Uusimmat

Liam Neesonin äärimmäisen synkkä Tanssi haudoilla on todella tylsä tusinatrilleri

18.09.2014 15:27 Aki Lehti

Tanssi haudoillaEnsi-ilta: 19.9.2014
Alkuperäisnimi: A Walk Among the Tombstones
Ohjaaja: Scott Frank
Käsikirjoittaja: Scott Frank
Pääosissa: Liam Neeson, Dan Stevens, David Harbour, Boyd Holbrook, Bryan Bradley & Laura Birn
Pituus: 114 minuuttia
Ikäraja: K16
Idea: Miehet silpovat naisia ja Liam Neeson kävelee sateessa
Arvostelija: Aki Lehti

2/5

Liam Neeson loistaa Tanssi haudoilla -elokuvan pääosassa, joka on onneksi kaikkea muuta kuin Taken-kopio. Uuden uran toimintatähtenä vanhoilla päivillään löytänyt hieno näyttelijä ottaa nyt iisimmin, eikä turvaudu väkivaltaan kuin pakon edessä. Harmillisesti elokuva on kuitenkin pelkkä keskinkertaisuuden ylistys.

Tanssi haudoilla alkaa tyylikkäästi. Vuosi on 1991. Liam Neesonin esittämä parrakas ja pitkätukkainen poliisi nimeltään Matt Scudder istuu kuppilassa nauttimassa aamiaistaan, joka koostuu kupista kahvia ja useasta viskishotista. Taustalla pahikset ampuvat baarimikon ja Scudder ryntää heidän peräänsä. Nilkit on äkkiä hoidettu pois päiviltä. Kohtauksesta tulee mieleen hyvällä tavalla 1970-luvun trillerit ja rikoselokuvat. Valitettavasti juuri muuta hyvää Tanssi haudoilla ei tarjoa.

Alkukohtauksesta hypätään vuoteen 1999. Scudder on nyt ilman lupaa toimiva yksityisetsivä, joka on ollut vuosikausia juomatta ja käy AA-kerhossa. Leffan tapahtumahetki todellakin tehdään katsojalle selväksi: Y2K-uhka mainitaan useaan kertaan, sillä rahastavien firmojen mainoksia näytetään, Yahoosta puhutaan ja perään ihmetellään internetiä. Millään näistä yksityiskohdista ei kuitenkaan ole mitään merkitystä elokuvan juonen kannalta.

Scudderin AA-kaveri pyytää hänen apuaan. Narkkarin huumediileriveljen vaimo on kidnapattu ja maksetuista lunnaista huolimatta tapettu raa´alla tavalla. Yksityisetsivä ottaa toimeksiannon vastaan. Seuraavan tunnin aikana ei tapahdu juuri mitään. Scudder kävelee vesisateessa ympäri synkkää New Yorkia, puhuu kolikkopuhelimiin, selaa vanhoja uutisia mikrofilmiltä ja kävelee vielä vähän lisää sateessa. Hän saa selville, että samanlaisia kidnappauksia ja murhia on tapahtunut useita, kohteina aina huumediilerien vaimot.

Tanss haudoilla

Tutkimuksissa etsivää auttaa TJ (Bryan Bradley), koditon teinipoika, joka taustarinastaan huolimatta ei ole muuta kuin koominen kevennys. Kaikki muu tarinassa on niin helvetin synkkää, että tuntuu kuin hahmo olisi eksynyt väärään elokuvaan.

Tanssi haudoilla perustuu Lawrence Blockin samannimiseen rikosromaaniin. Käsikirjoittaja ja ohjaaja Scott Frank esittelee murhaajakaksikon katsojille aikaisessa vaiheessa. Yleisölle, kuten etsivällekin tulee selväksi, että he ovat vaarallisia sekopäitä. Pahisten motiivit jäävät kuitenkin epäselviksi. Yhtenä hetkenä syy tappaa tuntuu olevan raha, mutta seuraavassa kohtauksessa konnat esitetään hirviöinä, jotka nauttivat naisten paloittelusta. Pakkaa sekoittaa vielä kohtaus, jossa homopariskunnalta vaikuttavat miehet näytetään syömässä kalsarisillaan aamiaista.

Pelottava kumpikaan murhaajista ei ole. Silpomisesta puhuminen ja veitsen teroittaminen ei vielä tee kenestäkään kammottavaa. Murhat tapahtuvat pääosin kuvan ulkopuolella.

Elokuvan jokaisen naisen rooli on tulla tapetuksi, mutiloiduksi ja raiskatuksi. Heidän tehtävänään on vain kiljua kauhuissaan. Laura Birnin etukäteen hehkutettu roolisuoritus kestää vain muutaman minuutin. Hän on vain yksi hengestään pääsevistä kidnapatuista.

Liam Neeson loistaa elokuvan pääosassa. Uuden uran toimintatähtenä vanhoilla päivillään löytänyt hieno näyttelijä ottaa nyt astetta iisimmin. Tanssi haudoilla on kaikkea muuta kuin Taken-kopio. Juonessa on samoja elementtejä, mutta Scudderin hahmolla ei ole henkilökohtaista suhdetta uhreihin. Hän tekee vain työtään, jossa yrittää välttää väkivaltaa viimeiseen asti. Loppua lukuunottamatta hän ei edes kanna asetta mukanaan. Neeson näyttää kuin kantaisi koko maailman painoa harteillaan. Etsivähahmo on kliseinen alkoholiongelmineen ja muine murheineen, vain kuollut vaimo puuttuu. Neesonin esittämänä hahmo kuitenkin toimii. Hän on sekoitus reppanaa ja kovista. Fyysisesti mies on tarvittaessa uhkaava, mutta hänen koiranpennunsilmänsä kertovat herkemmästä puolesta.

Tanssi haudoilla

Scott Frankin käsikirjoitus- ja ohjaustyö ei oikeastaan ole huonoa, lähinnä omituista ja epätasaista.

Hitaasti etenevään elokuvaan mahtuu monta upeasti sommiteltua kuvaa ja hienoja oivalluksia, mutta niiden lisäksi täysin käsittämättömiä ratkaisuja: murhaajat istuvat autossa ja näkevät huumepomon pienen tyttären kävelevän ohi. Donovanin 1960-luvun lopun Atlantis-folkhitti alkaa soida taustalla ja tyttö vilkuttaa heille hidastetusti. Onko katsojan tarkoitus tarkastella maailmaa pahisten silmien läpi?

Lopun rymistelyn taustalla kertojaääni käy läpi AA-kerhon 12 askelta. Eli Scudder päihittää niin henkiset kuin fyysiset demonit? Kohtaus on niin korni, että naurattaa.

Tällaisenaan Tanssi haudoilla on kummallinen sekoitus pulpia ja itsensä liian vakavasti ottavaa noiria. Tai oikeastaan se vain yrittää olla molempia. Lopputuloksena on tv-elokuvaa muistuttava tusinatrilleri.

PlusMiinusNolla

+ Liam Neeson
+ Ei ole Taken-kopio
– Murhaajien motiivit tekoihinsa jäävät epäselviksi
– Ohjaus on omituisen epätasaista
0 Jos tästä tulee hitti, niin ehkä jatko-osalle saadaan paremmat tekijät. Scudder-kirjoja riittää lähdemateriaaliksi

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat