Uusimmat

Arvostelu: Taistelija on mahtava elokuva – ja paljon enemmän kuin pelkkää nyrkkeilyä

27.01.2011 17:49 Olli Sulopuisto

Alkuperäisnimi: The Fighter
Ensi-ilta: 28.1.2011
Ohjaaja: David O. Russell
Käsikirjoittaja: Scott Silver, Paul Tamasy, Eric Johnson
Pääosissa: Christian Bale, Mark Wahlberg, Amy Adams, Melissa Leo
Elokuvan pituus: 118 minuuttia
Ikäraja: K13
Elokuvan kotisivu: www.thefightermovie.com

4/5

Taistelijan päähenkilö on nyrkkeilijä Micky Ward, mutta älkää pelästykö – tämä ei ole elokuva nyrkkeilystä. Mark Wahlbergin esittämä Micky on Bostonin lähellä Lowellin kaupungissa elävä duunari, jota ympäröi enemmän tai vähemmän epäonnistuneiden ihmisten joukko. Äiti (Melissa Leo) on päällepäsmäri ja velipuoli Dicky Ward (Christian Bale) vuosia kestäneen crack-riippuvuuden ontoksi kaivertama. Kun Micky menee tapaamaan ex-vaimon luona asuvaa tytärtään, ovi isketään kiinni.

Hiljaisen ja muiden johdateltavissa olevan Mickyn ainoa toivo on vetää kehässä muita kavereita turpaan niin perusteellisesti, että vielä joskus pääsisi kiinni rahamatseihin. Baarissa työskentelevä Charlene (Amy Adams) olisi aika ihana, mutta mitenkä siihenkin nyt tekisi vaikutuksen, kun tuntee itsensä ihan tolloksi ja ottelumenestyskin on ollut aika epämääräistä. Kaikki ei siis ole okei.

Joku kriitikko jo huomautti, että oikeastaan elokuvan nimen pitäisi olla monikossa, sillä Micky ei ole porukan ainoa taistelija – ja juuri siksi tämä ei ole nyrkkeilyelokuva. Kukaan heistä ei ole valmis antamaan periksi ja jokaisella on unelmia, olivat ne sitten miten hölmöjä tahansa. He ovat amerikkalaisia, piru vie, ja siksi he voivat mehustella ajatuksella paremmasta tulevaisuudesta, vaikka päivät kuluisivatkin paskaisessa talossa crackia polttaessa.

Usein aika lattea Wahlberg tuntuu nyt melkeinpä realistiselta hahmolta, kun hänen vastapainonaan on valkohehkuinen Bale, joka on metodihulluutensa mukaisesti pudottanut painoa sairaalloisen paljon narkkarin roolia varten. Käsikirjoittajat Scott Silver, Paul Tamasy ja Eric Johnson eivät ole unohtaneet naisiakaan. Tyttöystävä on muutakin kuin unelmoinnin kohde – eräässä mahtavassa kohtauksessa Adams kohtaa Mickyn siskoparven – ja Leo tietää, miten matriarkkaa esitetään.

Nyrkkeilyottelut on kuvattu 1990-luvun televisiointien tyyliin ja ne ovat osaltaan iskuntarkkoja rekonstruointeja oikeista otteluista (jos se nyt jotakuta sattuu kiinnostamaan). HBO:n tv-kameroilla taltioidut matsit näyttävät realistisen rumilta, mutta ennen kaikkea ottelut ovat tärkeitä siksi, että niissä on pelissä muutakin kuin se, kuka voittaa ja kuka häviää.

David O. Russellin ohjaamassa elokuvassa käsitellään paljon perhesiteiden velvoitteita ja vaatimuksia. Yksi jännittävimmistä ja tärkeimmistä kohtauksista on ottelu, jossa Micky joutuu päättämään, noudattaako hän sekavan Dickyn ohjeita vai luottaako sittenkin uuden valmentajan strategiaan. Se ei ehkä vaikuta tällä tavalla luettuna kummoiselta jutulta, mutta kun näette, miten kukin erilleen pakotetuista hahmoista joutuu omassa lokerossaan seuraamaan, kärsimään ja toivomaan… voi hitsi, alkaa taas itkettää.

Eikä kyseessä ole ainoa kohtaus, joka onnistuu yllättämään. Ehkä kokonaisuutena elokuvan dramaturgiassa on jonkin verran ennalta-arvattavia palasia, mutta se ei haittaa, sillä niin usein Taistelija ällistyttää, itkettää ja naurattaakin. Osaako joku vaikka selittää I Started A Joke -kohtauksen? Minä en ainakaan, mutta hemmetin hieno se on siitä huolimatta (tai juuri siksi). Mainitaan vielä, että oikeista Mickystä ja Dickystä kiinnostuneet näkevät vilauksen veljeksistä lopputekstien lomassa. Mutta tämä elokuva olisi ihan yhtä hieno, vaikka se olisi kokonaan fiktiota.

PlusMiinusNolla

+ jummi että on hyvät näyttelijät hyvissä rooleissa
+ nyrkkeily ei ole pelkkä metafora eikä pelkkää väkivaltaa, vaan jotain enemmän

Arvostelija: Olli Sulopuisto