

Luostarin iso ja painava Neitsyt Marian patsas kaatuu tytön päälle, mutta hän ei loukkaannu onnettomuudessa lainkaan. Saman pyhimyksen pientä puupatsasta jatkuvasti mukanaan kantavaan tyttöön tapauksella on silti suuri vaikutus. Hän nappaa suuremman Neitsyt Marian rinnasta kiinni maatessaan sen alla.

Verhoevenin yhdessä David Birken kanssa rustaama käsikirjoitus on kaikkea muuta kuin hienovarainen. Tässä teoksessa ei vinkata silmää tai vihjailla, vaan juonitaan, rietastellaan sekä haalitaan valtaa, maallista omaisuutta ja seksuaalista tyydytystä täysin estoitta.

Katolinen kirkko on Benedettan maailmassa yksi suuri mätäpaise. Osa seurakunnasta on uskonsa kanssa realistiseen tapaan liiankin tosissaan, mutta kirkon ylemmissä viroissa toimivat miehet ovat pelkkiä poliittisia pyrkyreitä. Jumalan valtakunnan edelle kiilaa raha ja mainen kunnia.

Leffa hyppää saman tien reilut kymmenen vuotta eteenpäin. Nyt Benedetta on vajaa parikymppinen nuori nainen. Roolissa nähdään taitavasti täysin viattoman ja häikäilemättömän juonittelijan välillä operoiva Virginie Efira.

Benedetta näkee näkyjä nyt lähinnä alastomasta Jeesuksesta, joka on alapäästä yhtä sukupuoleton kuin Ken- tai Barbie-nukke.

Jeesus yllyttää nuorta nunnaa riisumaan vaatteensa. Intensiivisen kohtaamisen aikana Benedettan kämmeniin ja jalkoihin ilmestyy verta vuotavia stigmoja. Kyseessä on oltava ihmeen, vaikka abbedissa ei haluakaan uskoa Benedettalla olevan suoraa yhteyttä Luojaansa. Abbedissa ei tosin usko juuri muuhun kuin rahaan, ja kun Benedettan otsakin alkaa vuotaa verta, niin huijarille on tehtävä jotain.

Kauhun vallassa eläville kaupunkilaisille nuori nunna on Jumalan ihme. Hän lupaa karkottaa Italiassa riehuvan ruton.

Hysteria ja rajut kohtaukset ravisuttavat näkyjä näkevää Benedettaa. Hänen avukseen määrätään vast’ikään raiskaajaisäänsä ja -veljiään luostariin paennut Daphne Patakian näyttelemä Bartolomea-noviisi.

Bartolomean ansiosta nunnalta lähtevät vaatteet päältä myös hereillä ollessaan. Kaksikko pyörittää pian koko luostaria Benedettan noustessa sen johtajattareksi. Nyt naiset voivat heittäytyä estoitta kiihkeään seksisuhteeseen.

Uskonaiheiden kritisointi ja aiheen käsittely ylitsevuotavan seksuaalisuuden kautta herättää edelleen vuonna 2021 närää. Kun kyseessä kaiken lisäksi on vielä samaan sukupuoleen kohdistuva himo, niin palkokasvit menevät nenään yhtä helposti kuin Benedettan puisesta Neitsyt Maria -patsaasta veistetty dildo johonkin aivan muualle.

Jeesuksesta kirjan kirjoittanut ja elokuvaakin suunnitellut Paul Verhoeven tajuaa tietysti kuinka helppo ihmisiä on provosoida aiheella, mutta Benedetta on paljon muutakin kuin pelkkä nunnasploitation-elokuva. Muutama seksikohtaus on ehkä hitusen roisimpi kuin Verhoevenin Basic Instinct -elokuvan ähinät. Kunnon pehmopornoa on lopulta mukana vain muutamassa kohtauksessa.

Pelkkä lesbosuhde ei tee Benedettasta omaperäistä tai uskaliasta elokuvaa. Verhoeven on nakannut mäkeen viimeisetkin rajansa melkein kaiken suhteen. Groteskit väkivallanryöpsähdykset eivät ole aiempien elokuvien tapaan hauskan sarjakuvamaisia, vaan oikeasti ällöttäviä.

