Arvostelu: Pussikaljaelokuva on pieni suuri (Pussikalja)elokuva

Ensi-ilta: 2.9.2011
Alkuperäisnimi: Pussikaljaelokuva
Ohjaaja: Ville Jankeri
Käsikirjoittaja: Ville Jankeri & Mikko Rimminen
Pääosissa: Eero Milonoff, Jussi Nikkilä & Ylermi Rajamaa
Pituus: 80 minuuttia
Ikäraja: K13
Kotisivu: www.facebook.com/pussikaljaelokuva

Mikko Rimmisen Pussikaljaromaani oli vuoden 2004 kovimpia kotimaisia kirjahittejä. Finlandia-palkintoakin kärkkynyt tarina muokattiin pian ilmestymisensä jälkeen näytelmäksi ja käännettiin niin saksaksi, ruotsiksi, hollanniksi, latviaksi kuin venäjäksikin. Nyt Pussikaljaa lipitellään myös elokuvateattereissa.

Valkokankaalle siirtyessään nokkelan Pussikaljaelokuva-nimen saanut kirjafilmatisointi on Ville Jankerin (s. 1976) esikoisohjaus. Hän on yhdessä kirjailija Mikko Rimmisen kanssa muokannut kirjan tarinan valkokankaalle istuvaksi versioksi. Lopputulos on sympaattinen kesäpäiväkuvaus hieman Monte Rosson tapaan. Jankerin elokuva ei aiheestaan huolimatta haahuile liikaa, vaan on ryhdikäs kokonaisuus.

”Tästä hetkestä eteenpäin tää on hyvä päivä”, lupaa Henninen (Eero Milonoff) kavereilleen Marsalkalle (Jussi Nikkilä) ja Lihille (Ylermi Rajamaa) oluttuopin ääressä. Niin käynnistyy vetelän kolmikon yhden kesäpäivän mittainen riemuralli, jonka aikana poltetaan tupakkaa kahvikupin ääressä, vikitellään mimmejä puistossa, pakoillaan poliiseja, astutaan paskaan ja tietenkin nautitaan pussikaljasta jos paristakin. Varsinaista suurta tarinaa ei Pussikaljaelokuvasta löydy. Se tyytyy kuvaamaan sanavalmiiden kaverusten keskinäisiä suhteita ja elämää Kallion kaupunginosassa. Kuulostanee pinnalliselta, mutta se riittää. Tällä kertaa tunnelma ja toilailujen todistaminen ovat tärkeämpiä kuin kielisuudelmat Aristoteleen draaman kaaren kanssa.

Kalliossa kesällä 2010 kuvattu Pussikaljaelokuva käynnistyy hieman kankeasti. Hahmojen puheenparsi tuntuu teennäiseltä ja monet letkautukset liiankin näppäriltä. Huomaamattomasti Pussikaljasta kuitenkin kuoriutuu vahva hyvän mielen elokuva, jota voi korniudelle antautuessaan myös sangen elämänmakuiseksi kutsua. Rimmisen sossusittiäisten puuhat uskottavasti valkokankaalle siirtävä filmatisointi välttää nuorisokuvausten sudenkuopat: se ei tunnu teennäiseltä tai lavastetulta. Henninen, Marsalkka ja Lihi ovat hahmoja, jotka voisivat milloin tahansa kävellä kadulla vastaan myös oikeasti.

Vaikka sivuosissa esiintyy väkeä kuin pipoa, ja mukana on mm. mainion Janne Reinikaisen kaltaisia niminäyttelijöitä, keskittyy Pussikaljaelokuva selkeästi kolmeen päähenkilöönsä. Elokuvan neljänneksi päähenkilöksi nousee kuitenkin Kallion kaupunginosa. Kurvi, Helsinginkadun juottolat ja Pengerpuisto tuovat elokuvalle autenttisuutta ja toki tuttuja maisemia katsoo aina mielellään suurelta kankaalta. Mikä parasta, Kallion kaupunginosan maantiedolle on pysytty uskollisena. Kun raitiovaunuun hypätään Karhupuiston kohdalla ja jäädään seuraavalla pysäkillä pois, ollaan todellakin Hakaniemen metroaseman sisäänkäynnin luona. Tällaista autenttisuutta on pakko arvostaa.

Pussikaljaelokuva ansaitsee kiitokset myös roolituksestaan. Eero Milonoff, Jussi Nikkilä ja Ylermi Rajamaan sopivat alun nikottelun jälkeen rooleihinsa hyvin, eivätkä heidän kasvonsa ole ehtineet vielä kulua valkokankaalla liikaa. Luoja yksin tietää millainen Pussikaljaelokuvasta olisi tullut, jos sitä(kin) olisivat tähdittäneet Suomi-filmien vakionaamat Jasper Pääkkönen, Mikko Leppilampi ja Olavi Uusivirta. Varmaan ainakin soundtrack olisi täytetty uusimilla radiorenkutuksilla, ja jo se olisi ollut laukaus elokuvan jalkaan. Nyt Damn Seagullsin, Husky Rescuen ja Sweatmasterin taidolla kutoma äänimatto vangitsee elokuvan tunnelman erinomaisesti. Kippis!

Arvostelija: Tatu Junni