Uusimmat

Elokuva-arvostelu: Sherlock Holmes

22.01.2010 10:54 Tatu Junni

Alkuperäisnimi: Sherlock Holmes
Ohjaaja: Guy Ritchie
Käsikirjoittaja: Mike Johnson, Anthony Peckham, Guy Ritchie ja Simon Kinberg (Lionel Wigramin sarjakuvan sekä Arthur Conan Doylen henkilöhahmojen pohjalta)
Pääosissa: Robert Downey Jr., Jude Law, Rachel McAdams, Mark Strong, Kelly Reilly & Eddie Marsan
Elokuvan pituus: 131 minuuttia
Ikäraja: K13
Elokuvan kotisivu: www.sherlockholmes.fi

kaista

Guy Ritchien ohjaama Sherlock Holmes on vauhdikas ja viihdyttävä veijaritarina, joka on helppo unohtaa, mutta josta on vielä helpompi pitää. Robert Downey Jr.:n ja Jude Law’n keskinäinen kemia toimii erinomaisesti ja juoneenkin on saatu onnistunut twisti mukaan.

Sir Arthur Conan Doylen kirjojen sankari on tähdittänyt takavuosina lukuisia elokuvia, mutta viime aikoina Holmes-rintamalla on ollut hiljaisempaa. Ohjaaja Guy Ritchie ja elokuvan nimiosaa esittävä Robert Downey Jr. tuovat kuitenkin mestarietsivän takaisin valkokankaalle sellaisella ryminällä, että hahmon konservatiivisemmilla faneilla mennee tee väärään kurkkuun.

Guy Ritchien elokuva ei suinkaan ole vähäeleinen murhamysteeri vaan toimintaseikkailu, josta riittää iloa niin silmälle kuin mielellekin. Aina yhtä mainio – joskin maneereitaan elokuvasta toiseen toistava – Robert Downey Jr. sopii Sherlock Holmesin rooliin erinomaisesti, eikä kerrankin revittelemään pääsevä Jude Law jää pekkaa pahemmaksi tohtori Watsonin roolissa. Tällä kertaa Watson nähdään tasavertaisena, jopa hieman Holmesin yläpuolella olevana kumppanina, ei 1930-1940-lukujen Holmes-elokuvien hölmönä apurina.

Mark Strong näyttelee Lordi Blackwoodia hieman yli, mutta onnistuu silti luomaan elokuvan henkeen sopivan pahiksen. Naishahmot jäävät Sherlock Holmesissa huomattavasti herrakolmikkoa vähemmälle huomiolle. Rachel McAdamsista ja Kelly Reillystä olisi voinut ottaa irti enemmänkin.

Sherlock Holmesin juonesta ei tässä yhteydessä kannattane sen enempää kertoa, sillä elokuva toimii sitä paremmin, mitä vähemmän sen tapahtumista etukäteen tietää. Todetaan vain, että Britti-imperiumi on uhattuna sangen ikävän miehen toimesta ja salaliittoja on liikkeellä. Tarina ei ole Sherlock Holmesin vahvuus, mutta palvelee tarkoitustaan.

Vaikka Guy Ritchien elokuvan sankari saattaa tuntua kovin modernilta ja mieli tekisi rokottaa tekijöitä hahmon taustan unohtamisesta, ovat käsikirjoittajat Mike Johnson, Anthony Peckham, Guy Ritchie ja Simon Kinberg lukeneet Doylensa tarkkaan. Haahuileva, epäjärjestelmällinen ja epäsosiaalinen etsivä esitetään nerokkaana, mutta samalla ristiriitaisena hahmona, joka osaa käyttää niin järkeään kuin nyrkkejäänkin. Sen verran hahmoa on sisäsiistiksi pakko-opetettu, ettei Holmes käytä elokuvassa alkoholia vahvempia huumausaineita, toisin kuin Doylen tarinoissa.

Viihdyttävyytensä, näyttelijöidensä ja visuaalisen ilmeensä ohella Sherlock Holmes ansaitsee kiitokset Hans Zimmerin musiikista ja hienoista Lontoo-kuvistaan. 1800-luvun kaupunki on herätetty henkiin esimerkillisen onnistuneesti. Tuntuu hienolta ihastella kaupunkia ilman London Eye’ta tai Westminster Bridgellä kuhisevia tuhansia turisteja. Erityisesti elokuvan loppukohtaus keskeneräisen Tower Bridgen tornissa on silmäkarkkia kaikille Lontoo-faneille.

New York Timesin arvostelija A. O. Scott on kritisoinut Guy Ritchien tekevän ”cooleja elokuvia cooleista tyypeistä, jotka tekevät cooleja juttuja”. Tottahan tuo on, mutta onko se muka huono asia? Ritchie osaa asiansa: Sherlock Holmes on cool ja sen myötä erinomaista viihdettä.

PlusMiinusNolla

+ Robert Downey Jr.:n ja Jude Law’n ”pariskunta”
+ Visuaalinen ilme ja sopiva rosoisuus
– Jatko-osaa olisi voinut pedata vähän vähemmän, joskin ihan kivahan tuo viittaus Moriartyyn oli…