Uusimmat

Arvostelussa ensi-iltaelokuvat Pacific Rim (2,5/5), Monsterit-yliopisto (2,5/5) ja Rakkautta ennen keskiyötä (5/5)

02.08.2013 13:10 Muropaketin toimitus

Tänään saa ensi-iltansa peräti viisi uutta elokuvaa. Arvostelimme niistä kolme: Pacific Rim – Hyökkäys maahan, Monsterit-yliopisto ja Rakkautta ennen keskiyötä.

”Ajatus alkoi pyöriä päässä noin vartti Pacific Rimin alun jälkeen, ei se ole kadonnut mielestä vieläkään. Elokuva, josta halusin pitää ja jolle olin valmis antamaan anteeksi kaiken muun paitsi kesäkissan ottamisen, petti odotukset pahan kerran. Ulkoisesti kaikki on kunnossa. Tehosteet toimivat, mahtipontinen musiikki pauhaa ja robottien sekä hirviöiden design on hiottu viimeisen päälle. Jotain kuitenkin puuttuu.”

Arvostelu: Jättiroboteista ja -hirviöistä kertova Pacific Rim keskittyy liikaa ihmisiin

”Koko paketti tuntuu valitettavasti paljon enemmän Disney-elokuvalta kuin aidolta Pixarilta. Mitään uutta ja ihmeellistä ei ole tarjolla, vaan jotenkin tuntuu siltä, että tekijät ovat olleet helpon rahan perässä. Kaivetaan esiin jo tuttuja hahmoja, kyhätään kasaan jonkinlainen juoni ja leffan loppuun pakollinen opetus. Tehdään koko komeus isolla rahalla ja helvetin hyvän näköiseksi, ja odotetaan lipputuloja ja oheiskrääsän tuottamaa rahavirtaa. Ja kyllä, tiedän että elokuvien on tarkoitus tehdä rahaa.”

Arvostelu: Monsterit-yliopisto on Pixar-elokuvista kehnoimmasta päästä

”Elokuva on mestariteos ainakin niille, jotka ovat katsoneet aiemmat oikeassa iässä ja kasvaneet hahmojen kanssa. Rakkautta ennen aamunkoittoa -elokuvan naiiveihin nuorukaisiin pystyi samaistumaan, kun näki sen suunnilleen saman ikäisenä kuin leffan hahmot olivat. Jos sen katsoisi ensimmäistä kertaa vasta aikuisena, niin roolihahmojen mukanokkeluus ja lapsellinen kuva maailmasta voisi ärsyttää.”

Arvostelu: Rakkautta ennen keskiyötä on tämän vuoden paras elokuva