Arvostelu: The Nice Guys on vuoden hauskin elokuva
Ensi-ilta: 20.5.2016
Alkuperäisnimi: The Nice Guys
Ohjaus: Shane Black
Käsikirjoitus: Shane Black, Anthony Bagarozzi
Pääosissa: Ryan Gosling, Russell Crowe, Angourie Rice, Matt Bomer ja Kim Basinger
Pituus: 115 min
Ikäraja: K16
Idea: 1970-luvun etsivät eivät ole poliittisesti korrekteja tutkiessaan pornostaran murhaa
Arvostelija: Aki Lehti
The Nice Guysin pääosissa on kaksi leffastaraa, mutta elokuvan oikea tähti on sen ohjaaja ja käsikirjoittaja Shane Black. The Nice Guys on Tappava ase -elokuvien käsikirjoittajan ja Kiss Kiss Bang Bang -ohjaajan tavaramerkkejä täynnä. Väkivaltainen äijäily, toiminta ja sanailu naurattavat ääneen melkein koko vajaan parin tunnin ajan.
The Nice Guys on tietyllä tapaa sukua Paul Thomas Andersonin toiselle täyspitkälle elokuvalle, vuoden 1997 Boogie Nightsille, joka nauratti hetkittäin, vaikka olikin draama. The Nice Guys taas on puhdas komedia, jota mainostetaan toimintakomediana. Actioniakin on mukana, mutta se ei ole pelkkää perinteistä aivotonta räiskimistä. Rehellisestä hölmöydestään huolimatta The Nice Guys on mustassa huumorissaan, väkivallassaan, äijäilyssään ja loputtomassa sanailussaan fiksu elokuva. Boogie Nights -fiilis syntyy tapahtumapaikasta, ajasta, lavastuksesta ja puvustuksesta. 1970-luvun lopun Los Angeles ja pornoteollisuus näyttäytyvät ohjaaja Shane Blackin käsittelyssä melkoisen kliseisinä, mutta silti elokuvan maailma tuntuu kaikessa kahjoudessaan oikealta paikalta. Etsivät, pahikset, poliisit, pornostarat ja gangsterit ovat kuin rinnakkaisuniversumista, 1970-luvulta, joka on vielä vähän räikeämpi versio omasta todellisuudestamme.
Ryan Cosling esittää koheltavaa yksityisetsivää Holland Marchia, joka ainakin uskottelee itselleen yrittävänsä toimia sääntöjen mukaan ja olla hyvien puolella. Häntä ei silti haittaa viedä vaikkapa vanhuksen rahat, joka maksaa hänelle lapsenlapsensa jäljittämisestä, jonka hän tietää olevan satavarmasti kuollut. March tutkii tunnetun pornostaran kuolemaa ja yrittää samalla kasvattaa yksinhuoltajana esiteini-ikäistä Holly-tytärtään (Angourie Rice).
Kuvioihin tulee mukaan toinen etsivä, Russell Crowen esittämä Jackson Healey, jonka toimintatavat ovat erilaiset. Hän tekee töitään ilman lupaa ja turvautuu väkivaltaan ensimmäisenä keinona, virkamiesmäisellä vakavuudella. Molemmat ovat omalla tavallaan vastenmielisiä tyyppejä. Kaverit päätyvät tutkimuksissaan keskelle gangstereiden juonitteluja, joista löytyy kytkyjä pornoteollisuuteen, korkeassa hallituksen virassa olevaan äitiin, autoteollisuuteen ja ties mihin. Juonikuvio on ihan kaheli, mutta paketti pysyy päättömyydestään huolimatta kasassa
Ne jotka odottavat pelkkää räiskintää voivat vähän pettyä. Toimintaa ja rankkaa väkivaltaa on mukana, mutta pääosassa on näppäri dialogi. Ohjaaja Blackin lähtökohta on trilleri kadoksissa olevine tyttöineen. Hän sotkee mukaan häijyä noir-pastissia ja keikauttaa koko paketin komediaksi, jolle nauraa ääneen jatkuvasti.
Seksismi, mauttomuus, välinpitämätön suhtautuminen väkivallantekojen seuraksiin, sadismi ja hetkittäin lapsellinen huumori olisivat huonompien tekijöiden käsissä vastenmielistä katsottavaa, mutta Black saa homman toimimaan. 1970-luku oli erilaista aikaa ja sen suojissa hurtti huumori toimii. Etsivät ovat kavereita keskenään, mutta eihän sitä voi ääneen toiselle sanoa. Ensitapaamisella Healey vetää Marchia turpaan ja murtaa luita hänen kädestään. Siinä tiivistyy miesten tapa käsitellä asioita ja leffan maailma.
Russell Crowen julkisuuskuva on antanut ymmärtää hänen olevan helposti kiehahtava tosikko, mörökölli jolla ei ole mitään asiaa komediaan. Ja mitä vielä, sopivan tuhdissa kunnossa rooliaan varten oleva Crowe on parhaimmillaan hulvattoman hauska. Slapstickimpi puoli jätetään Ryan Coslingin vastuulle, mutta hillityn tempperamenttinen Healey on hahmoista hauskempi.
Yksi syy katsoa The Nice Guys on esiteini-ikäinen Angourie Rice Marchin tyttären roolissa, joka tietysti päätyy mukaan sekoiluun ja pahisten maailmaan. Tyttö puhuu hauskoja törkeyksiä, mutta hän varastaa show’n useaan otteeseen myös näyttelijäntaidoillaan. Elokuvassa jossa jokainen hahmo on tahallisen överiksi vedetty karikatyyri, hänen hyväsydäminen Holly Marchinsa tuntuu aidolta ihmiseltä, vaikka oikeassa elämässä moinen mukula olisi kaikkea muuta. Nuoresta iästään huolimatta hän on elokuvan aikuisin hahmo, koko teoksen ja sen pahoja asioita tekevien pahojen ihmisten pikkuvanha omatunto, mutta vailla ärsyttävää nirppanokkaisuutta tai ylenkatsovaa asennetta.
Komedia on elokuvagenreistä hankalimpia ja harvoin enää tulee vastaan teoksia, jotka saavat nauramaan mahan kipeäksi. Shane Black näyttää The Nice Guysilla, kuinka tehdään oikeasti hauska elokuva, jonka maailmankuva on kaikkea muuta kuin poliittisesti korrekti. Sen hahmot voivat olla epämiellyttäviä kusipäitä ja käytöksensä ällöttävää, mutta ainakaan huumori ei perustu pelkkään ilkeilyyn tai kyynisyyteen, kuten niin monessa muussa nykykomediassa.
Jos pidit Kiss Kiss Bang Bang -elokuvasta, niin katso The Nice Guys. Se on tähän mennessä vuoden paras komedia.
PlusMiinusNolla:
+ Koko näyttelijäkaarti, erityisesti Angourie Rice
+ Rankkkaa väkivaltaa, pöljää huumoria, fiksua viihdettä
+ Dialogi, mahtavan mehevä dialogi
+ Rullaa sulavasti, taitavasti leikattu
– Tätä ei ehkä kuitenkaan tulee toistamiseen katsottua. Kertakäyttökamaa
0 Kim Basinger on Kim Basinger
