Arvostelu: Scheiße! Iron Sky on herkullinen, mutta jättää nälkäiseksi

Ensi-ilta: 4.4.2012
Alkuperäisnimi: Iron Sky
Ohjaaja: Timo Vuorensola
Käsikirjoittaja: Johanna Sinisalo
Pääosissa: Julia Dietze, Götz Otto, Udo Kier & Tilo Prückner
Pituus: 93 minuuttia
Ikäraja: K12

Vuosia tuotannossa ollut Iron Sky on vihdoinkin saapunut elokuvateattereihin. Kuunatseista ja USA:n presidenttipelistä kertova tieteiskomedia ei ole mainiosta aiheestaan huolimatta napakymppi, mutta kyllä se katsoa kannattaa.

Timo Vuorensolan ohjaama Iron Sky on vuoden odotetuin kotimainen ensi-ilta. Sen tarina lieneekin kaikille jo tässä vaiheessa tuttu: Kuuhun toisen maailmansodan jälkeen paenneet natsit palaavat vuonna 2018 maapallolle ja pistävät haisemaan. Tätä kakkua on kuorrutettu monilla aineksilla, joista osa maistuu paremmin, osa huonommin. On poliittista juonittelua, natsien valtataistelua, nuoren ja naiivin naisen kasvukertomusta, tummaihoisen mannekiiniastronautin valkaisua… On vaikka mitä, mutta ei valitettavasti kunnolla aikaa käsitellä mitään perusteellisesti.

Osittain fanirahoituksella ja pitkälti talkoovoimin toteutettu Iron Sky tarjoilee lukuisia hyviä elementtejä, mutta kokonaisuus on kummasti vähemmän kuin osiensa summa. Naulatakseen kaikki käsikirjoituksensa palaset olisi Iron Skyn pitänyt olla trilogia – nykyinen 93 minuutin kesto ei riitä oikein mihinkään. Elokuva alkaa tehokkaasti, mutta punainen lanka uhkaa hukkua heti kun tarina siirtyy Kuun pinnalta maapallolle. On ihan ymmärrettävää, että tekijät ovat olleet innoissaan elokuvastaan, mutta maltti olisi ollut valttia käsikirjoitusta hiottaessa. Nyt runsaudenpula kääntyy Iron Skyta vastaan, mutta toisaalta taas: eipä tätä voi missään nimessä tylsäksi elokuvaksi kutsua.

Iron Skyn pohjavire on hurmaavan vinksahtanut ja elokuvaa katsellessa saa nauraa ääneen useassa kohdassa. Valitettavasti tyylitaju ei ole kantanut ihan koko matkaa. Komediallisten ainesten rytmitys sakkaa paikoin pahasti ja esimerkiksi Perikatoon viittaava ”Hitler saa kuulla” -kohtaus on venytetty kiusallisen ylipitkäksi. En myöskään ole vakuuttunut siitä, että poliittinen satiiri on aines, jota elokuva olisi oikeasti kaivannut. Sitä käsitellään turhan kömpelösti ja samalla ”Sarah Palinin” (Stephanie Paul) vaalitaistelu vie suotta aikaa mielenkiintoisemmilta elementeiltä, kuten itse kuunatseilta. Herrarodun siirtokuntaa ja sen kehitystä olisi voinut syventää nykyisestä tuntuvasti. Kuunatsielokuvaa, jossa kuunatsit ovat sivuroolissa, ei voi sanoa täysin onnistuneeksi.

Iron Sky on siis hauska elokuva, mutta ei niin hauska kuin se voisi olla. Vaan ei tässä katastrofin partaalla suinkaan olla: pienestä kömpelyydestään huolimatta tieteisseikkailu voittaa katsojan puolelleen. Toisin kuin Timo Vuorensolan edellinen elokuva Star Wreck, josta en innostunut lainkaan, ei Iron Sky herätä myötähäpeää missään kohtaa. Osa vitseistä on heikkoja, mutta eivät silti kasvata naamapalmuja yleisöön. Ainoastaan tummaihoisen Christopher Kirbyn kliseiden varassa pelehtivä roolihenkilö saa alkupuolen kohtauksissaan hieman hikikarpaloita otsalle. Onneksi ne kuivuvat ennen kuin hahmosta äityy liian ääliömäinen.

Elokuvaa katsoessa huomaa selkeästi, ettei henkilöohjaus ole Timo Vuorensolan vahvuus. Vaikka paikoin hieman pihalla ehkä ovatkin, useimmat näyttelijät onnistuvat rooleissaan kiitettävästi. Suurimman vaikutuksen tekee Julia Dietze natsiopettaja Renate Richterin roolissa. Näyttelijöistä nimekkäin eli Udo Kier ei sen sijaan lunasta häneen kohdistettuja odotuksia. Kuu-Führerina hääräävä kivikasvo vetää roolin rutiinilla, mutta eipä hänen esittämälleen Wolfgang Kortzfleischille myöskään liiemmin tilaa ole annettu. Mestarikaan ei maalaa Mona Lisaa ilman pensseliä. Sivuosahahmoista herkullisin on Albert Einsteinin perverssiä velipuolta muistuttava hullu natsitiedemies Tohtori Richter, jota esittää Tilo Prücknerin.

Puutteistaan huolimatta Iron Sky on elokuva, joka kannattaa käydä katsomassa. Ei sen takia, että nuoria elokuvantekijöitä pitäisi tukea, vaan koska Iron Sky on hauskaa viihdettä ja sen visuaalinen toteutus peräti mestarillinen. Vain parissa kohtaa rajallinen budjetti paistaa läpi – pääasiallisesti Iron Sky näyttää moninkertaisesti itseään kalliimmalta Hollywood-tuotannolta. Historiaan elokuva ei kuitenkaan jää niinkään sisällöllään kuin aiheellaan ja toteutustavallaan. Hienointa olisikin, jos Iron Sky rohkaisisi kotimaisia rahoittajia tukemaan jatkossa omaperäisempiäkin tuotantoja kuin iänikuisia ihmissuhdedraamoja. Jadesoturi, Sauna, Rare Exports ja Iron Sky kaipaavat lisää jäseniä kerhoonsa!

Arvostelija: Tatu Junni