Arvostelu: The Bling Ring tarkkailee pinnallisuutta etäältä

Alkuperäisnimi: The Bling Ring
Ensi-ilta: 28.6.2013
Ohjaaja: Sofia Coppola
Käsikirjoittaja: Sofia Coppola
Pääosissa: Emma Watson, Katie Chang, Israel Broussard, Taissa Farmiga, Leslie Mann
Elokuvan pituus: 90 minuuttia
Ikäraja: K16
Arvostelija: Olli Sulopuisto

The Bling Ring -elokuvan henki tiivistyy kohtaukseen, jossa kaksi teiniä ryöstää C-luokan julkkiksen kodin. Lähes liikkumaton kamera tarkkailee kuin turtuneena yhdessä katkeamattomassa kuvassa, kun Marc ja Rebecca varastavat Audrina Patridgen talosta tämän vaatteita ja tavaroita. Musiikkia ei ole, vain luonnon ja autojen ääniä. Lämmin savusumu saa öisen kaupungin siluetin väreilemään.

Puhun elokuvan hengestä, sillä kyseinen kohtaus eroaa tyyliltään ja toteutukseltaan koko muusta elokuvasta. Se ei siis ole The Bling Ringin keskiarvo tai tyypillisin lähestymistapa, vaan poikkeus, joka vahvistaa säännön.

Kyseessä on tositapahtumiin perustuva kertomus lukiolaisnuorista, jotka ajautuivat ryöstelemään sikäläisten julkkisten koteja. Marc (Israel Broussard) päätyy kouluun, jossa Rebecca (Katie Chang) syystä tai toisesta ystävystyy hänen kanssaan. Eräänä iltana heillä ei ole muutakaan tekemistä kuin käydä putsaamassa naapuruston autot luottokorteista ja rahasta.

​

Sitten he tajuavat, että Los Angelesissa asuvat pintajulkkikset matkustavat yhtenään, joten heidän kotinsa ovat tyhjillään. Hakukoneet on keksitty, joten ei tarvitse kuin kiivetä muurin yli ja etsiä avoimeksi jäänyt ikkuna. Ka-CHINGGG! Ei muuta kuin alaikäisenä klubille, viina virtaamaan ja parit tekstiviestit maailmalle.

Joukon jatkeena pöyrii beigessä asunnossa beigen koiran ja beigen perheen kanssa elävä Nicky (Emma Watson) sekä muutama muu rikkaan perheen vesa, joilla ei varsinaisesti ole mitään järkevää syytä käydä nyysimässä rahaa ja vaatteita ventovierailta. Tosin selitys saattaa olla juuri siinä, että tälle porukalle – blingijengille – julkkiset eivät tunnu vierailta. 

Elokuva ei varsinaisesti horjuttanut mielikuvaani losilaisista teineistä onttoina ihmishirviöinä. Välillä he leikkivät aikuista, tosin heidän käsityksensä aikuisuudesta sisältää vaatekokonaisuuksien vertailua ja yleistä pössyttelyä. Tyypillinen koulupäivä näyttäisi päättyvän kruisailuun, jonka aikana voi kuunnella Rick Rossia ja vetää hatsit. Kun kaikki on kerran totally whatever, miksei sitten tekisi itsestään Paris Hiltonin kloonia? (Yksityiskohta: kyseiset ryöstökohtaukset on kuvattu Paris Hiltonin kotona, ei lavasteissa.)

​

Sofia Coppolan käsikirjoittama ja ohjaama elokuva on kauttaaltaan varsin hienovarainen. Selkeimmin se ottaa kantaa tapahtumiin kohtauksissa, joissa nähdään nuorten vanhempia. He ovat nimittäin tyystin kuutamolla tavalla tai toisella. Amerikkalaiskriitikot ovat valittaneet Coppolan asettaneen riman liian matalalle muun muassa Nickyn äidin Laurien (Leslie Mann) kohdalla, mutta kun lehtijutun perusteella hän oli juuri samanlainen höttöaivo kuin elokuvassakin.  Voiko todellisuutta syyttää, jos naama on vino, viimosen päälle puunattu ja päässä pelkkää tyhjää? 

Musiikki- tai kuvavalinnoista ei löydy montaa kommenttia nuorisorikollisten toimintatavoista tai moraalittomuudesta, mutta en ymmärrä, miksi sellaisia pitäisi olla. Pikemminkin minusta tuntuu, että samoilla seuduilla (no, jokusen sadan kilometrin säteellä) varttunut Coppola ymmärtää näitä ihmisiä aivan kuten hän on ymmärtänyt Japaniin jääneitä nuoria naisia tai teinikuningattaria. Ei se tarkoita myötäkarvaan silittämistä, mutta ei ylenkatsettakaan. Harris Savidesin kamera tyytyy tallentamaan tapahtumat ja jättää paheksunnan katsojan huoleksi.

Ensimmäisellä katsomiskerralla The Bling Ring tuntui välillä tylsältä. Se voi johtua tarinan rakenteesta, sillä vaikka jo alkutekstien edellä nähdään, että oikeudenkäyntiinhän tämä kaikki johtaa, on valtaosa elokuvasta silti tasaisen epädramattista pötkylää. Toisaalta se sopii teemaan, sillä eivät nuoret tuntuneet pelkäävän kiinnijäämistä tai edes pitävän sitä mahdollisena.

Los Angelesin lähiöissä asuvan jengin koko elämä on yhtä pitkää passiivilausetta, jossa asioita tapahtuu ja tehdään ja biletetään ja varastellaan ja hengaillaan ja pukeudutaan ja millään ei erityisemmin tunnu olevan mitään väliä, merkitystä tai vaikutusta. Siitä kertoo vihoviimeinen kuvakin, jossa eräs henkilöistä kääntyy puhumaan kameralle – joka on samalla sekä talkshow-ohjelman tv-kamera että elokuvakamera – ja kertoo nettiosoitteen, jossa häntä ja hänen tarinaansa voi seurata jatkossa. Yhtä isoa esitystä kaikki tyynni.