Arvostelu: Venäjälle sijoittuva A Good Day to Die Hard ryssii sarjan lopullisesti

Ensi-ilta: 15.2.2013
Alkuperäisnimi: A Good Day to Die Hard
Ohjaaja: John Moore
Käsikirjoittaja: Skip Woods
Pääosissa: Bruce Willis, Jai Courtney & Sebastian Koch
Pituus: 97 minuuttia
Ikäraja: K16
Arvostelija: Aki Lehti

Hetkellinen ilo Die Hard -sarjan viidennen osan saamasta K16-leimasta edellisen lapsille suunnatun tietokone-efekti-pelleilyn jälkeen vaihtuu myötähäpeäksi heti elokuvan alkuminuuttien aikana.

Ei koskaan lupaa hyvää, jos elokuvan ainoa pressinäytös järjestetään vain vuorokautta ennen maailmanensi-iltaa. Die Hard -sarjan viidennen osan tekijät ovat itsekin tainneet tajuta vääntäneensä maailmaan sen luokan pökäleen, että avausviikonlopusta on pakko ottaa kaikki irti. Die Hard menee todennäköisesti kaikkialla katsojatilastojen kärkeen, mutta kunhan arvostelut ehtivät ilmestyä ja sana elokuvan huonoudesta kulkea suusta suuhun, niin Bruce Willisin esittämä, alkuperäisen John McClanen irvikuva saa laukoa onnettomia one-linereitaan tyhjille saleille.

Leffasta on voiton maksimoinniksi leikattu vielä kaiken lisäksi ainakin Englannin markkinoilla esitettävä K12-versio. Se voi olla jopa parempi kuin tämä väkivaltaa ja kiroilua sisältävä ”aikuisten versio”, sillä jos huonosta toimintaelokuvasta siivoaa kaiken sikailun pois, niin lopputuloksena on taatusti hihitystä aiheuttava kalkkuna.

Bruce Willis tekee parhaansa pelastaakseen elokuvan. Alkuperäisen Die Hardin krapulaisen oloinen ja kaljamahainen McClane antaisi nyt yli viisikymmmentävuotiaana mahdollisuudet vaikka minkälaiseen revittelyyn, mutta leffa tyytyy vain muutamaan otteeseen toteamaan miehen olevan vanha. Yksikään miehen hauskoiksi tarkoitetuista heitoista ei naurata. Käsikirjoittaja Skip Woods on tainnut alun perin olla kirjoittamassa perus b-luokan toimintaelokuvaa ja jossain vaiheessa tajunnut, että tästähän voisi tehdä Die Hard -leffan. Kolmen ensimmäisen Die Hardin kanssa viidennellä osalla ei ole mitään muuta yhteistä kuin päähenkilön nimi ja hänen lausumansa ”yippee–ki–yay, motherfucker” -lause.

!SPOILER ALERT!

Ohutta ohuempi juoni vie McClanen Venäjälle etsimään poikaansa joka on oikeuden edessä syytettynä. Todellisuudessa McClane Jr. on tietysti CIA:n agentti. Pappa ja juniori McClanen välit ovat viileät, mutta kunhan on ensin kaahattu ympäri Moskovaa noin 1/3 osa elokuvan kestosta, tuhoten samalla noin sata autoa, ammuttu yhdessä pahiksia hengiltä ja vierailtu tietokoneanimoidussa Tšernobylissa, niin voidaan olla taas kavereita ja palata Jenkkeihin halailemaan McClane-klaanin tytärtä. Hidastetussa loppukohtauksessa, tietysti.

Surkean juonen lisäksi elokuvan suurin ongelma on McClane junioria esittävä Jai Courtney. Willisin ja hänen välillään ei ole minkäänlaista kemiaa. Jos tässä on tarkoitus pedata sukupolvenvaihdosta ja tulevaisuudessa keskittyä nuoremman herran seikkailuihin, niin Courtney on rooliin täysin väärä valinta. Hän on täysin karismaton lihaksikas puunaama, juuri sellainen toimintaelokuvan päähahmo, jolle alkuperäisen Die Hardin perusjamppa-Willis oli vastaisku.

Jotta Die Hard toimisi vielä viidennessä osassaan, sen pitäisi pelata pelkällä nostalgialla ja säilyttää mahdollisimman paljon elementtejä kolmesta ensimmäisestä tekeleestä. Keski-ikää lähestyvät, nuorena sarjasta innostuneet eivät saa tästä mitään kiksejä. Nuoremmat katsojat, joilla ei ole tunnesidettä alkuperäisiin, ohittavat tekeleen olankohautuksella. Elokuvan ilmeisesti noin sadan miljoonan dollarin budjetista huolimatta se näyttää ja tuntuu b-luokan toimintapätkältä. Ehkä isän ja pojan tulehtuneiden välien paikkaaminen ei ole paras lähtökohta toimintaelokuvalle? Yippee–ki–yay, Mother Russia, todellakin. Nyt ryssitte sarjan lopullisesti.