Arvostelu: Tim Burtonin uusi Neiti Peregrine -elokuva ei pelasta ohjaajan uraa

26.09.2016 09:32 | Tuukka Hämäläinen

Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsilleEnsi-ilta: 30.9.2016
Alkuperäisnimi: Miss Peregrine’s Home for Peculiar Children
Ohjaus: Tim Burton
Käsikirjoitus: Jane Goldman Ransom Riggsin romaanin pohjalta
Pääosissa: Eva Green, Ella Purnell, Asa Butterfield, Judi Dench, Samuel L. Jackson, Chris O´Dowd, Allison Janney, Rupert Everett & Terence Stamp.
Pituus: 128 minuuttia
Ikäraja: K12
Idea: Mutanttilapset piilottelevat menneisyydessä ja pakoilevat mörköjä
Arvostelija: Tuukka Hämäläinen

2,5

 

Tim Burtonin tuorein tekele on mukiinmenevää nuortenfantasiaa, mikäli ei odota elokuvalta mitään omaperäistä ja tyytyy keskinkertaiseen.

Viime vuosina moni on tuskin henkeään pidätellen odotellut Tim Burtonin seuraavaa elokuvaa. Ohjaajan viimeisimmät ohjaukset eivät ole saaneet suurta suitsutusta osakseen. Tuore Liisan seikkailut peilimaailmassa vaikutti sekin vain hyötyneen siitä, että Burton oli jättäytynyt ohjaajasta tuottajaksi. Olemattomiin odotuksiin nähden Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille onkin tavallaan positiivinen yllätys.

Ransom Riggsin romaaniin perustuva elokuva käynnistyy, kun teini-ikäisen Jaken (Asa Butterfield) isoisä kuolee erikoisissa olosuhteissa. Paikalle ensin osuva Jake löytää isoisänsä vailla silmiä, ja on näkevinään puiden lomassa hirviön. Pian selviää, että isoisän Jakelle kertomissa iltasaduissa piilee totuuden siemen: Walesin rannikolta näyttäisi todella löytyvän kylä, jossa isoisä vietti nuoruutensa Neiti Peregrinen lastenkodissa.

Jake ja isänsä (Chris O’Dowd) matkustavat Walesiin, mutta paikan päällä selviää, että natsit pommittivat lastenkodin tuhannen päreiksi jo syyskuussa 1943. Salaperäinen Neiti Peregrine (Eva Green) ja isoisän tarinoista tutut, yliluonnollisia voimia omaavat lapset ovat jääneet piilottelemaan aikasilmukkaan, jossa sama päivä toistuu uudelleen ja uudelleen. Heitä jahtaavat tietysti ”eriskummallisia” ihmisiä metsästävät mörkit.

Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille onnistuu alkupuolella tavoittamaan hetkittäin voimakkaankin tunnelman. Tim Burton käyttää itselleen niin rakkaita goottikauhun sävyjä hyväkseen tehokkaasti ja tarina jaksaa kiinnostaa siihen asti, kun kaikki kortit isketään pöytään. Siitä eteenpäin elokuva onkin melkoista pakkopullaa.

Alkumetreillä Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille flirttailee myös samalla ajatuksella, kuin Guillermo del Toron Pan’s Labyrinth (2006); fantasia ja hirviöt ovat lapsen tapa käsitellä sotaa ja tosimaailman kauheuksia. Tämä tulkinta unohtuu kuitenkin pian ja koko toisen maailmansodan näyttämö jää elokuvassa lähes yhdentekeväksi. Kunhan nyt saatiin natsit mainittua.

Tim Burton on jälleen haalinut elokuvaansa taitavia näyttelijöitä, jotka menevät rooleissaan lähes hukkaan. Eva Green on monesti osoittanut taitonsa vähäeleisenä näyttelijänä (esimerkiksi The Salvationissa), mutta Neiti Peregrinen roolissa hänelle ei jää juuri muuta tehtävää kuin selostaa taustakertomusta ja tuijottaa päähenkilöä merkitsevästi suurilla silmillään. Suuret silmät Burtonin elokuvissa on tosin kaikilla, etenkin naisilla. Joskus jopa tauluilla.

Greenin lisäksi avainrooleihin on napattu Samuel L. Jackson, jolle jää harmittavan vähän tekemistä, ja Judi Dench, jolle ei jää sitäkään vähää. Melko tuntematon Ella Purnell patsastelee Jaken ihastuksen kohteena hyvin samanoloisena ja -näköisenä kuin Mia Wasikowska Liisa ihmemaassa -leffassa (2010). Päähenkilöä itseään esittävä Asa Butterfield on hämmästyttävän eleetön, ja hänellä tuntuu olevan sama ilme kasvoillaan, tapahtuipa ympärillä mitä tahansa.

Elokuvan suurin ongelma on, että se ei tarjoa mitään uutta ideaa. Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille toistaa samaa kaavaa kuin nuortenfantasioissa on toistettu ennen ja jälkeen Harry Potterin. Ulkopuoliseksi itsensä tuntevalle lapselle tai nuorelle aukeaa todelliseksi osoittautuva fantasiamaailma, jossa he kohtaavat vertaisena ja voivat nousta sankareiksi. Samaa päiväunelmoinnin viehätystä on jopa X-Menissa ja monissa muissa sankaritarinoissa.

Ongelma onkin siinä, että esimerkiksi Harry Potterit peittoavat Tim Burtonin elokuvan mennen tullen. Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille ei tarjoa mitään yllättävää, eikä suoriudu miltään osin paremmin kuin monet muut elokuvat ja kirjat. Sen ainoa omaperäinen idea on se, että fantasiamaailma piilottelee aikasilmukassa, mutta sekin päätyy herättämään liudan kysymyksiä. Tarinan loppupuolella aikasilmukan ja todellisuuden välille esitetty logiikka menee nimittäin pahasti solmuun.

Pientä kiitosta elokuva ansaitsee siitä, että digitaalisten tehosteiden osuus on pienempi kuin ennalta voisi kuvitella. Tietysti yliluonnolliset ilmiöt, möröt ja oravat on animoitu, mutta sentään lavasteet ja tapahtumapaikat ovat useimmiten aitoja. Aivan samanlaista CGI-mössöä ei tarvitse siis sietää kuin Liisa ihmemaassa -leffoissa.

PlusMiinusNolla

+ Parempi kuin saattoi pelätä
– Vähän omaa
– Hyvät näyttelijät menevät hukkaan