Arvostelu Fifty Shades of Grey – Seksiakti juustoraastimenkin kanssa on kivempaa

Ensi-ilta: 13.2.2015
Alkuperäisnimi: Fifty Shades of Grey
Ohjaus: Sam Taylor-Johnson
Käsikirjoitus: Kelly Marcel E. L. Jamesin kirjan Fifty Shades – Sidottu pohjalta
Pääosissa: Jamie Dornan & Dakota Johnson
Pituus: 125 minuuttia
Ikäraja: K16
Idea: Viedä rahat keski-ikäisiltä naisilta, jotka unelmoivat omasta rikkaasta nuorisolaisesta, joka läiskisi heitä vyöllä perseelle.
Arvostelija: Aki Lehti
Kuvitus: Tatu Junni

Fifty Shades of Greyn piti olla rankka, hurjaa sadomasokismia sisältävä elokuva-adaptaatio. Lopputulos on kuolettavan tylsä kahden tunnin mittainen katsojan kidutus, jonka seksikohtauksissa ei ole mitään hurjaa.

Elokuvan maahantuoja kertoo:

”Fifty Shades of Grey on kiihkeästi odotettu elokuvasovitus maailmanlaajuiseksi ilmiöksi nousseesta menestyskirjasta. Fifty Shades -trilogia on käännetty 51 kielelle ympäri maailmaa ja sitä on myyty yli 100 miljoonaa kappaletta painettuina niteinä ja e-kirjoina – ja yli 215.000 kappaletta pelkästään Suomessa. Nämä huimat luvut tekevät siitä yhden kaikkien aikojen parhaiten menestyneistä ja nopeimmin myyneistä kirjasarjoista koskaan.”

Minä en ole lukenut Fifty Shades of Grey -kirjoja. En tiedä niistä muuta kuin mistä ne kertovat ja niiden tekstin olevan kuulemma kammottavan huonoa.

”No ethän sinä sitten voi elokuvaakaan arvioida”, tokaisee nyt joku.

En. En kai voikaan. Onneksi Fifty Shades of Grey ei olekaan elokuva, vaan jonkin sortin testi.

Pääosassa pitäisi olla sadomasokistista seksiä, mutta tämän tekeleen avulla tutkitaan ilmeisesti vain miljoonien ja miljoonien katsojien masokistisia taipumuksia. Ei tätä vapaaehtoisesti pysty katsomaan alusta loppuun kuin henkisestä kidutuksesta nauttiva tai todella oudolla huumorintajulla varustettu yksilö.

Onneksi kuulun jälkimmäiseen kategoriaan.

Leffan pressinäytöksessä maahantuoja jakaa toimittajille kirjan pokkaripainoksia, joiden kantta koristaa elokuvan juliste. Avaan opuksen satunnaisesta kohdasta.

”Sinä. Olet. Käsittämättömän. Suloinen”, hän mutisee työntöjen välillä. ”Haluan. Sinua. Aivan. Hirvittävästi.”

Oooookei.

Luonnehdinnat tekstin kömpelyydestä taitavat pitää paikkansa. Avaan toisen aukeaman.

”Ana. Mikä on?”
”Muistin vain yhtäkkiä yhden jutun jonka Christian sanoi.”
”Sinä näytät erilaiselta”, Kate sanoo lempeästi.
”Minusta tuntuu erilaiselta”, minä tunnustan. ”Minuun koskee.”
”Koskeeko?”

”Vähäsen.”. Punastun taas.

”Minuunkin sattuu. Miehet ovat raakalaisia”, hän sanoo esittäen kauhistunutta. Purskahdamme molemmat nauruun.

Minäkin purskahdan nauruun. Pliis, anna elokuvan olla yhtä kömpelö! Tässähän on ainekset kunnon kalkkunaan.

Reipas neljäkymmentä minuuttia on kulunut. Jamie Dornan ja Dakota Johnson puhuvat, puhuvat ja puhuvat. Jaarittelu on kömpelöä, mutta ei niin huonoa että se naurattaisi. Seksistä tai sadomasokismista ei puhuta suoraan.

Johnson on ihan passeli näyttelijä, Dornan täysi puupökkelö. Johnson on nuori kirjallisuudenopiskelija Anastasia Steele. Jamie Dornan yritysjohtaja ja miljonääri Christian Grey.

Jaarittelu jatkuu.

Vihdoinkin päästään itse asiaan. Grey kertoo pitävänsä tuskan aiheuttamisesta. Steele paljastuu neitsyeksi. Grey tekee poikkeuksen ja suostuu olemaan kerrankin hellä. Steele ei ole enää neitsyt.

Taustalla soi geneerinen pop-kappale. En enää muista mikä. Elokuvassa kuullaan monta geneeristä pop-kappaletta. Haahuilumusiikkia, samanlaista kuin Greyn anatomian joka jaksossa.

