Arvostelu: Tom Cruisen ja käsikirjoituksensa alla tutiseva Oblivion olisi voinut olla hyvä elokuva

Ensi-ilta: 12.4.2013
Alkuperäisnimi: Oblivion
Ohjaaja: Joseph Kosinski
Käsikirjoittaja: Joseph Kosinski, William Monahan, Karl Gajdusek & Michael Arndt
Pääosissa: Tom Cruise, Morgan Freeman, Olga Kurylenko, Andrea Riseborough, Nikolaj Coster Waldau & Melissa Leo
Pituus: 124 minuuttia
Ikäraja: K12
Arvostelija: Tatu Junni

Ihmiskunnan hylkäämä maapallo on vuoden 2013 trendi tieteiselokuvissa. Aihetta käsitellään kesällä sekä After Earthissa että Elysiumissa, mutta ensimmäisenä apajille ehtii Oblivion.

Oblivionin julisteen täyttävän Tom Cruisen nimi on sijoitettu näkyvästi elokuvan nimen yläpuolelle. Tämä on osuvaa, sillä mies on Joseph Kosinskin scifi-trillerin kiistaton tähti. Cruise on mukana lähes jokaisessa kohtauksessa – ja ähkyhän siinä uhkaa. Miten hyvin elokuva katsojalle maistuu, määrittyykin pitkälti sillä, miten Tom Cruiseen suhtautuu. Jos näyttelijä on inhokkilistan kärjessä, ei elokuvateatteriin todellakaan kannata astua.

Oblivion on siis Tom Cruisen juhlaa – ja Oblivionissa Tom Cruise on oma tuttu itsensä. ”Joko taas”, puhisevat jopa suurimmat fanit, kun 50-vuotias supertähti pullistelee suihkussa ylävartaloaan tai väläyttää tutun virneensä maamassojen puoliksi hautaaman stadionin keskellä viimeistä Super Bowl -ottelua muistellessaan. Cruise ei vaivaudu haastamaan itseään Magnolian, Collateralin tai Tropic Thunderin tapaan, vaan vetää roolinsa läpi täysin autopilotilla, kuten niin monta kertaa ennenkin. Moiseen löysäilyyn on varaa, jos sattuu nostamaan Hollywoodin suurimmat näyttelijöille maksetut palkkiot.

Oblivionin vuoteen 2077 sijoittuva tarina kertoo avaruusolentoja vastaan käydyn sodan jälkeisestä ajasta. Invaasioyritys torjuttiin, mutta hinta oli kova. Kuu on pirstaleina, maa saastunut ja ihmiskunta joutunut evakkoon jättimäiselle avaruusasemalle. Vain Jack (Tom Cruise) ja Victoria (Andrea Riseborough) työskentelevät hylätyllä maapallolla siellä toimivia droideja huoltaen. Elämä etenee tasaisesti ilman sen suurempia yllätyksiä, mitä nyt maahan jääneet avaruusolennot tuottavat toisinaan harmia. Kaikki muuttuu, kun outo avaruusalus putoaa taivaalta ja Tom löytää pakkolaskusta hengissä selvinneen Julian (Olga Kurylenko), joka näyttää oudon tutulta.

Oblivionin maahantuoja on toivonut, ettei arvosteluissa tai muissa elokuvaa koskevissa jutuissa paljasteta liikaa elokuvan juonesta.  Ei siis juonenkäänteistä enää sen enempää. No, yksi spoilerivapaa varoitus vielä:

Elokuva käynnistyy miellyttävän verkkaisesti ja rakentaa kiehtovaa mysteeriä ensimmäisen tunnin ajan. Joseph Kosinskin yhdessä William Monahanin, Karl Gajdusekin ja Michael Arndtin kanssa kynäilemä käsikirjoitus yhdistelee Wall-E:a, Matrixia, Kuuta ja I Am Legendiä melko onnistuneesti. Paikoin elokuvasta jopa innostuu Tom Cruisen egotripistä huolimatta. Loppupuolella huolella kudottu matto kuitenkin vedetään julkeasti katsojan jalkojen alta. Alun innostus vaihtuu katkeraan kalkkiin, kun vastaukset putoavat katsojan syliin kuin yrjökiisseli sunnuntailounaalla. Käsikirjoitustiimi on selvästi nostanut jalat pöydälle jo ennen urakkansa päättymistä, kun tarinaan on jäänyt Independence Daysta ja The Avengersista tuttuja idioottimaisuuksia. Movie Mistakes -sivuston serverit käyvät Oblivionin ensi-illan jälkeen varmasti kuumina.

Oblivionin parasta antia on sen visuaalisuus ja selkeästi toteutetut toimintajaksot. Islannin ja Pohjois-Amerikan kuvauspaikoista on otettu kaikki ilo irti. Maisemien päälle Kosinski on kumppaneineen rakentanut uskottavan ja komean maailmanlopun jälkeisen maailman. Etenkin Jackin ja Victorian Sky Tower -tukikohta ja erilaiset tekniset laitteet ovat komeaa jälkeä. Vielä kun käsikirjoituksen loppupuoli olisi hiottu yhtä suurella huolella ja Tom Cruisesta olisi ruoskittu irti muutakin kuin maneerit, olisi tarjolla voinut olla varsinainen scifi-helmi. Nyt Oblivion jää kertakäyttöiseksi viihdevälipalaksi, joka täyttää silmät vaan ei mahaa.

Joseph Kosinskin edellinen elokuva, Tron: Perintö, oli yhtä audiovisuaalista ilotulitusta, kiitos neonvärien täyttämän virtuaalimaailman ja Daft Punkin ääniraidan. Oblivionin soundtrack on ranskalaisen M83:n käsialaa. Anthony Gonzalezin sävellykset eivät yllä Thomas Bangalterin ja Guy-Manuel de Homem-Christon keitosten tasolle, mutta kyllä mies keskivertoleffaa kiehtovamman äänimaailman on onnistunut luomaan. Paikoin tyylitaju on kuitenkin pettänyt. Esimerkiksi kohtausta, jossa Tom ja Victoria peuhaavat uima-altaassa ilkosillaan, nostatetaan niin mahtipontisella pauhulla, että se sopisi paremmin vaikkapa Jeesuksen toisen tulemisen tai Jouni Hynysen raitistumisen taustalle.