Arvostelu: Teit meistä kauniin on itsensä liian vakavasti ottava kokoelma kliseitä

05.09.2016 20:01 | Aki Lehti

Teit meistä kauniinEnsi-ilta: 7.9.2016
Ohjaus: Tuukka Temonen
Käsikirjoitus: Niisku Haapala
Pääosissa: Roope Salminen, Mimosa Willamo, Iiro Panula, Tatu Sinisalo, Laura Malmivaara, Tommi Taurula, Lorenz Backmann, Olga Temonen, Lotta Backlund
Pituus: 110 minuuttia
Ikäraja: K7
Idea: Teinejä ahdistaa 1990-luvun alun Heinolassa
Arvostelija: Aki Lehti

1,5

Apulannan ex-basisti Tuukka Temosen ohjaama bändin alkutaipaleesta kertova elokuva on melodramaattisuudessaan puuduttava katsottavaa.

Suomi taitaa olla maailman ainoa maa, jossa rocktähdet ovat tositapahtumiin perustavassa fiktiivisessä elokuvassakin vähemmän kiinnostavia hahmoja kuin poliitikot dokumenttielokuvassa.

Tuukka Temosen esikoisohjaus, Sauli Niinistön vaalikampanjasta kertova Presidentintekijät-dokumentti oli ihan passeli teos. Vuosiakausia tv-töitä oman Optipari-firmansa kautta tehnyt Temonen debytoi nyt fiktiivisen elokuvan ohjaajana. Omasta elämästään ja Apulanta-orkesterin alkuajoista ammentava paketti on joka osa-alueella kliseinen ja paikoitellen jopa amatöörimäinen elokuva.

Hollywood-tuotoksista Teit meistä kauniin vertautuu vaikkapa Cameron Crowen omaelämäkerralliseen Almost Famous – Melkein julkkis -elokuvaan. Crowen valloittavan viihdyttävä elokuva näytti rocktähtien hedonistista sikailua 1970-luvun Yhdysvalloissa. Temosen leffa näyttää 1990-luvun lama-ajan Heinolan ankeutta ja puuduttavaa teiniangstia.

Temonen olisi voinut antaa kohtauslistansa muokattavaksi taitavammalle käsikirjoittajalle. Niisku Haapalakin on tietysti ammattilainen alallaan, mutta tunnettu lähinnä Salattujen elämien rustaajana ja sen huomaa. Lopputulos on epätasainen sotku, joka ei tiedä mikä haluaa olla – teinidraama, aikalaiskuvaus vai saippuaooppera.

Tosielämän pikkufaktojen muokkaaminen fiktioksi valkokankaalle toimii osittain. Esimerkiksi rumpujen pöllimisestä saadaan kiinnostavampi kohtaus, kun murtokeikalle laitetaan yhden jampan sijaan koko bändi.

Massiivisen melodramaattinen elokuva laahaa, eikä muutama koominen kohtaus onnistu keventämään tunnelmaa. 1990-luvun alun laman laannuttamassa Heinolassa ahdistus ja teiniangsti jyräävät kaiken alleen, vaikka bändihommien pitäisi olla pääosin hauskaa todellisuuspakoa. Sitä se varmasti Apulannallekin oli, mutta Temonen haluaa näyttää lähinnä vain vaikeudet, jotka pitää ylittää matkalla Suomen suosituimmaksi rock-yhtyeeksi. Nostalgian varaan rakennetussa leffassa voisi olla mukana enemmän aitoa iloa.

Lama-aikaa korostetaan liian useaan otteeseen väliin leikatuilla arkistokuvilla tv-uutisista. Markan devalvointi, konkurssit ja potkut eivät kuitenkaan näy leffan nuorten elämässä juuri mitenkään. Se on oikeastaan hyvä ratkaisu, sillä eivät aikuisten toimeentulo- ja talousongelmat olleet meidän ysärin alussa teinivuosiaan viettäneiden elämää määrittäneitä murheita. Faija saattoi maata työttömänä olohuoneen sohvalla, mutta se maailma katosi sulkemalla oman huoneen oven. Jos omaa huonetta ei ollut, niin aina saattoi painua kaverille pelaamaan Nintendoa tai soittamaan mökää treenikämpälle.

