Uusimmat

Elokuva-arvostelu: Antichrist

05.06.2009 07:37 Olli Sulopuisto

AntichristAlkuperäisnimi: Antichrist
Ohjaaja: Lars von Trier
Pääosissa: Willem Dafoe, Charlotte Gainsbourg
Pituus: 104 minuuttia
Ikäraja: K18
Käsikirjoittaja: Lars von Trier
Kotisivu: www.antichristthemovie.com

3/5

Ensin: Lars von Trier. Sitten: ANTI CHRIST. Marssijärjestys on selvä: yleisö tietää tulleensa katsomaan Von Trierin elokuvaa ja Von Trier tekee kaikkensa saadakseen meidät kääntämään katseemme, järkyttymään, tuntemaan jotain. Voiko sen varjolla tehdä mitä tahansa?

Cinemascope-kuvasuhteella kuvattu Antichrist on kaunis elokuva. (Kauneutta saattaa selittää Anthony Dod Mantle, joka kuvasi muun muassa Slummien miljonäärin.) Se alkaa hidastetulla mustavalkokuvilla, joissa Willem Dafoe ja Charlotte Gainsbourg rakastelevat. Ja kas, tuossahan vilahti lähikuva peniksestä työntymässä vaginaan. Sitten pariskunnan lapsi kiipeää pois sängystään, näkee vanhemmat harrastamassa seksiä ja kiipeää avoimeen ikkunaan.

Ensimmäinen luku: Suru

Sanattoman prologin jälkeen mennään hautajaisiin ja sitten sairaalaan, jossa Lars-vekkuli heittää heiluvien kuvien väliin yhtäkkiä vakaan zoomauksen kukkamaljakkoon samaan aikaan kun soundtrackilla tapahtuu jotain ihmeellistä. Jos tekijä ei olisi Von Trier, luonnehtisin hetkeä lynchiaaniseksi. Muistakaamme, että nyt ollaan tekemisissä saman ohjaajan kanssa, joka synnytti puolentoista vuosikymmentä sitten Riget-tv-sarjan.

Vaimo tilittää: ”Et koskaan välittänyt meistä ennen kuin nyt.” Mies on terapeutti, joka tahtoo – tai sanoo tahtovansa – auttaa vaimoaan kohtaamaan ja voittamaan pelkonsa. Kauhujen listan kärkeen nousee metsä, joten kaksikko suuntaa sinne. Koska mies tahtoo niin.

Antichrist

Toinen luku: Kipu (kaaos vallitsee)

Matkan määränpäänä on Eeden, yksinäinen mökki metsän keskellä. Koska katolle sataa koko yön tammenterhoja ja miehen käsi on aamulla täynnä punkkeja, tiedämme paikan olevan kauhea. Olkoonkin, että suomalaisin silmin ympäröivä metsä on varsin kaunis. Liekö tässä sama vaikutus kuin aikanaan Blair Witch Projectissa, jossa amerikkalaisnuoret eksyivät vuoden vanhalta pajukolta näyttävään, ei-ihan-kauhean-synkkään metsään? Tai kuten naishahmo asian muotoilee: ”Luonto on saatanan kirkko.”

Viimeistään nyt on myönnettävä, etten oikein tiedä, mitä sanoa Antichrististä. Osaan jossain määrin analysoida tuntemukseni ja kertoa keinot, joilla elokuva ne synnytti, mutta jonkinlaisen syvemmän tarkoituksen esiinkaivaminen tuntuu mahdottomalta ja ehkä turhaltakin.

Kolmas luku: Epätoivo (naismurha) & Neljäs luku: Kolme kerjäläistä

Von Trier saattaa olla fiksu ja hän saattaa olla ihmisvihaaja. Ehkä juuri siksi hän on niin erikoislaatuinen kauhuohjaaja. Koskaan ei voi oikein tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu, mikä tuntuu piristävältä/pelottavalta jonkun My Bloody Valentinen jälkeen. Näyttelijöille on pakko nostaa hattua siitä, että he ovat lähteneet mukaan johonkin niinkin sekopäiseen kuin Antichrist. Aivan, Willem: ymmärrämme, että valkokankaalla ei todellisuudessa vilahda sinun elimesi, mutta olette te paljaana muutenkin kuin iholtanne.

Loppua kohti elokuva karkaa kuvitellusta kauhusta näytettyyn. Seksiin sekoittuu väkivaltaan, väkivalta muuttuu yksityiskohtaiseksi, yksityiskohdista tehdään mahdollisimman shokeeraavia. Lähikuvissa nähtävän sukuelinten silpomisen tarpeellisuudesta voitaneen keskustella tarkemmin, mutta pakko myöntää – Von Trier sai reaktionsa.

Lopuksi paljastuu, että elokuva on omistettu Andrei Tarkovskille.

PlusMiinusNolla
+ Von Trier
+ Charlotte Gainsbourg ja Willem Dafoe
– Von Trier
– katsojan kiduttaminen

Muropaketin uusimmat