Arvostelu: Viides valta horisee kliseisesti Assangesta ja Wikileaksista

Alkuperäisnimi: The Fifth Estate
Ensi-ilta: 25.10.2013
Ohjaaja: Bill Condon
Käsikirjoittaja: Josh Singer
Pääosissa: Benedict Cumberbatch, Daniel Bruhl, David Thewlis, Stanley Tucci, Anthony Mackie, Laura Linney, Carice van Houten
Elokuvan pituus: 128 minuuttia
Ikäraja: K12
Arvostelija: Olli Sulopuisto

Viides valta yrittää haukata isomman palasen kuin mitä se pystyy nielemään. Elokuva haluaa olla tosipohjainen kuvaus tuoreesta aiheesta, kuvata sekä yhteiskunnan muutosta että yhden ihmisen psyykeä ja olla vielä vähän jännärikin. Valitettavasti se ei oikein onnistu.

Kunnianhimoinen saa olla, mutta silloin rima nousee korkealle, eikä Viides valta jaksa ponnistaa tarpeeksi. Bill Condonin ohjaama elokuva alkaa montaasilla, joka esittää viestintävälineiden kehityksen luolamaalauksista iPadeihin. Se on hyvin kuvaava osio, joka paljastaa elokuvantekijöiden suhtautuvan viestintään sarjana teknologisia vallankumouksia, joille kukaan ei mahda mitään.

Samaan tapaan koko elokuvassa puhutaan netistä, salaustekniikoista ja Wikileaksista kuin uutena ja entistä suurempana petoeläimenä, joka ottaa paikkansa ravintoketjun huipulta. Se on aika tylsämielinen ajatus. Enemmän on kyse tavoista, joilla me ihmiset eri teknologioita käytämme. Sanomalehden sivuille voi painaa reportaaseja tai kodinkoneiden hintatietoja. Väline on pelkkä väline.

Sitä seuraa kohtaus, jossa kolmen suuren sanomalehden toimittajat ovat valtavan hälinän ja kiireen keskellä. Jotain tärkeää on tapahtumassa, jotain suurta pitäisi julkaista aivan pian, mutta tarvitsemme lisää aikaa! Tämä kaikki vaikuttaa jotenkin hyvin jännittävältä ja kiihkeältä, onhan kyseessä poikkeuksellisen suuren War Logs -tietovuodon ensijulkaisu.

Se oli jännä hetki ja iso uutinen, mutta maailma jatkoi pyörimistään ja toimittajat työtään sen jälkeenkin. Viides valta on taipuvainen dramatisointiin – juuri nyt tapahtuu jotain poikkeuksellista ja hurjaa! – eikä tämä ole suinkaan ainoa sellainen kohtaus. Se ei ole dokumenttielokuva, joten totta kai siinä pyritään esittämään asiat kiinnostavassa muodossa. Mutta että kaikki olisi muuttunut sillä hetkellä, kun joku painaa julkaisujärjestelmän publish-nappia?

Tämän rakenteellisen ratkaisun selitys taitaa tosin olla siinä, että Daniel Bergille (Daniel Bruhl) kyseinen hetki oli tärkeä. Hänestä oli tullut yksi Wikileaksin keskeisistä puuhamiehistä, mutta asiat eivät olleet hyvin. Berg istui yksin asunnossaan tietokoneen äärellä odottamassa juttujen julkaisemista, eikä Julian Assangea näkynyt missään.

Niin, Julian Assange. Benedict Cumberbatchin esittämä australialainen on Viidennen vallan päähenkilö, mutta Berg on elokuvan näkökulmahenkilö. Toisin sanoen kaikki, mitä Assange tekee, esitetään ja tulkitaan hänen kauttaan. Niinpä ensin Assange on hurmaava haistattaessaan piut paut kaikenlaisille säännöille.

