Arvostelu: Yön ritarin paluu päättää Batman-trilogian sotaisissa tunnelmissa

17.07.2012 17:51 | Tatu Junni

Ensi-ilta: 20.7.2012
Alkuperäisnimi: The Dark Knight Rises
Ohjaaja: Christopher Nolan
Käsikirjoittaja: David S. Goyer, Jonathan Nolan & Christopher Nolan
Pääosissa: Christian Bale, Anne Hathaway, Tom Hardy, Michael Caine, Gary Oldman, Marion Cotillard, Morgan Freeman & Joseph Gordon-Levitt
Pituus: 164 minuuttia
Ikäraja: K12

Dome 4

Kesän 2012 odotetuin elokuva on saapunut Suomeen. Lunastaako Christopher Nolanin Yön ritarin paluu sille langetetut lukuisat odotukset? Ei ihan, mutta melkein.

Mementolla (2000) ja Insomnialla (2002) kannuksensa ansainnut Christopher Nolan oli aina epätodennäköinen valinta Batman-ohjaajaksi. Juuri sellaista kuitenkin kaivattiin, jotta yleisö saatiin houkuteltua takaisin elokuvateattereihin oheistuotteiden armoilla tehdyn Batmanin ja Robinin (Batman & Robin, 1997) jälkeen.

Batman Beginsin (2005) oivallus oli jättää trikoot omaan arvoonsa ja ottaa käsittelyyn vastentahtoinen sankari maskin takaa. Nolanin Batman-elokuvien päähenkilö on piinattu mies, joka nyt vaan sattuu pukeutumaan lepakkoasuun öisin. Tämän protagonistin kautta ohjaaja on tutkinut sankaruutta, myyttejä, anarkiaa, yksilönvapautta, mitä milloinkin. Järin syvällisiä ajatuksia ei edes uusiin Batman-elokuviin ole eksynyt, vaikka moni niin haluaa ajatella. Nolanin ja hänen käsikirjoittajiensa David S. Goyerin ja Jonathan Nolanin kunniaksi on kuitenkin todettava, että he sentään yrittävät. Useimmat Hollywoodin kesäelokuvat kun ovat kiinnostuneita vain rinnoista ja räjähdyksistä.

Batman

Kesällä 2008 ensi-iltansa saanut Yön ritari (The Dark Knight) oli miljardiluokan menestys, kiitos Christopher Nolanin, kansainvälisesti hyvin tunnetun Batman-hahmon, supersankarien nousukauden ja Batman Beginsin tekemän pohjatyön. Suurin kiitos kuuluu kuitenkin Heath Ledgerille. Jokeria näytelleen australialaistähden maaninen roolisuoritus sekä kuvauksia seurannut kuolema loivat Yön ritarin ylle mystiikkaa, joka teki elokuvasta ilmiön. Yön ritarin paluulla (The Dark Knight Rises) ei ole samanlaista vetoapua. Itse asiassa tilanne on päinvastainen: Yön ritaria odotettiin Ledgerin takia innolla, mutta Yön ritarin paluuseen on suhtauduttu jopa hieman huolestuneesti. Kissanainen näyttää pöhköltä ja mikä tuo bodannut astmapotilaskin kuvittelee olevansa?

Yön ritarin paluulla on kovat paineet menestyä, mutta onneksi se ei näy itse elokuvasta. Fanit olivat siis huolissaan turhaan. Trilogian päätösosa on hyvä, lähes loistava suorastaan. Kaikkia sille osoitettuja odotuksia Yön ritarin paluu ei kuitenkaan lunasta. Ei tietenkään.

Yön ritarin lopussa Batman teki äärimmäisen uhrauksen, joka pakotti sankarin iskemään hanskat tiskiin. Harvey Dentin (Aaron Eckhart) kuoleman jälkeen rikollisuus saatiin Gothamissa kuriin, eikä Batmania ole enää sen koommin kaupungissa näkynyt. Supersankarista on tullut myyttinen hahmo, joka ollaan hitaasti unohtamassa. Asiat ovat siis verrattain hyvin, mutta kaukaisuudesta kantautuu ukkosen pauhua. Yli-ihmillisen vahva Bane (Tom Hardy) on lähestymässä kaupunkia, ja kahdeksan pitkän vuoden jälkeen peräkammariin sulkeutunut Bruce Wayne joutuu taas vetämään sotisopansa ylle. Hieman turhankin hitaan alun jälkeen Yön ritarin paluun tarinan vauhti kiihtyy koko ajan, kunnes ollaan suurieleisen sotaelokuvan tunnelmissa. Sen enempää tarinasta en uskalla paljastaa. Yllätyksiä kun riittää.

Yön ritarin paluu

Yön ritari toimi hyvin itsenäisenä kokonaisuutena, mutta tällä kertaa aikaisemmat elokuvat kannattaa katsoa ennen teatteriin lähtemistä. Viittauksia viljellään niin Ra’s Al Ghuliin, Rachel Dawesiin kuin Harvey Dentiinkin. Tarinan lähtökohdat täytyy olla hallussa, jotta siitä voi nauttia kunnolla. Yön ritarin paluu paketoi Batman Beginsin aloittaman kokonaisuuden tyylikkäästi. Jopa aiheet, jotka moni oli jo unohtanut, nousevat taas pinnalle. Henkilökohtaisella Batman-elokuvien TOP 3 -listallani Yön ritarin paluu nousee Batman Beginsin edelle, mutta jää Yön ritarin alle. Yön ritari kun on tiiviimpi, temaattisesti kiinnostavampi ja hahmovetoisempi elokuva kuin rönsyilevä Yön ritarin paluu lukuisine toimintakohtauksineen.

Toki Yön ritarin paluussakin mielenkiintoisia ihmiskohtaloita riittää, mutta etenkin Selina Kyle alias Kissanainen (Anne Hathaway) jää väistämättä Harvey Dentin ja Jokerin varjoon. Ja niin epäreilua kuin se onkin, en voinut olla vertaamatta Hathawayn roolisuoritusta Batman – Paluun (Batman Returns, 1992) Michelle Pfeifferiin. Ei tarvitse olla lateksifetisisti arvatakseen tuon kilpailun lopputuloksen. Hathaway ei pilaa elokuvaa, mutta kaikista Yön ritarin paluun päähenkilöistä hänen hahmonsa tuntuu eniten sutaistulta. Kissanainen on vain osa koneistoa, jonka tehtävänä on viedä tarinaa eteenpäin. Antisankarin pusuhippa Batmanin kanssa jää hyvin alkeelliselle tasolle, eikä hahmojen vinksahtanutta suhdetta käsitellä oikeastaan millään tavoin. Se tuntuu tuhlaukselta, potentiaalin potkimiselta.

Kissanaisen lisäksi Christian Balen esittämän Bruce Waynen ahdinko elokuvan alkupuolella olisi kaivannut syventämistä. Nyt mies palaa vartioimaan Gothamia kahdeksan sapattivuoden jälkeen liiankin helposti. Missä ovat demonit, painajaiset ja hulluus? Niiden sijaan tarjolla on riitelyä hovimestari Alfredin (Michael Caine) kanssa, mikä ei ole puoliksikaan yhtä kiinnostavaa. Käsikirjoittajatrio olisi voinut lainata tässä kohtaa reippaamminkin Frank Millerin vuoden 1986 klassikkosarjakuvasta Batman: Yön ritari (Batman: The Dark Knight Returns). Tuskin se olisi ketään haitannut, kun Millerin vaikutus paistaa läpi koko elokuvasta muutenkin. Onneksi sankari saa elokuvan mittaan lisää syitä synkistellä.

Yön ritarin paluu

Yön ritarin paluussa sekä Batman että Bruce Wayne joutuvat kärsimään todenteolla. Eipä ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun supersankari riutuu kuin Jeesus, mutta selvästi syntiset kaipaavat lunastajaa myös valkokankaalla. Yön ritarin paluun lopussa Bruce Wayne täyttää kohtalonsa ja kohtaa sen vääjäämättömyyden, joka on aina odottanut hänen valitsemansa polun päässä. ”People need dramatic examples to shake them out of apathy and I can’t do that as Bruce Wayne, as a man I’m flesh and blood I can be ignored, I can be destroyed, but as a symbol, as a symbol I can be incorruptible, I can be everlasting”, totesi sankari itse aikoinaan, joten odottiko joku todellakin Batmanin legendalle onnellista loppua?

Batmanin uudeksi päävastustaja Bane on kiinnostava hahmo. Gothamin pörssiin iskevä ja rikkaita teloituttava lihaskimppu nousee varmasti Occupy Wall Street -anarkistien uudeksi idoliksi Guy Fawkesin rinnalle. Sarjakuvafaneja Banen ”hintelä” ulkoasu on ärsyttänyt, mutta älkää huoliko, mies kyllä tekee mitä häneltä toivottekin. Banen yhteenotot Batmanin kanssa ovat ehdottomasti elokuvan parhaita kohtauksia. Myös Miranda Tatea esittävää Marion Cotillardia katselee mielellään, mutta kyllä uusista hahmoista silti paras on Joseph Gordon-Levittin antaumuksella esittämä John Blake. En kerro mitä hänelle tapahtuu, mutta rivipoliisin kasvutarina on yksi elokuvan kiinnostavimmista elementeistä. Todettakoon sen verran, että Warner Bros. Pictures voi hyvin jatkaa seikkailuja Nolanin luomassa Batman-universumissa, jos studio niin tahtoo. Soihtu on nyt ojennettu eteenpäin.

 PlusMiinusNolla

+ Näyttelijäkiinnitykset
+ Hyvä lopetus hyvälle trilogialle
+ Hans Zimmerin musiikki
– Anne Hathawayn Kissanainen olisi kaivannut syventämistä
– Rachel Dawesiin ja Harvey Dentiin viitataan niin monta kertaa, että olisi sen Jokerinkin voinut mainita edes kerran

Arvostelija: Tatu Junni