Nuoret näyttelijät Tatu SinisaloIiro PanulaRoope SalminenTeppo Manner ja Mimosa Willamo ovat elokuvan parasta antia ja selviävät vaativista rooleistaan hyvin. Salmisen valinta Apulannan alkuperäisen kitaristi-laulaja Antti Lautalan rooliin ärsytti osaa bändin faneista etukäteen, mutta mies hoitaa hommansa. Ilmeisesti tv-juontajaksi hairahtanut näyttelijä-muusikko ei saisi enää näytellä. Parhaiten roolistaan suoriutuu Toni Wirtasta esittävä Sinisalo, jolla on on miehen maneerit ja puhetyyli täydellisesti hallussa.

35-vuotiaan Uniikin rooli teinipahiksena on ilmeisesti jonkin sortin vitsi, joka ei ainakaan itselleni auennut.

Mies on lyhyt, eli hän voi ihan hyvin näytellä 17-vuotiaasta?

No, esittiväthän roolihahmojaan melkoisesti vanhemmat näyttelijät 1990-alun suositussa Beverly Hills 90210 -tv-sarjassa alle parikymppisiä opiskelijoita. Tuskinpa tämä läppä siihen kuitenkaan viittaa. Oli miten oli, niin Uniikin kiinnittäminen rooliin on täysin järjetön päätös.

Temonen osaa edelleen pelleillä median ja toimittajien kanssa markkinoidakseen tuotoksiaan. Hänen viime viikolla kirjoittamansa julkinen Facebook-päivitys, joka kertoi ohjaajalle tulleen paha mieli elokuvatoimittaja Kalle Kinnusen kolumnista, ei ollut muuta kuin huuto ilmaisen promon perään.

Sitä ohjaaja sai, myös Dome.fi:n sivuilla.

Apulannan alkuaikojen tapa vedättää toimittajia oli välillä ihan hauskaa, kuten leffassakin nähdään. Tämä loukkaantumistempaus taas on suunnilleen yhtä väsynyttä kuin Sipe Santapukin taannoinen pelleily Sauli Niinistön vaalikampanjassa.

Temonen on halunut tehdä jotain uutta ja uskaliasta ohjaamalla elokuvan omista teinivuosistaan. Kehnosti toteutetussa elokuvassa julkkisten teiniangsti ei ole sen kiinnostavampaa kuin kenenkään muunkaan.

Teit meistä kauniin kaatuu näkemyksen puutteeseen. Paikoitellen amatöörimäinen teos olisi kaivannut lisää vaikkapa lopputekstien aikana nähtävää itseironiaa. Temonen kiittää vuoden 2011 Emma-gaalasta peräisin olevassa pätkässä Wirtasen suulla ensimmäiseksi itseään. Ohjaaja olisi saattanut saada aikaan jotain omaperäistä nauramalla enemmän egoistiselle elokuvalleen.

Tällaisenaan Teit meistä kauniin on mahdollisimman perinteinen suomalainen draama, josta löytyy kaikki mahdolliset genrelle ominaiset kliseet.

PlusMiinusNolla:

+ Tatu Sinisalo on oiva Toni Wirtanen kehonkieltä ja puhetapaa myöten
+ Esittelee useamman osaavan nuoren näyttelijän suurelle yleisölle
– Käsikirjoitus ja tekninen toteutus
– Näyttää paikoitellen leffakoulun lopputyöltä
0 Miksi 1990-luvun alun lamaa korostetaan loputtomiin? Se ei vaikuta juuri mitenkään päähenkilöiden elämään.
0 Ei tuotesijoittelua, punk ei ole kuollut! Anarchy in the Hesburger:
ScreenHunter_41 Sep. 05 10.30

Muropaketin uusimmat