Arvostelu: The Force Awakensin ensimmäinen tunti on A-luokan Star Warsia
Ensi-ilta: 16.12.2015
Alkuperäisnimi: Star Wars: The Force Awakens
Ohjaus: J.J. Abrams
Käsikirjoitus: Lawrence Kasdan, J.J. Abrams & Michael Arndt
Pääosissa: John Boyega, Daisy Ridley, Adam Driver, Oscar Isaac, Harrison Ford, Carrie Fisher, Mark Hamill, Anthony Daniels, Peter Mayhew & Kenny Baker
Pituus: 135 minuuttia
Ikäraja: K12
Idea: The Force Awakens synnyttää Star Warsin uusiksi komealla tavalla
Arvostelija: Olli Sulopuisto
Miten tiiviin arvion haluat lukea uudesta Star Warsista? Kävisikö tällainen: The Force Awakens on paras Tähtien sota -elokuva yli kolmeenkymmeneen vuoteen, jonka ensimmäinen tunti on likimain täydellistä seikkailuräimettä ja toinenkin puolisko varsin onnistunut.
Pidän spoilerit minimissä, mutta tähtitaivaan päällä rullaavien keltaisten alkutekstien sisällön saanen paljastaa: Luke Skywalker on kadonnut ja kenraaliksi kohonnut Leia Organa lähettää parhaan pilottinsa etsimään vihjeitä hänestä Jakkun aavikkoplaneetalta. Imperiumin kaaduttua Voiman pimeä puoli on löytänyt itselleen uuden väylän, nimittäin Ensimmäisen ritarikunnan.
Tekstien kadottua kaukaisuuteen kamera kääntyy kohti avaruudessa lilluvaa planeettaa, jonka pian pimentää valtavan Star Destroyerin varjo. Samanlaisten sota-alusten raadot täplittävät Jakkun pintaa, jossa tarinan sankarit esittäytyvät kukin vuorollaan.
On vanhalta viisaalta mieheltä viestin saava lentäjä Poe Dameron (Oscar Isaac), jonka seurana pyörii viehkosti piippaileva BB-8-droidi. On stormtrooper Finn eli iskusotilas, joka ei pysty puristamaan liipaisimesta ja jopa ottaa kypärän pois päästä, vaikka se on ehdottoman kiellettyä (John Boyega).
On yksinäinen romunkerääjä Rey, joka saa hädin tuskin hankittua tarpeeksi leipää pitääkseen nälän loitolla (Daisy Ridley). Ja sitten on mustaa kypärää käyttävä Kylo Ren (Adam Driver), jonka hengenheimolaisuus Darth Vaderiin on ilmeinen jo ennen kuin hän alkaa kiduttaa ihmisiä näkymättömillä voimillaan.
Siinä on jo sen verran monta juonilankaa, että niiden auki kerimisessä The Force Awakensin ensimmäinen tunti vierähtää ripeästi kuin hyperavaruuteen loikanneen Millenium Falconin kyydissä. Enkä vielä edes päässyt siihen kohtaan, jossa edellä mainitun romualuksen — Kessel-kierros ei todellakaan mennyt 14 parsekissa vaan 12:ssa – kyytiin nousee muuan entinen pilotti ja hänen karvainen apurinsa.
Uusien kasvojen ja vanhan kaartin välillä vallitsee aivan selkeä yhteys. Kukaan tulokkaista ei ole identtinen hiilipaperikopio aiemmista, vaan pikemminkin Luken, Leian, Hanin ja Vaderin ominaisuuksien pakka on sekoitettu ja kortit jaettu uusiksi käsiksi.
Erityisen miellyttävää on se, että Rey ei tarvitse miestä pelastamaan häntä tai pitelemään kädestä ja että höpsöttelyhuumoria on mahdutettu mukaan suhteellisen paljon. Sähköiskuja zzzp zzzp! Vastapainona on jonkin verran kansanmurhaa liekinheittimellä ja yksilötason seivästysmurhia valomiekalla. Ei mitään erityisen traumatisoivaa, mutta kuitenkin jotain.
Näyttelijät klaaraavat hommansa hyvin, joskin mehukkaimmat palaset on annettu harmaahapsille. Ehkä se sopii paremmin myös heidän hahmoilleen, koska niillä on taustatarinat ja taakka valmiina, kun taas uudelle kolmikolle sitä vasta kehitellään. Silti melkein jokainen saa ainakin yhden tai kaksi hetkeä, jolloin muu maailma vaikenee ja he pääsevät paistattelemaan parrasvaloissa. Esimerkiksi käy Boyegan uho pahisten tukikohtaan tunkeutumisen jälkeen.
J.J. Abrams on aina ollut elokuvantekijä, joka on hyvä keksimään alkutilanteita ja konsepteja, mutta jolla on ollut vähän vaikeuksia viedä tarinoita maaliin saakka. Tällä kertaa hän onnistuu paremmin kuin yleensä, vaikka loppupuolella The Force Awakens alkaakin torkahdella kahdesta syystä.
Niistä ensimmäinen on se, että elokuva alkaa toisintaa alkuperäisen trilogian tapahtumia, henkilöitä ja teemoja varsin raskassoutuisesti. Alkupuolella viittaukset ovat hienovaraisia ja, mikä parasta, toimivat myös omillaan. Ne ovat ikään kuin riffejä, joissa kuuluu vain hienovaraisia kaikuja ensimmäisistä elokuvista, kun taas lopussa siirrytään enemmän coverbänditoimintaan, eli yritetään saada biisit viimeistä ääntä myöten samanlaiseksi, mikä on tylsää. Paha fiilis ja roskakuilu, älkää nyt viitsikö.
Toinen rasite on tulevaisuushorisontissa häämöttävä ensimmäinen jatko-osa, sitä seuraava toinen jatko-osa ja sen perässä ikuisuuksiin asti jatkuvat jatko-osien jatko-osien jatko-osat. Muotoillaan asia vaikka niin, että vaikka elokuva seisoo omillaan, viimeisen puolituntisen aikana se selvästi asettuu osaksi sarjaelokuvaa – siis sellaista, joissa tarinan ei ole tarkoituskaan päättyä muuten kuin cliffhangeriin, josta voidaan jatkaa seuraavassa osassa. Toisaalta, sellaisten mallin pohjalta rakennettiin alkuperäinen Star Wars, joten mikä minä olen aiheesta kitisemään?
Elokuvallisesti The Force Awakens on taattua laatutyötä.
Toimintakohtauksista saa selvää, räjähdykset ovat isoja ja avaruustaistelut hemmetin hienoja. Ikonisia kuvia riittää kehystettäväksi asti, niin fyysiset kuin tietokoneella tehdyt erikoisefektit ovat saumattomia ja sekä kuvaus että leikkaus soljuvat huomaamattomasti eteenpäin niin kuin Hollywoodissa on tapana. John Williamsin musiikki ei suoraan sanottuna jättänyt erityistä muistijälkeä ainakaan näin ensikuulemalta, mutta sekin mukailee vanhaa ja ripottelee mukaan vähän uutta.
Lopputiivistelmän aika!
The Force Awakensin ensimmäinen tunti on A-luokan Star Warsia ja toinenkin puolisko parempi kuin osat I–III yhteensä (joo, olen väsynyt vanha setä, joka tykkää alkuperäisestä trilogiasta enemmän kuin digijatkoista). Täten leffan alkupuoli saa neljä tähteä ja loppuosa kolme, josta seuraa aritmeettisen selkeä keskiarvo.
Joka tapauksessa jatkoa kelpaa nyt odotella.
PlusMiinusNolla
+ Erittäin onnistunut seikkailumeininki
+ Hyvä sekoitus uutta ja vanhaa
– Tosin loppua kohden vanhan mukailu valtaa liikaa alaa