Fifty Shades of Grey kestää kaksi tuntia ja viisi minuuttia. Ennakkoon sen on mainostettu olevan pelkkää panemista, käsirautoja ja kidutusta. Malesiassa leffa on kielletty pornona.

Seksikohtaukset kestävät yhteensä ehkä vähän alle vartin. Niissä näytetään tissit, paljaita pyllyjä ja vähän häpykarvoitusta. Kohderyhmä on kai keski-ikäiset naiset. Silti ruudulla vilahtavat useammin rinnat kuin miehen paljas perse. Peniksestä on turha haaveilla.

Kirjoitinko juuri tuon lauseeen?

Kirjoitin.

Haaveilen peniksestä.

Kikulia ei näytetä kertaakaan kunnolla. On se nyt perkele. Kulli kuviin ja äkkiä!

Jaarittelu jatkuu, mutta nyt sen aiheena on lähinnä S&M. Dialogi on puistattavan huonoa. Greylla on ollut onneton lapsuus. Siksi hän on erilainen.

Erilainen seksi sekä kiehtoo että kuvottaa Anastasiaa.

Syvällistä.

Öisin Grey istuu flyygelinsä ääressä ja soittaa surullisia kappaleita. Anastasia toteaa ääneen: ”Kaikki mitä soitat on niin surullista.”.

Huokaisen. Haukottelen. Naurahdan.

Valkokankaalla läpsytellään pakaroita.

Hurjaa.

Huokaisen. Naurahdan ääneen. Nauran ihan kunnolla.

Keskustelu on jokaisen toimivan parisuhteen perusta.

– Ei, en suostu anaalifistaukseen, sanoo Anastasia.

No nyt! Homma alkaa toimia. Oikea väsymyksen tila on saavutettu. Viimeisen puolituntisen nauran ääneen. Edessäni istuva naistoimittaja kääntyy katsomaan taakseen. Virnistelen kuin idiootti ja osoitan valkokangasta. Kollega näyttää kiukkuiselta.

Puhetta, puhetta, länkytilää ja seksikohtaus, joka ei ole edes pehmopornoa. Ei lähellekään.

Sama toistuu ja toistuu.

Lähikuva, lähikuva ja lähikuva. Danny Elfmanin musiikki soi ja soi.

Anastasia on miettinyt yli tunnin suostuako kaikkiin Greyn vaatimuksiin. Miksi Grey ei voi olla tavallinen! Anastasia haluaa oikeille treffeille!

Mitään ei tapahdu. Ei kukaan oikeasti puhu tuolla tavalla. Olo alkaa olla hysteerinen. Voi herraisä mitä paskaa tämä on. Ilmeisen uskollinen adaptaatio kirjasta – ilman hurjimpia seksiakteja?

Valkokankaalla Steele menee hissiin. Ovet sulkeutuvat. Elokuva loppuu. 125 minuuttia on kulunut.

Takanani vakiopaikallaan istuva, erään suuren päivälehden toimittajakonkari huokaisee ja naurahtaa.

Tarina jää täysin kesken. Tarkistan myöhemmin miten kirja päättyy. Kyllä, samalla tavalla.

Elokuvalle on tiedossa kaksi jatko-osaa.

En ymmärrä tästä ilmiöstä yhtikäs mitään. Kai tämä on parasta kohderyhmälleen, kirjojen faneille. Ennakkolippuja ainakin on myyty järjetön määrä, Suomessa Finnkinon mukaan jo noin 20 000.

Ilmeisesti tätä mennään katsomaan porukalla vitsillä. Ei kai moista tuubaa kukaan tosissaan fanita, eihän?

Jos fanittaa, niin annan teille vinkin: netistä löytyy parempaa samaa aihetta käsittelevää materiaalia ihan ilmaiseksi. Eikä sitä katsoessa tarvitse kuunnella loputonta jaarittelua.

Tai ehkä jaarittelu onkin se joka ihmisiä tässä kiehtoo. En edelleenkään tiedä. Olen melkein keski-ikäinen mies, en ihan kohderyhmää.

Fifty Shades of Grey on keski-ikäisten naisten Twilight. Sillä erolla, että Twilightit ovat parempia.

Arviot saa julkaista vasta nyt, kaksi päivää ennen maailmanlaajuista ensi-iltaa. Moinen mahtikäsky tarkoittaa yleensä sitä, että studio tietää tekeleensä olevan täyttä soopaa ja pelkää negatiivisia arvioita.

Mitä pelättävää näissä on? Eihän tästä kukaan täysjärkinen jaksa edes kirjoittaa vakavaa arvioita ellei ole pakko.

Miljoonat kärpäset odottavat jo innolla perjantaita.