Assange on myös viekoitteleva, vähän sellaisella asosiaalisen ovelalla tavalla. Hän ei siis välttämättä ole sosiaalisesti kömpelö nörtti, vaan ihminen, joka pitää itseään niin terävänä, ettei törsää aikaa turhiin kohteliaisuuksiin. Yhteneväisyyksiä ja eroja tosielämän Assangeen voi mietiskellä vaikka katsomalla hänen OKCupid-nettideittailuprofiiliaan tai lukemalla New York Magazinen tuoreen artikkelin.

Ai niin, muistatteko vielä, kun valitin Viidennen vallan käsittelevän teknologiaa jotenkin löysämielisesti? Daniel Berg on taitava tietokoneiden kanssa, koska hänen pomonsa kutsuu häntä ”talomme it-neroksi”. Hyvä että se tuli selväksi.

Tosin paljon pahempaa on luvassa, kun Berg ja Assange kohtaavat tietoverkossa. Heidän irc-keskustelunsa, eli siis kaksi ihmistä naputtamassa tekstiviestejä toisilleen, muuttuu 1990-luvun cyberpunk-kuvastoksi, jossa keskeisimmät viestit projisoituvat sanoina kirjoittajien kasvoille.

Mmmmmitä?

Eikä se ole edes pohjakosketus. Myötähäpeää ja penkissä kiemurtelua aiheuttavat internet-mysteerien esittäminen loputtoman pitkänä pöytärivistönä huoneessa, jossa ei ole kattoa. Siis satoja ja tuhansia tietokoneita ja niiden kasvottomia käyttäjiä avoimen taivaan alla. Hngnngnnhngngnhnhng. Ymmärrän, että aineettomien asioiden näyttäminen valkokankaalla on viheliäinen ongelma, mutta ei sitä ainakaan tällaisiin latteuksiin turvautumalla ratkaista.

Atk-hassuttelut tuntuvat melkein pakolliselta pahalta, kun oikeasti ohjaaja Condon ja käsikirjoittaja Josh Singer ovat kiinnostuneita Assangen hahmosta. Käsikirjoituksen pohjana on käytetty kahta kirjaa, joista toinen on muuten Bergin (koko nimi Domscheit-Berg) tekemä.

Elokuvan Assange on henkilö, joka loihee lausumaan viisauksia kuten ”muihin luottamalla ei pääse pitkälle” ja ”minä en tee virheitä”. Fraasit eivät ole erityisen hönttejä ollakseen elokuvadialogia, mutta ehkä ihan hieman pikkuriikkisen jonkun verran no okei aivan älyttömästi alleviivaavia.

Se on sääli, sillä kaiken horinan seassa Viidenteen valtaan on mahdutettu myös aidosti kiinnostavia ajatuksia. Assange pitää Wikileaksin johtonuorana ajatusta siitä, että editointi värittää ja siksi kaikki tiedot on julkaistava sellaisinaan. Jokainen toimittaja tietää, ettei kaikkea pidä automaattisesti julkaista, vaikka siihen olisi mahdollisuus.

On punnittava tekojen seurauksia, ja juuri se on elokuvan Assangelle mahdotonta. Voi tietenkin aina väittää vastaan, ettei Assange ole journalisti, mutta kovasti hän tuntui haluavan osakseen journalistien nauttimaa arvostusta (älkää naurako hei siellä, kyllä joku vielä jossain ihailee toimittajia).

Niin että tuliko kokonaisvaltainen henkilökuva? No ei. Entä esitettiinkö tiedonvälityksen uusimpaan teknologiseen murrokseen ja länsimaisen demokratian hitaasti kuristuvaan tilaan vaikuttavat tekijät selkeästi ja kriittisesti? No siis: tehtiin jännittävä kohtaus, jossa yhden sivuhenkilön tärkeänä pitämä toinen sivuhenkilö pelkää henkensä puolesta rajanylityspaikalla. Tuntuu halvalta moinen.

Mainittakoon, että elokuvan käännöksessä on häiritseviä asiavirheitä, mutta onneksi ne ovat sinänsä mitättömissä paikoissa, joten ne eivät erityisemmin vaikeuta tarinan seuraamista.

Kuvat: Frank Connor – ©DreamWorks II Distribution Co.