Arvostelu: 10 vuotta odotettu The Strangers: Prey at Night on turhan ennalta-arvattavaa kauhusäntäilyä
Kymmenen vuotta odotettu jatko-osa kauhuelokuvalle The Strangers onnistuu luomaan piinaavan tunnelman, mutta runsaat pelotteet kääntyvät liiallisen ennalta-arvattaviksi.
Ensi-ilta: 28.3.2018 / Alkuperäisnimi: The Strangers: Prey at Night / Ohjaus: Johannes Roberts / Käsikirjoitus: Bryan Bertino, Ben Ketai / Pääosissa: Christina Hendricks, Martin Henderson, Bailee Madison, Lewis Pullman / Pituus: 85 min / Ikäraja: 16
Bryan Bertino ohjasi ja käsikirjoitti vuonna 2008 kauhuelokuvan The Strangers, joka kertoi syrjäisessä lomapaikassa pariskuntaa terrorisoivista, naamioituneista häijyläisistä. Tositapahtumien inspiroimaksi väitetty pienen budjetin elokuva, jonka pääosissa nähtiin Liv Tyler ja Scott Speedman, sai suhteellisen hyvän vastaanoton ja teki mukavan tilin lippuluukuilla.
Jatko-osa kymmenen vuoden takaiselle tarinalle valmistui vasta nyt. Alkuperäisen elokuvan Bertinon yhdessä Ben Katain kanssa kynäilemä ja Johannes Robertsin ohjaama The Strangers: Prey at Night lähtee liikkeelle saman tapaisista lähtökohdista kuin edellinenkin elokuva. Tällä kertaa naamioitujen tappajien piinattavana on tosin pariskunnan sijaan nelihenkinen perhe.
Kinsey (Bailee Madison) on kapinoiva teini, jonka vanhemmat ovat päättäneet lähettää kasvamaan sisäoppilaitokseen. Koko perhe lähtee saattamaan tyttöä uuteen kouluun, ja matkalla on tarkoitus viettää leppoisa loma syrjäisessä lomakohteessa, jonka omistavat perheen sukulaiset.
Äitiä esittää Christina Hendricks, isää Martin Henderson ja isoveljenä nähdään Lewis Pullman, joka on näyttelijä Bill Pullmanin poika.
Perheen saapuessa lomapaikkaan myöhään illalla vaikuttaa koko paikka hylätyltä. Sukulaisetkin ovat oletettavasti jo nukkumassa. Perheen löydettyä oman mökkinsä koputtaa ovelle kuitenkin outo tyttö. Tästä alkaa koko yön kestävä painajainen, jossa heiluvat puukot ja kirveet, ja veri roiskuu.
The Strangers: Prey at Night käyttää hyväkseen tuttua kotitunkeutujista kertovaa kaavaa, jossa ei ole sen syvällisempää juonta tai motiivia. Kolme naamioitunutta tappajaa jahtaa pimeässä nelihenkistä perhettä ilman sen kummempaa syytä. Juonta esittääkin nykymaailmaan sidottu “koska minä voin” -asenne.
Syrjäisen seudun yössä sinkoilevan ja pakopaikkaa etsivän elokuvan tunnelma on paikoin mainion painostava, ja musiikin käyttö tunnelman luojana toimivaa. Soundtrackilla soi popklassikoita Kim Wildesta Bonnie Tyleriin. Erityinen maininta pitää antaa toimivalle valaistukselle, joka toimii erinomaisena tunnelman luojana yön pimeydessä.
Kauhuelokuvien kliseet kuitenkin vilisevät mukana niin jatkuvalla syötöllä, ettei elokuvasta oikein voi määritellä, haluaako se sittenkin vain tehdä pelottavaksi tarkoitetuista kohtauksista satiiria. Niiden myötä painostavana alkanut tunnelma lysähtää ja turhauttaa katsojan. Tuttuja elementtejä saa käyttää hyväkseen, mutta tyhmä ei saa olla, sillä katsojan aliarvioiminen kostautuu.
The Strangers: Prey at Nightissa pahikset tietävät laajallakin alueella aina tasan tarkkaan mihin heidän uhrinsa ovat juoksemassa seuraavaksi, jotta osaavat olla siellä varjoissa odottamassa. Keskushenkilön olan takaa kuvaan ilmestyvä naamiohemmo saattaa säikäyttää ensimmäisellä kerralla, mutta ei enää kymmenennellä.
Ja milloin kauhuelokuvien hahmot vihdoinkin oppisivat, että kaadettu pahis kannattaa aina viimeistellä veriseksi mössöksi, jotta se ei sittenkin nousisi vielä kerran ylös teräase kädessä?
Eivät ainakaan vielä tähän elokuvaan mennessä.
THE STRANGERS: PREY AT NIGHT
”The Strangers -jatko-osassa naamiotappajien piinaamiksi joutuu nelihenkinen perhe. Alun piinaava tunnelma taittuu kauhukliseiden viedessä jännityksen.”
