Arvostelu: Uutuustrilleri Syvälle salattu nostaa sormet silmille

Ensi-ilta: 07.10.2011
Alkuperäisnimi: Syvälle salattu
Ohjaaja: Joona Tena
Käsikirjoittajat: Joona Tena, Mikko Tenhunen & Pekka Lehtosaari
Pääosissa: Krista Kosonen, Peter Franzén, Kai Lehtinen, Kari Hietalahti, Risto Aaltonen, Terhi Panula & Viljami Nojonen
Pituus: 100 minuuttia
Ikäraja: K 13

FC Venuksen ohjannut Joona Tena vaihtoi komediasta synkemmille vesille. Kokeilu toimii ja vähäeleinen trilleri kävisi kauhusta. Syvälle salattu paljastaa pehmeämmän puolen Krista Kososesta ja kylmäävämmän puolen itäsuomalaisesta pikkukylästä.

Syvälle salattua katsellessa pelotti. Sitä tunnetta en ole kokenut kotimaisen elokuvan parissa milloinkaan aikaisemmin. Enkä ollut pelkoni kanssa yksin. Keski-ikäinen kriitikkosetä takanani liikehti levottomasti koko elokuvan ajan, ja aina jännemmän paikan tullen hän potkaisi tuolin selkämykseeni mojovan potkun. Rainan aiheuttama pelko oli kutkuttavaa leffapelkoa. Ei verikekkereiden aiheuttamaa yökkäilyä tai täysin överiksi menevien örkkien aiheuttamaa epäuskoisuuden puhinaa, vaan sellaista kaikkiin jäseniin hiipivää piinaavaa jännitystä, joka saa pidättämään henkeä ja katselemaan valkokangasta ajoittain varovasti silmien eteen nostettujen sormien välistä.

Mistä siis on kyse? Julia Mannerla -nimiseksi ympäristöasioita hoitavaksi huippujuristiksi muuttunut Krista Kosonen matkustaa pieneen itäsuomalaiseen kylään auttamaan ympäristönsuojelijoita järvikiistassa. Jokainen ympäristönsuojeluun sekaantunut ihminen voi samaistua Julian fiiliksiin, kun hän yrittää saada paikallisia antamaan nimensä järven suojelun puolesta. Helppoa ei tällä etelän ihmeellä ole syrjäseutujen natiivien keskellä. Etenkään, kun eräs paikallinen opettaja on kamalan innokas muistelemaan Julian perhehistoriaa kyseisellä paikkakunnalla…

Julia on lähtenyt matkaan 9-vuotiaan poikansa Nikon (Viljami Nojonen) kanssa. Naisen avioliitto on kusahtanut pahemman kerran ja äiti-lapsi-laatuaikakin on jäänyt niin vähiin, että omatunto soimaa. Julian tarkoituksena on paikata kaikki hukatut yhteiset hetket Itä-Suomen turneella, mutta toisin käy ja Niko viettää seisahtuneita hellepäiviä äitinsä työmaalla koira seuranaan. Julia ja Niko majoittautuvat vanhaan kansakouluun, jota vuokraava Elias (Peter Franzén) kertoo Julialle ikivanhasta kansantarusta. Tarun mukaan viereisessä järvessä asuu vedenhenki, jolle kyläläiset ovat aikoinaan antaneet mittaamattoman arvokkaita uhrilahjoja.

Pian taloon asettumisen jälkeen vesi alkaa ottaa Julian elämässä psyykkaavia muotoja ja kun vielä mieleen alkaa nousta pelottavia kuvia omasta kylässä vietetystä lapsuudesta, niin nainen alkaa olla sillä hämärällä rajapinnalla, jossa mielenterveys järkähtelee ja vedenhengistäkään ei enää tiedä ovatko ne totta vai tarua.

Ohjaaja Joona Tena halusi komediallisten pätkien jälkeen kokeilla taitojaan trillerin parissa. Tuli trilleriksi nimetty kauhuleffa, jossa Kosonen tekee vähemmän toljottavasilmäisiä maneerejaan ja on ehkä uskottavampi elokuvahenkilö kuin koskaan aikaisemmin. 11-vuotias Viljami Nojonen esiintyy elokuvassa ensimmäistä kertaa ja hänen näyttelemistään katsoisi mielellään toistekin. Elokuvan juonessa on paljon arvattavia hetkiä, mutta yllätyksen nälkäistäkin odottaa pieni kiitos. En kerro missä vaiheessa elokuvaa, eihän se muuten olisi yllätys.

Arvostelija: Laura Rantanen