Arvostelu: Jättiroboteista ja -hirviöistä kertova Pacific Rim keskittyy liikaa ihmisiin

Ensi-ilta: 2.8.2013
Alkuperäisnimi: Pacific Rim
Ohjaaja: Guillermo del Toro
Käsikirjoittaja: Guillermo del Toro & Travis Beacham
Pääosissa: Charlie Hunnam, Rinko Kikuchi & Idris Elba
Pituus: 132 minuuttia
Ikäraja: K12
Idea: Jättirobotit mättävät jättihirviöitä turpaan, välillä mukaan sotketaan Kauniita ja rohkeita sekä Top Gunia
Arvostelija: Tatu Junni

Nykyisin elokuvia harvakseltaan itse ohjaava Guillermo del Toro on taas kerran intoutunut lapsuutensa suosikeista. Lopputuloksena on syntynyt jaegerien (robottien) ja kaijujen (hirviöiden) turpasaunasta kertova Pacific Rim.

”Kun suuri joukko hirviömäisiä jättiläisolioita – joista käytetään nimitystä kaiju – nousee merenpohjasta, syttyy sota, joka vaatii miljoonia uhreja ja syö ihmiskunnan voimavaroja vuosikausien ajan. Jättiläishirviöitä vastaan kehitetään erikoisase: valtavat robotit, jaegerit, joita ohjaa samanaikaisesti kaksi ohjaajaa, joiden aivot on yhdistetty toisiinsa hermosillalla…”

Pacific Rimin virallinen synopsis ei ollut ehtinyt edes puoliväliin, kun taputin jo käsiäni kuola suupielestä valuen. Siinä on elokuvalla kerrankin kunnon premissi! Aivot suosiolla narikkaan ja monstereita pataan. Pow! Ohjaajaksi valikoitunut Guillermo del Toro valoi vielä lisää uskoa Pacific Rimiin. Osoittihan mies jo Blade 2:lla ja kahdella Hellboylla taitonsa tasapainotella toiminnan, huumorin ja draaman välillä.

Mutta mitäs helvettiä?

Ajatus alkoi pyöriä päässä noin vartti Pacific Rimin alun jälkeen, ei se ole kadonnut mielestä vieläkään. Elokuva, josta halusin pitää ja jolle olin valmis antamaan anteeksi kaiken muun paitsi kesäkissan ottamisen, petti odotukset pahan kerran. Ulkoisesti kaikki on kunnossa. Tehosteet toimivat, mahtipontinen musiikki pauhaa ja robottien sekä hirviöiden design on hiottu viimeisen päälle. Jotain kuitenkin puuttuu.

Pacific Rim sijoittuu aikaan, jolloin jättihirviöt ovat jo vakiinnuttaneet asemansa maapallolla. Se on harmi, sillä ainakin itse olisin ollut kiinnostunut näkemään perusteellisemmin, miten kerrostalojen kokoiset öttiäiset saapuivat ulottuvuuksien välisestä portista maailmaamme ja pistivät paikat remonttiin. Nyt nämä tapahtumat sivuutetaan olankohautuksella elokuvan ensiminuuttien aikana, ikään kuin kyse olisi jatko-osan alussa tarjoiltavasta pakollisesta kertauksesta uusille katsojille.

Voisi tietenkin kuvitella, että elokuvalle on vain hyväksi, ettei se selittele itseään liikaa. Tottahan tuo onkin, mutta sen sijaan, että Pacific Rim menisi asetelmansa esiteltyään suoraan katsojien odottamaan ilomieliseen mätkintään, tuhlaa elokuva ihan liikaa aikaa pahvisiin henkilöhahmoihin ja paikallaan jahkailuun.

Tarinan keskiössä on ensimmäisiin jaeger-ohjaajiin lukeutunut Raleigh Becket (Sons of Anarchy -sarjan Charlie Hunnam), joka menetti aikoinaan veljensä taistelussa kaijua vastaan. Raksahommiin siirtynyt hurjapää vedetään takaisin jättirobotin puikkoihin, kun jaeger-ohjelmaa uhkaa lopettaminen ja samalla uudet kaijut marssivat ihmiskunnan kimppuun. Ja sitten katsojille tarjotaan kunnon turpasauna? No… kyllä lopulta, mutta ensin Pacific Rim seuraa aivan liian pitkään eri jaeger-kuskien keskinäisiä jännitteitä kuin mikäkin 2010-luvun Top Gun.

Kuin tarinan kaavamaisuutta alleviivatakseen Raleigh onnistuu ihastumaan uuteen kuskikumppaniinsa, Mako Morin esittämään Rinko Kikuchiin. Ja tottahan toki Rinkon ottoisä on kaikista vaihtoehdoista juuri Raleighin esimies Stacker Pentecost (Idris Elba). Kohta paikalle marssivat myös Ridge Forrester (Ronn Moss) ja Caroline Spencer (Joanna Johnson)…

Pacific Rim koettaa väen väkisin sotkea tunteita elokuvaan, jolta yleisö ei niitä odota tai edes halua. Käsikirjoittajapari Travis Beachamin ja Guillermo del Toron halu panostaa robottien lisäksi myös ihmishahmoihin on mennyt liian pitkälle – ja mikä pahinta, hommassa on epäonnistuttu jo ensimetreillä. Elokuva toimii enimmäkseen loistavasti aina kun valkokankaalla on örkki ja robotti. Muuten tarina laahaa pahasti, ja yksiulotteiset pahvihahmot haluaisi lähinnä polttaa hengiltä. Asiaa ei auta se, että pääosan esittäjistä vain Idris Elballa riittää karismaa rooliinsa. Hänkin joutuu sylkemään suustansa niin korneja vuorosanoja, että The Wiren aikoja tulee ikävä harvinaisen nopeasti.

Guillermo del Toron luottonimi Ron Perlman piipahtaa sivuosaroolissa muistuttamassa siitä, millainen Pacific Rim olisi voinut olla. Perlman vetää kaijujen ruumiinosia välittävän myyntimiehen roolin kiitettävän överisti, ja samalla asenteella olisi pitänyt tehdä koko elokuva. Ilmeisesti Beacham ja del Toro huomasivat jossain vaiheessa itsekin, että käsikirjoitukseen tuli ripoteltua draamaa liikaakin. Pelastusyrityksenä mukaan kirjoitettu ”koominen kevennys” eli Charlie Dayn ja Burn Gormanin tutkijapari on rasittavuudessaan samaa luokkaa kuin junamatka Helsingistä Rovaniemelle Adam Sandlerin ja Tom Greenin välissä istuen.

Että heko heko vaan.

Pacific Rim on pettymys Guillermo del Toron faneille, mutta iloinen yllätys Michael Bayn ystäville. Elokuva lainaa kuvastonsa ö-luokan hirviöelokuvien ohella mm. Transformersien ”kaikki paskaksi” -tehostemökäilyistä. Loppupuolella päästään peräti Armageddonin tunnelmiin, mikä ei voi olla millään asteikolla hyvä asia.