Arvostelu: Tom Hanksin spektaakkeliksi tarkoitettu Greyhound on vain puuduttavan tylsä sotaelokuva
Greyhound saapui suoraan Applen suoratoistopalveluun.
Tom Hanks harmitteli viime viikolla Greyhound-sotaelokuvansa kohtaloa, kertoen sydämensä särkyneen, koska elokuvateatterin jättikankaan sijaan se saikin ensi-iltansa Apple TV Plus -suoratoistopalvelussa. Ehkäpä vain 90 minuuttia pitkä, toiseen maailmansotaan sijoittuva takaa-ajo olisi toiminut paremmin teatterissa, meritaistelun ryskeen saadessa penkin tärisemään. Kotisohvalta katsottuna Greyhound on omituinen elokuva, joka ei herätä tylsyydessään oikein minkään sortin reaktiota.
Tom Hanks on ihan passeli näyttelijä esittäessään roolista toiseen Tom Hanksia, erityisesti niissä elokuvissa joissa hän on pukeunut univormuun, kuten vaikkapa Saving Private Ryanissa, Captain Phillipsissa tai Sullyssa. Käsikirjoittamisen herra voisi jättää sen osaaville. Ei Greyhound sentään niin huono ole kuin hänen rustaamansa Larry Crowne, mutta tästä elokuvasta tuskin muistaa mitään enää muutaman viikon kuluttua.
Hanks esittää Greyhoundissa Yhdysvaltain laivaston komentajaa Ernest Krausea, joka johdattaa kansainvälistä laivuetta yli Atlantin. Heidän tehtävänään on toimittaa tarvikkeita ja sotilaita liittoutuneiden joukoille. Krauselle todella vaarallinen komennus on ensimmäinen. Laivueelle ei ole tarjolla ilmatukea noin 50 tuntiin ja saksalaiset sukellusveneet ovat heidän perässään.
Greyhound perustuu Suomessa parhaiten Horatio Hornblower -kirjoista tunnetun C.S. Foresterin vuoden 1955 The Good Shepherd -romaaniin, josta Hanks on riisunut aivan kaiken ylimääräisen ja vielä vähän lisää. Kirja sukeltaa myös syvälle komentaja Krausen pään sisään, mutta elokuva keskittyy lähes pelkästään taisteluun merellä.
Aluksi ratkaisu vaikutta toimivalta, sillä vaaralliselle merimatkalle päästään heti muutaman minuutin intron jälkeen, jossa Krause kosii Elisabeth Shuen esittämää naisystäväänsä. Sen jälkeen on tarjolla pelkkää kissa ja hiiri -leikkiä, jossa saksalaiset yrittävät upottaa amerikkalaisaluksia ja päinvastoin. Muuta leffassa ei tapahdu.
Henkilöhahmoja ei aina ole tarpeen esitellä sen kummemmin, mutta Greyhoundissa sille olisi voinut uhrata muutaman minuutin. Tällaisenaan se on vain todella köyhän miehen Dunkirk, jossa ei ole mitään jännittävää tai spektaakkelimaista paria kohtausta lukuun ottamatta.
Greyhound onnistuu kyllä näyttämään fyysisen kärsimyksen, takoen sen väkisin perille esittelemällä esimerkiksi kapteeni Krausen huonosti istuvien kenkien takia rankassa merenkäynnissä vertavuotavia jalkoja. Psyykkinen kärsimys ja kauhu ei välity katsojalle lainkaan. Rukoileva ja huolestuneen näköinen Hanks näyttää pääosassa suunnilleen yhtä stressaantuneelta kuin pohtiessaan muistiko laittaa kotinsa hälytysjärjestelmän päälle lähtiessään aamulla kuvauspaikalle.
Otsikkokuvassakin Hanksin kasvoilla oleva ilme alkaa olla hänen tavaramerkkinsä. Se kertoo katsojalle, että pulassa ollaan, mutta lopussa Tom-setä hoitaa homman kotiin. Suurimman osan elokuvasta Krause huutaa käskyjä laivastojargonilla, jotka toinen hahmo huutaa eteenpäin. Tätä jatkuu ja jatkuu, kunnes teos loppuu kuin seinään.
Aaron Schneider on omituinen valinta sotatrillerin ohjaajaksi, sillä hän on aiemmin ohjannut vain yhden täyspitkän elokuvan, eli vuoden 2009 pienimuotoisen Get Low’n. Lähes pelkkiin taistelukohtauksiin keskittyvä käsikirjoitus ei ainakaan auta kokematonta ohjaajaa, joka saa silti sivuosissa nähtävistä näyttelijöistä jopa ihmeen paljon irti. Erityisesti Rob Morgan tekee esittämästään Cleveland-kokista jollain ilveellä ihan oikein oloisen ihmisen.
Suurin osa elokuvasta on kuvattu oikeilla laivoilla, mutta mukana on myös melkoinen määrä CGI:ta. Tietokonetehosteet ovat pääosin kamalan näköisiä. Vaikka elokuvan ja sen takaa-ajon vietäväksi yrittäisi kuinka heittäytyä, niin illuusio särkyy erityisesti jokaisessa ilmakuvassa. Tekniikka on kehittynyt niin pitkälle, että viimeistään viimeisen kymmenen vuoden aikana tietokoneilla toteutettu vesi on usein aivan aidon näköistä, mutta Greyhoundin meri ja sen tyrskyt näyttävät aivan feikiltä.
Hanks on käsittääkseni sotahistorian harrastaja, mutta hän keräilee myös vanhoja kirjoituskoneita, kuten esimerkiksi hienosta California Typewriter -dokumentista tulee selville. Jos Hanks haluaa jatkossakin käsikirjoittaa hyvin tuntemiaan aiheita käsittelevät elokuvansa, niin ehkä hänen kannattaa keskittyä mielummin kirjoituskoneisiin. Antiikkiaparaateista tai niiden keräilijöistä saisi todennäköisesti tehtyä Greyhoundia jännittävämmän elokuvan.
Greyhound sai ensi-iltansa Apple TV Plus -palvelussa viime perjantaina 10. heinäkuuta.
GREYHOUND
