Arvostelu: Immortals pieksää mytologiat tyylitellyksi verimössöksi

Alkuperäisnimi: Immortals
Ensi-ilta: 11.11.2011
Ohjaaja: Tarsem Singh
Käsikirjoittaja: Charley Parlapanides & Vlas Parlapanides
Pääosissa: Henry Cavill, Mickey Rourke, Isabel Lucas, Freida Pinto, Kellan Lutz & John Hurt
Elokuvan pituus: 110 minuuttia
Ikäraja: K15
Elokuvan kotisivu: www.immortalsmovie.com

Hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä vuoden kahjoimman elokuvan. Otetaan yksi osa kreikkalaista mytologiaa, yksi osa ilmeisen höpsähtänyttä ohjaajaa, yksi osa lihaksikkaita ja paidattomia miehiä, yksi osa hassunkurisia vaatteita ja aika monta osaa irtopäitä. Mitä saadaan? Immortals. Se on aivan pöhkö ja siksi vallan mainio.

Ohjaaja Tarsem Singh on tehnyt pitkiä elokuvia harvakseltaan. Esikoisessa The Cell Jennifer Lopez seikkaili huippustailatuissa alitajunnoissa ja The Fallissa kerrottiin satuja huippustailatuissa ulkomaisemissa. Kolmas ja uusin yritys on Immortals, jossa listitään muinaiskreikkalaisia huippustailatuissa green screen -lavasteissa.

Elokuvana Immortals on… no, miten sen nyt sanoisi? Ei varsinaisesti naurettava, sillä Tarsemin visiot kurottavat naurettavuuden tuolle puolen. Jos Troija yritti olla realistinen historiallinen draama, 300 ihasteli miesten rintalihaksia ja Titaanien taistelu oli lähinnä tylsä, Immortals on kaikkea muuta.

Elokuvan pääosassa heiluu Theseus (Henry Cavill), jonka uroteot lienevät kreikkalaisen mytologian ystäville tuttuja. Jumalten ja ihmisten välinen skisma on huipentumassa tilanteeseen, jossa kuningas Hyperion (Mickey Rourke) aikoo vetää Olympos-vuoren kuolemattomat hallitsijat maan lokaan ja panemalla heidät maksamaan teoistaan. Neitsytoraakkeli Faidra (Freida Pinto) on avain, jonka ennustukset johtavat joko kreikkalaisten tuhoon tai pelastukseen.

Näyttelijöistä Cavill keskittyy irvistelemään, Pinto pinnistelemään ja Rourke olemaan mahdollisimman hurmaava julmuri, joka pureskelee pähkinät kuorineen ja ottaa kaiken irti ”Witness hell” -tyyppisistä repliikeistään. Vaan ollaanpa rehellisiä: ei kukaan mene katsomaan tällaista elokuvaa näyttelijäsuoritusten takia.

Olennaista on, että Tarsem pääsee toteuttamaan kaheleita näkyjään täysipainoisesti. Otetaan esimerkki. Jos vain mahdollista, hän haluaa asetella kuvan symmetrisesti ja mieluusti vielä lisätä etualalle esineen, jonka läpi taustan tapahtumia katsellaan. Mitä se tarkoittaa? Luultavasti sitä, että ohjaaja pitää kuvista, jotka ovat symmetrisiä ja joissa on etualalla esine, jonka läpi kohtausta katsellaan.

Muita ohjaajaa ihastuttavia asioita ovat miesten vatsa- ja rintalihakset, hassut hatut, ylettömät puvut, ihomaalaukset ja aivan järjettömän tolkuton väkivalta, joka näytetään hidastettuna: irtopäitä, mössöksi hajoavia päitä, kahtia repeytyviä vartaloita. En osannut reagoida niihin mitenkään muuten kuin nauramalla, sillä minkään sortin kauhistuminen ei tuntunut tulevan kyseeseen. Splötsis vaan!

”Mitä järkeä?” on tässä yhteydessä aivan väärä kysymys. Oikea kysymys on ”tuntuuko se hyvältä?” ja vastaus on – voi kyllä. Jos kitch on sitä, että yritetään tehdä korkeakulttuuria ja epäonnistutaan tahattomasti, Immortalsissa on kyse siitä, että yritetään tehdä tehdä aivan höpöhöpöleffa ja onnistutaan ihanasti.

Elokuva näytettiin 3D-versiona, mutta on hankala sanoa, oliko siitä mitään hyötyä. Ei ainakaan varsinaista haittaa.

Arvostelija: Olli Sulopuisto