Arvostelu: Majava terapoi laiskasti Mel Gibsonia

Alkuperäisnimi: The Beaver
Ensi-ilta: 20.5.2011
Ohjaaja: Jodie Foster
Käsikirjoittaja: Kyle Killen
Pääosissa: Jodie Foster, Mel Gibson, Anton Yelchin & Jennifer Lawrence
Elokuvan pituus: 92 minuuttia
Ikäraja: K13
Elokuvan kotisivu: www.thebeaver-movie.com

Menestynyt mies on uponnut pohjattoman masennuksen kaivoon. Walter Blackin (Mel Gibson) elämässä mikään ei tunnu enää miltään ei lasten seurassa, ei vaimon kanssa, ei työpaikalla. Elämä nousee tiiliseinänä pystyyn eikä Walter keksi muutakaan kuin vetää pään täyteen, kun hän löytää roskiksesta majavan mallisen käsinuken.

Sitten Majava ottaakin ohjat käsiinsä. Walter ei osaa sanallistaa tunteitaan, mutta nukelta se sujuu hyvin. Se parantaa Walterin suhteet perheeseensä ja nostaa bisneksen uuteen nousuun.

Halkaiskaamme nyt hetkiseksi maailma kahtia. Kirjoitan ensin elokuvasta niin, että yritän pitää kuvitelman ja todellisuuden erossa toisistaan. Sen jälkeen mietitään hetkinen sitä, mitä Mel Gibson on tehnyt.

Jodie Fosterin ohjaama ja Kyle Killenin käsikirjoittama Majava on rasvaton, suolaton ja kaloriton psykodraama, mutta sen keskipisteessä ja kivijalkana seisoo Mel Gibson, joka ei ole lainkaan hullumpi – badam-ching! – kallonsisäiseen sumuunsa kadonneena keski-ikäisenä. Hän on intensiivinen, arvaamaton ja hurmaava. Eikä Gibsonilta koskaan kai ole charmia puuttunut, enintään arvostelukykyä. Myös muut näyttelijät, Foster, Yelchin ja Lawrence, pärjäävät ihan hyvin. Ei mitään ihmeellistä suuntaan tai toiseen.

Kauttaaltaan hillitty ja hallittu elokuva kärsii itsekin parista taudista, metaforiaasi, symbolismiitti ja ylivirittyneisyys niistä päällimmäisinä. Kaksi ensimmäistä ilmenevät käsikirjoittajan lievenä liikanokkeluutena: mitäs jos masennus niin kuin projisoitaisiin tähän käsinukkeen? Se voisi jutella näyttelijän kanssa näyttelijän omalla äänellä ja kaikkea! Kolmas kohta taas ilmentää käsikirjoittajan nokkeluuden puutetta: niin, mitäs jos? No, sitten kaikki voisi vaan yhtäkkiä sutviintua. Elokuva on kovin etupainotteinen ja täynnä valmistelua. Tilannetta rakennetaan 80 minuutin ajan ja sitten… sitten ei oikeastaan mitään.

Niin että hyvä yritys, mutta keskeneräiseksi jäi.

Sitten on todellisuus, jossa tiedämme Mel Gibsonin huutaneen ja uhkailleen vaimoaan sikamaisella tavalla. Miten se vaikuttaa elokuvaan, riippuu katsojasta. Minä huomasin ajattelevani, että hänen näytelty raivonsa rikkoo elokuvan fiktiivisen kalvon ja tunkeutuu tosielämään.

Että mukavana miehenä tunnettu Gibson yrittää pelastaa sielunsa ja syvittää syntinsä elokuvassa ja ehkä toivoo, että se heijastuisi jotenkin myös elokuvan ulkopuolelle. Mutta ei se katsomista juuri haitannut. Enemmän kysymyksen elämän ja kuvitellun elämän yhtäläisyyksistä ja eroista pomppivat päässä lopputekstien alettua. Elokuvan heikkoudet ovat muualla, ja leffa tuntuisi yhtä rammalta vaikka pääosassa olisi joku aivan muu.

Arvostelija: Olli Sulopuisto