Kidutuskammioissa tapahtuvia kohtauksia en halua edes kuvailla.

Ruton runtelemat ihmisruumiskasat ovat myös karmeita. Kun mustan surman uhreja kärrätään ja kipataan joukkohautoihin äklötys muuttuu nauruksi. Kohtauksista tulee väkisinkin ja aivan tahallisesti mieleen Monty Python and the Holy Grail -elokuvan ”bring out your dead!” -kohtaus.

Leffa loikkii ääripäästä toiseen. Viattoman nunnan päiväunia Jeesuksesta seuraa kohtaus, jossa Vatikaanissa huoneeseen kävelee nuntiuksen viimeisillään raskaana oleva jalkavaimo, joka ruiskuttelee rinnoistaan maitoa. Kaikki kahjoudet onnistuvat omituisesti tekemään ohjaajan järjestäytyneen uskonnon kritiikin helpommin pureskeltavaksi.

Verhoevenin 1600-luku ei ehkä näytä realistiselta, vaan siltä miltä leffoissa yleensäkin.

Teos kylpee tummissa väreissä, mutta on visuaalisesti velkaa Ingmar Bergmanin mustavalkoiselle Seitsemäs sinetti -elokuvalle. Säveltäjä Anne Dudley on ujuttanut scoreen mukaan myös Bergmanin klassikossa kuultavan Dies irae -melodian. Myös äänisuunnittelun puolella enempi parempi -tyyli toimii. Intiimeissä kohtauksissa naisten välinen rakkaus kuuluu jopa enemmän kuin näkyy.

Nunnasploitationin CGI-käärmeet ja muut raamatulliset näyt ovat niin tahattomasti kuin tahallaan useassa kohtauksessa kuin suoraan 20 vuoden takaa. Lavasteet, vaatetus, maskeeraus ja vaikkapa taivaalle ilmestyvä ilmestyvä Jumalan ihmeestä kertova digitehostekomeetta puolestaan ovat kaikki taidolla toteutettuja.

Tehosteiden osalta leffasta tulee hämmentävästi mieleen Twin Peaks: The Return, jossa David Lynch sekoitti tahallaan upeisiin kuviinsa mahdollisimman halpoja tietokoneluomuksia. Mitään muuta yhteistä näillä kahdella teoksella ei ole.

Koska erikoistehosteiden budjetti ei ole kovin suuri, on ohjaaja lyönyt monet niistäkin tahallaan läskiksi. Benedettan huuruiset Jeesus-näyt ovat tahallisen kämäisiä. Vähän väliä nunnalle ilmestyvä happotrippi-Vapahtaja sopii mainiosti leffan yleisfiilikseen.

Jo kolme vuotta sitten kuvattu elokuva on omituisen ajankohtainen hahmojen puhuessa kulkutaudista, eristyksestä ja lockdownista.

Itsensä vakavissaan ottava Benedetta on silti huiman hauska, kamala, kantaa ottava, viihdyttävä, estoton, roisi, fiksu, hävytön ja rankka elokuva, joka herättää todella ristiriitaisia fiiliksiä. Syvempi analyysi vaatii ainakin kaksi katsomiskertaa, mutta niiden välillä on pakko pitää pidempi paussi, sillä muuten Benedettan maksimalismi jyrää katsojan alleen.

83-vuotias on Paul Verhoeven on tehnyt vaikeasti sulateltavan, mutta vastustamattoman elokuvan, joka ei taatusti jätä ketään kylmäksi.

BENEDETTA

”Ohjaaja-käsikirjoittaja Paul Verhoeven saa jälleen selitellä tekemisiään hamaan tulevaisuuteen asti. Toivottavasti Benedetta julkaistaan Blu-raylla ohjaajan kommenttiraidan kera. Fanit haluavat kuulla puolustuspuheen, joka saattaa jälleen olla vielä leffaakin viihdyttävämpi pläjäys.”

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat