Arvostelu: The Grey – Suden hetki ei ole klassikkoainesta, mutta näkemisen arvoinen

24.02.2012 09:23 Tatu Junni

Ensi-ilta: 24.2.2012
Alkuperäisnimi: The Grey
Ohjaaja: Joe Carnahan
Käsikirjoittaja: Joe Carnahan ja Ian Mackenzie Jeffers jälkimmäisen novellin pohjalta
Pääosissa: Liam Neeson, Dallas Roberts, Frank Grillo & Dermot Mulroney
Pituus: 117 minuuttia
Ikäraja: K16
Kotisivu: http://thegreythemovie.com

Dome 3

Suomen talvi on ollut pitkä ja runsasluminen. Liikaa ei kuitenkaan nurista kannata, sillä ainakaan useimmat meistä eivät ole joutuneet taistelemaan hangessa hengestään susihukkien kanssa. Toisin on asianlaita Liam Neesonilla uutuuselokuvassa The Grey – Suden hetki.

Ian Mackenzie Jeffersin Ghost Walker -novelliin pohjautuva The Grey – Suden hetki kertoo Alaskassa öljynporaajia susilta suojelevasta metsästäjästä John Ottwaysta (Liam Neeson). Vaimonsa menettämisen musertama mies on hukannut elämänsä suunnan ja hautoo muista eristäytyneenä itsetuhoisia ajatuksia. Kohtalonoikusta Ottway kuitenkin päätyy itsemurhan partaalta Alaskan autiomaahan taistelemaan henkensä puolesta. Lentokoneen pakkolasku ja pakkanen ovat ongelmista pienimpiä, kun reviiriänsä puolustava susilauma pääsee verenmakuun.

The Grey on melko perinteinen kuvaus luonnon armoille joutumisesta, mutta elokuva onnistuu erottumaan pahimmasta tusinahutusta Liam Neesonin karisman ja löysän A-Teamin jälkeen itseään niskasta ottaneen Joe Carnahanin ohjauksen ansiosta. Tahti on ripeä, eikä alkupuolen jälkeen hengähdystaukoja juuri jää, kun luonto ja sudet painavat päälle joka käänteessä. Mikä parasta, meno vaikuttaa myös tarpeeksi autenttiselta: pakkanen ja viima pureutuvat myös katsojan selkäytimeen, kun miehet koettavat pysyä hangessa hengissä.

Pahimman sudenkuoppansa eli kömpelöt digihukat The Grey – Suden hetki onnistuu välttämään tyylikkäästi. Vaikka eivät aivan aidoista menekään, ovat sudet animoitu tarpeeksi hyvin. Lisäksi ne esiintyvät kuvassa niin nopeasti tai heikossa valaistuksessa, ettei niiden visuaalista uskottavuutta koetella liikaa. Käyttäytyminen onkin sitten asia erikseen: elokuvan mittaan sudet alkavat tuntua paikoin enemmän Alien-elokuvien tappajilta kuin meidänkin metsissämme eläviltä luontokappaleilta.

The Greyn tarina etenee ennalta arvattavasti: lentokoneen haaksirikosta eloonjääneiden joukko vähenee loppua kohti kuin Agatha Christien klassikossa 10 pientä neekeripoikaa. Vaikka jokainen arvannee kuka seisoo vastustamassa susia viimeisenä, jääköön elokuvan loppukohtaus paljastamatta. Todettakoon kuitenkin, että se on erinomainen, suorastaan paras näkemäni aikoihin. The Grey voi jonkun mielestä loppua kesken, mutta tosiasiassa lopputekstit alkavat pyöriä juuri siinä kohtaa, kun kaikki oleellinen on näytetty.

The Grey on hyvässä hengessä toteutettua äijäilyä, jossa on myös sydän mukana. Parhaissa kohtauksissa Carnahan saavuttaa sävyjä Terrence Malickin paletista, vaikkei The Greyta järin filosofiseksi elokuvaksi voikaan väittää. Ei tämä mikään tuleva klassikko ole, mutta näkemisen arvoinen joka tapauksessa.

Once more into the fray
Into the last good fight I’ll ever know
Live and die on this day
Live and die on this day

PlusMiinusNolla

+ Liam Neeson
+ Tunnelma
– Hupsut hukat
– Kaavamaisuus

Arvostelija: Tatu Junni