Uusimmat

Arvostelu: ”Scott Pilgrim vastaan maailma on musikaali, jossa ei tanssita vaan tapellaan”

01.10.2010 07:59 Muropaketin toimitus

SP

Tänään saa ensi-iltansa yksi syksyn omalaatuisimmista elokuvista: Bryan Lee O’Malleyn sarjakuvaan pohjautuva Scott Pilgrim vastaan maailma. Kyseessä on nuorisokomedia, jota on rikastettu videopelimäisillä taisteluilla ja muilla fantasia-aineksilla. Kuulostaa oudolta, mutta lopputulos on itseasiassa toimiva.

”Scott Pilgrim vastaan maailma on ’musikaali’, jossa tanssi- ja laulunumerot on korvattu videopelimäisillä taisteluilla. Hieman samalla tavalla kuin Bollywood-tuotannoissa tapahtumapaikka saattaa vaihtua Delhin kaduilta Alppien rinteille, Scott Pilgrimissä bändikilpailu muuttuu Street Fighterin hengessä käytäväksi turpasaunaksi. Konsepti kuulostanee hieman omituiselta, mutta toimii alkuhämmennyksen jälkeen erinomaisesti elokuvan muiden visuaalisten tehokeinojen vanavedessä. Jo Spaced-sarjassa erilaisia genrejä sekoitellut ohjaaja Edgar Wright ei ole vierastanut lähdemateriaalin kummallisuuksia vaan heittäytynyt niiden vietäväksi täysin rinnoin. Toimintakohtaukset ovat energisyydessään ja ääniefekteineen kuin Marvelin 1960-luvun sarjakuvalehtien sivuilta”, kirjoittaa Kaistan kriitikko Tatu Junni.

Lue koko arvio täältä: Scott Pilgrim vastaan maailma

Muropaketin uusimmat