Arvostelu: Tintin seikkailut on Steven Spielbergin paras elokuva 2000-luvulla

Ensi-ilta: 4.11.2011
Alkuperäisnimi: The Adventures of Tintin: Secret of the Unicorn
Ohjaaja: Steven Spielberg
Käsikirjoittaja: Steven Moffat, Edgar Wright ja Joe Cornish (Hergén sarjakuvien pohjalta)
Pääosissa: Jamie Bell, Andy Serkis, Daniel Craig, Simon Pegg, Nick Frost, Gad Elmaleh, Toby Jones ja Mackenzie Crook
Pituus: 99 minuuttia
Ikäraja: K11
Kotisivu: www.tintin.com

Brontosauruksen sivupersoona ja logaritmin hännänhuippu soikoon! Steven Spielberg on tehnyt parhaan elokuvansa tällä vuosituhannella.

Ohjaaja Steven Spielberg löysi Tintin 1980-luvun alussa, kun eurooppalaiset elokuvatoimittajat nostivat sarjakuvan esille Kadonneen aarteen metsästäjien arvosteluiden yhteydessä. Ohjaaja kiinnostui belgialaisen Hergén luomuksesta nopeasti. Kun sarjakuvaa ei vielä tuolloin ollut saatavilla englanniksi, luki Spielberg sitä sanakirja kourassa ranskaksi. Meni kuitenkin lähes 30 vuotta, kunnes ohjaajan haave Tintti-filmatisoinnista vihdoinkin toteutui.

Albumit on selvästi luettu läpi huolella, sillä Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus on hieno hatunnosto Hergén sarjakuvaklassikolle. Motion captureen yhdistetty digianimointi siirtää hahmot onnistuneesti valkokankaalle säilyttäen kuitenkin samalla lähdemateriaalin avainelementit. On tarpeetonta spekuloida onko valittu toteutustapa Tintin tapauksessa oikea. Onhan se, ja vieläpä ainoa oikea. Esimerkiksi Andy Serkis tulkitsee kapteeni Haddockia perunanenäisenä pikselihahmona paremmin kuin yksikään näyttelijä voisi omilla kasvoillaan tehdä. Ei ole lainkaan liioiteltua sanoa Tintin vievän motion capture -elokuvat uudelle tasolle. Spielberg on tehnyt merkkiteoksen, joka painii ihan eri sarjassa kuin Robert Zemeckisin kunnianhimoiset, mutta ontuneet Beowulf tai Napapiirin pikajuna.

Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus kieltämättä näyttää promokuvissa hieman kummalliselta eivätkä sen traileritkaan anna animaatiosta oikeaa kuvaa. Elokuva kuitenkin voittaa katsojan puolelleen jo kymmenessä minuutissa. Koska Yksisarvisen salaisuus ei edes pyri fotorealismiin, näyttää se monessa kohtaa paremmalta kuin todellisuus. Elokuva on äärettömän yksityiskohtaista ja kaunista katseltavaa, varsinainen visuaalinen vuoristorata täynnä huikeita kamera-ajoja. Yksisarvisen salaisuuden taianomaista tuntua vain lisää 3D-ominaisuus, joka palvelee elokuvaa kerrankin hyvin. Valitettavasti lasit kuitenkin tummentavat hienoa värimaailmaa ikävästi, joten taas kerran elokuvan katsoisi mieluummin ilman niitä.

Nimestään huolimatta Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus on kolmen albumin yhdistelmä. Kultasaksinen rapu, Yksisarvisen salaisuus ja Rakham Punaisen aarre ilmestyivät kaikki 1940-luvun alussa, jolloin Tintti-sarjakuva oli jo löytänyt punaisen lankansa. Lähdemateriaalissa ei siis sikäli ole vikaa, mutta yksikään albumi ei olisi ongelmitta kääntynyt elokuvakäsikirjoitukseksi. Nyt tarina toimii sen sijaan moitteetta. Lehtimies Tintti saa haltuunsa arvoituksellisen laivan pienoismallin, joka johtaa hänet suureen seikkailuun. Sen aikana matkustetaan ympäri maailmaa ja kohdataan muun muassa alkoholisoitunut kapteeni Haddock, jonka sukujuuret ovat tärkeä osa mysteerin ratkaisua.

Tintti on valkokankaalla tietenkin toiminnallisempi kuin sarjakuvissa. Yksisarvisen salaisuus ei kuitenkaan ole pelkkää aivotonta juoksemista kohtauksesta toiseen. Etenkin elokuvan alkupuolella mysteeriä syvennetään hienosti, huumori on hienovaraista ja tunnelmalle annetaan aikaa rakentua. Parhaimmillaan Tintin seikkailuissa onkin samanlaista vetoa kuin Lucas Artsin parhaissa seikkailupeleissä. Vasta loppupuolella päästään trailereista tuttuihin vauhdikkaampiin kohtauksiin. Ne ovat tuntuvasti enemmän Spielbergiä kuin Hergéä, mutta istuvat silti elokuvaan. Edes faneja järkyttänyt kapteeni Haddockin sinko-onnettomuus ei tunnu pahasti päälleliimatulta.

Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus on tarkoitettu koko perheen viihteeksi, joten toki sarjakuvien karheimmat kohdat on hiottu pois. Tintti ei alati tiuski Miloulle, räjäytä sarvikuonoja saati teutaroi umpihumalassa kesken kiihkeän tulitaistelun. Turhan siivoksi meno ei kuitenkaan äidy. Aseet laulavat tulisesti ja legendaarisia kirouksiaan laukova kapteeni Haddock on tukevasti laitamyötäisessä lähes koko elokuvan ajan. Tästä genrerajoja rikkovasta rohkeudesta Spielbergille pisteet. Yksi moite elokuvasta kuitenkin löytyy: Jamie Bellin esittämä Tintti tuntuu turhan lattealta muiden hahmojen rinnalla. Sama vika vaivasi toki sarjakuvia, mutta nyt tilanne on vain entistä pahempi.

Steven Spielberg on todennut Tintin olevan ”Indiana Jones lapsille”. Tähän lausuntoon ei kannata uppoutua liikaa, sillä elokuvasta voivat nauttia muutkin kuin naskalit. Poikien elokuva Tintti sen sijaan on ihan sananmukaisesti. Perinteinen romanssi loistaa poissaolollaan ja koko tarinan ainoa naishahmo on Bianca ”Milanon satakieli” Castafiore. Toki hameväkeä katukuvassa näkyy, joten ihan Rare Exportsin sfääreihin Tintti ei nouse.

Kun Tintti nyt vihdoinkin on valkokankaalle saatu, esiintyy elokuvassa luonnollisesti lähes kaikki sarjakuvan avainhahmot. Mukana on Tintin, Miloun, kapteeni Haddockin, Dupontin ja Dupondin lisäksi jopa Moulinsartin linnan hovimestari Nestor. Vain professori Tuhatkauno antaa odottaa itseään jatko-osaan, jonka tämän elokuvan tuottanut Peter Jackson on jo lupautunut ohjaamaan. Hyvä niin, sillä tätä herkkua ei voi saada liikaa!

Arvostelija: Tatu Junni