Arvostelu: Terrence Malickin vauhdilla syntynyt To the Wonder on kaunis ja haastava taide-elokuva

Ensi-ilta: 3.5.2013
Alkuperäisnimi: To the Wonder
Ohjaaja: Terrence Malick
Käsikirjoittaja: Terrence Malick
Pääosissa: Ben Affleck, Olga Kurylenko & Javier Bardem
Pituus: 113 minuuttia
Ikäraja: K7
Arvostelija: Aki Lehti

Mestariohjaaja Terrence Malick vaikuttaa faniensa iloksi villiintyneen vanhoilla päivillään. Enää uutta elokuvaa ei tarvitse odotella vuosikymmeniä. To the Wonder on kaunis taide-elokuva, joka varmasti paranee useimmilla katselukerroilla.

Terrence Malickin edellisestä elokuvasta Tree of Lifesta on vain kaksi vuotta ja seuraava ensi-iltakin on luvattu vielä tämän vuoden puolelle. 69-vuotias Malick on tainnut herätä siihen, että hänellä alkaa olla jo sen verran ikää, että kahdenkymmenen vuoden taukojen pitäminen ohjaamisesta ei enää ole mahdollista.

To the Wonder on sisarteos toissavuotiselle Tree of Lifelle niin hyvässä kuin pahassa. Sitä rakastaneille uutuus on pakollista katsottavaa, vaikka elokuvien yleistunnelmat ovat jopa liian identtiset. Jos Tree of Life haukotutti, ei uutuudestakaan ehkä saa mitään irti. Todennäköisesti silmät menevät kiinni viimeistään puolen tunnin kohdalla.

To the Wonderin juoni, jos sellaisesta voidaan edes puhua, on yksinkertainen. Olga Kurylenkon esittämä pariisitar Marina muuttaa Ben Affleckin Neilin perässä Yhdysvaltoihin. Sivuroolissa nähdään Javier Bardemin esittämä oman uskonsa kanssa kamppaileva pappi – Isä Quintana, maahanmuuttaja hänkin. Pinnalta To the Wonder on rakkaustarina, mutta Malickille tyypillisesti se toimii monella tasolla, juuri niin monella kuin katsoja haluaa sille antaa, tai on valmis uhraamaan sille aikaa. Vajaan kahden tunnin kestossaan elokuva on vain alkunäytös, vilaus jostain mahdollisesta. Merkityksensä se saa mahdollisesti vasta katsomista seuraavien tuntien tai päivien aikana katsojan pään sisällä.

To the Wonder on pelkkää vertauskuvaa ja symbolismia. Toinen toisiinsa kietoutuvien kuvien mosaiikkia, hetkiä ja välähdyksiä ihmisistä ja maisemista. Normaaleja kohtauksia siinä ei ole juuri lainkaan, saati dialogia. Kamera kiertää henkilöhahmojen ympärillä kuin välittämättä heistä. Se keskittyy enemmän ihmisiä ympäröiviin asioihin. Välillä tuntuu siltä, että kuvat ovat vain kauniita, ilman sen kummempaa sisältöä. Mutta siinä onkin koko juju, verkkokalvoille ammutun tajunnanvirran kautta katsoja luo hahmoille oman tarinansa. Vähäisen dialogin peittää jatkuva musiikinpauhu, ja kertojaääni puhuu päättömiä. Tarinankerronta dialogin kautta ei kiinnosta Malickia, sillä To the Wonder on jo lähellä mykkäelokuvaa.

Neil ja Marina ovat rakastuneita, mutta vaikuttavat koko ajan onnettomilta, Isä Quintana saarnaa tyhjille kirkkosaleille ja vierailee vankiloissa. Alun kuvat Ranskasta ja Pariisista näyttävät taivaalta, Oklahomassa ollaan lähellä helvettiä. Päällisin puolin kaikki on hyvin, mutta kulman takana on myrkyllisiä työmaita ja kurjuudessa eläviä ihmisiä joilla ei ole voimia tai mahdollisuutta muuttaa elämäntilannettaan. Päähenkilöhahmojen kehitys on olematonta, ja heidän mahdollisen kasvutarinansa ja tunteensa Malick kertoo heitä ympäröivän maailman kautta. Ainoa keino saada elokuvasta jotain irti on heittäytyä sen vietäväksi.

Mitään valmiita vastauksia Malick ei anna, koska hän hädin tuskin edes esittää kysymyksiä. Itse koin että ohjaaja pohtii elokuvan kautta jumalan mahdollista olemassaoloa. To the Wonderin vertaaminen tavalliseen lineaarisesti etenevään elokuvaan on turhaa. Se pelaa omilla rehellisillä ja jopa överiksi vedetyn Malick -maailman säännöillä. Välillä huomaa miettivänsä nauraako ohjaaja itselleen ja tavaramerkeilleen, mutta kyllä hän taitaa olla täysin tosissaan. Itsenäisenä elokuvana To the Wonder on mestariteos. Valitettavasti sitä tulee väkisinkin verrattua edeltäjäänsä Tree of Lifeen, niin paljon niissä on samaa. Tällä kertaa Malick päästää katsojansa vähän helpommalla, sillä väliin ei ole leikattu esimerkiksi kuvia dinosauruksista.

Vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen jaksaa ihmetyttää ohjaajan into kiinnittää miespääosiin könsikkäitä. Osaavat Richard Gere ja Martin Sheen menneinä vuosikymmeninä, korkeintaan keskinkertaiset Colin Farrell, Brad Pitt ja Ben Affleck tuoreimmissa tapauksissa. Heidän tehtävänsä ei ole niinkään näytellä, vaan olla jonkinlaisia moderneja kreikkalaisia patsaita. Affleckia kamera kiertää koko To the Wonderin ajan kuin häveten. Katsokaa, tässä on jotain komeaa, kunhan et katso liian läheltä. Petyt kuitenkin.