Uusimmat

Arvostelu: Ville Virtanen on loistava Lappiin sijoittuvassa Armoton maa -länkkärissä

19.01.2017 14:25 Aki Lehti

Ensi-ilta: 20.1.2017.
Ohjaus: Jussi Hiltunen
Käsikirjoitus: Jussi Hiltunen
Pääosissa: Ville Virtanen, Antti Holma, Mikko Neuvonen, Jørgen Langhelle, Outi Mäenpää, Pernilla August, Malin Buska
Pituus: 90 minuuttia
Ikäraja: K16
Idea: Isän ja pojan suhde on hankala ja väkivalta on ratkaisu ongelmiin 
Arvostelija: Aki Lehti

3/5

Armottoman maan ohjaaja-käsikirjoittaja Jussi Hiltusta on mainostettu Lapin Tarantinoksi, joka on totta vain siinä suhteessa, että myös hän pöllii rehellisesti parhaat ideansa.

Näyttelijä Ville Virtanen vastaanotti viikko sitten Kultaisen Venlan roolistaan rikostutkijana nordic noir -genreä edustavassa Sorjonen-tv-sarjassa. Myös Armoton maa, Jussi Hiltusen ensimmäinen täyspitkä elokuva sopii tyylinsä puolesta osittain nordic noir -kategoriaan, vaikka periaatteessa se onkin Suomen Lapissa tapahtuva western.

Armoton maa ei edes tahdo olla maailman omaperäisin elokuva tarinansa puolesta, mutta muita Lappiin sijoittuvia länkkäreitä ei heti tule mieleen. Sen universaali isän ja pojan vaikeasta suhteesta kertova tarina on nähty lukemattomia kertoja aiemminkin, mutta Norjassa kuvattu leffa esittelee harvinaisen hienoja ja jylhiä maisemia.

Armottoman maan tapahtumapaikkana on pieni kylä Suomen Lapissa lähellä Ruotsin rajaa, jossa Virtasen esittämä Lasse Kuntonen on eläkkeelle jäävä poliisi, perin juurin suomalainen mies, joka ei paljon puhu. Hänen välinsä poikaansa Erkkiin (Mikko Neuvonen) eivät ole kovin kummoiset, koska nuorempana miehenä hän ei ollut valmis ottamaan vastuuta lapsestaan. Nyt vanhemmiten Kuntonen koittaa korjata tekemiään vääriä valintoja ja estää Erkkiä tekemästä samoja hölmöyksiä kuin hän itse. Erkille isä on silti edelleen esikuva ja hän luulee, että miehen kuuluu olla väkivaltainen. Kun vankilasta taposta istunut Jaakko (Antti Holma) vapautuu ja tunkeutuu Erkin kotiin Kuntosta etsiessään, päättää poika turvautua voimakeinoihin ja ottaa hyökkääjän itse kiinni.

Virtanen vain paranee näyttelijänä vanhetessaan ja nyt 55-vuotiaana hänen kasvoillaan alkaa olla sopivasti uurteita esittää uskottavasti niin pahiksia kuin lempeitä, mutta kovia kokeneita isähahmoja. Vaikka Armottomassa maassa isän ja pojan suhde ei ole se tavallisin, niin katsoja jolla on omia lapsia tunnistaa tarinasta vanhemman vastuun, siihen liittyvät pelot ja riittämättömyyden tunteet. Kuntosen hahmoon on siis helppo samaistua, vaikka kovin moni tuskin on menneisyydessään ratkonut riitoja haulikolla.

Virtasen lisäksi esimerkiksi ruotsalainen Pernilla August sivuosassa ruotsalaisena poliisina ja varsinkin Antti Holma kiukkuisena ja kaunaa kantavana Jaakkona ovat rooleissaan loistavia.

Lähtökohdat elokuvalle ovat siis hyvät. Ohjaaja-käsikirjoittaja Hiltunen osaa asiansa ja tekee jo itsensä näköistä jälkeä, vaikka kyseessä on hänen esikoispitkä elokuvansa. Hänellä ja Virtasella synkkaa ilmeisen hyvin yhteen, jossa osasyynä on taatusti se, että näyttelijä esiintyi myös Hiltusen Talvisydän-lyhytelokuvassa.

Armoton maa siis näyttää hyvältä ja näyttelijät ovat oivallisia. Sekään ei haittaa, että sama tarina on kerrottu jo vaikka kuinka monta kertaa. Ihmetystä aiheuttaa eniten se, että mukana on suunnilleen jokainen suomalaisen suurelle yleisölle suunnatun elokuvan klisee väsyneimmässä mahdollisessa muodossaan. Niitä voi jokainen laskea alempaa löytyvästä trailerista, joka kertoo muun muassa, että Kuntosen ”on kohdattava menneisyytensä virheet.” Se saattaisi olla helpompi homma, ellei mainoslause kuulostaisi epäilyttävästi siltä, että on päätymässä Aku Louhimies -leffan päätähdeksi, kuten eräs kollegani totesi trailerin nähtyään.

Hyvin pienen hetken ajan elokuvaa katsoessani mietin, että kankaalla pyörii todella taitavasti tehty parodia, sillä niin överiksi meno äityy. Armoton maa, eli alkutekstien mukaan Law of the Land on ilmeisesti tarkoitus saada myytyä myös ulkomaille ja suomalaisuutta tuntemattomalle elokuvan maisemat, maailma ja mielenlaatu näyttäytyvät taatusti eksoottisina.

Armoton maa on kritiikistä huolimatta taitava tekele ensimmäiseksi elokuvaksi, mutta käsikirjoittaja-ohjaaja Hiltunen pystyy taatusti vielä paljon parempaan. Jään kiinnostuneena odottamaan hänen seuraavaa teostaan.

PlusMiinusNolla:

+ Virtanen vähän vanhempana miehenä, joka ei osaa puhua tunteistaan ja Antti Holma vakavassa roolissa.
+ Näyttää komealta.
– Suuren yleisön elokuvassa ei tarvitse olla jokaista suuren yleisön elokuvan klisettä.
0 Sama elokuva on nähty jo monta kertaa, mutta niiden tapahtumapaikkana ei ollut Lappi

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat