Lordi-dokumentti Monsterimies kertoo, kuinka vuosien krapula parannetaan

Ensi-ilta: 26.9.2014
Alkuperäisnimi: Monsterimies
Ohjaaja: Antti Haase
Käsikirjoittaja: Antti Haase
Pääosissa: Tomi Putaansuu, Mr. Lordi & Lordi-yhtye
Pituus: 85 minuuttia
Ikäraja: K7
Idea: Juhlien jälkeen tuli krapula
Arvostelija: Tatu Junni

Hard Rock Hallelujah auttoi Lordia kansainvälisessä läpimurrossa, mutta hittikappaleesta muodostui nopeasti myös riipaiseva riippakivi. Monsterimies-dokumentti seuraa, painuuko yhtye painolastinsa kanssa pohjalle vai onnistuuko se nousemaan uudelleen pinnalle.

Vuonna 2006 Tomi Putaansuun äänellä örisevä Mr. Lordi oli Suomen suurin sankari yhtyeensä epätodennäköisen euroviisuvoiton myötä. Mummojen ja mammojen järkyttyneet yleisönosastokirjoitukset vaihtuivat hetkessä Kauppatorin kansanjuhlaan samalla kun Rovaniemen Sampo-aukion nimi muutettiin Lordin aukioksi. Presidentti Tarja Halonenkin ylisti ja kaikki oli niin kovin kivaa.

Ääni kellossa muuttui kuitenkin nopeasti.

Euroviisujen fanfaarit vaimenivat ja Lordi passitettiin takaisin marginaaliin nopeammin kuin bändin lateksikasvoilla kaupattu limonadi ehti väljähtyä lasissa. Samoihin aikoihin Lordi kohtasi olemassaolonsa suurimmat kriisit. Levymyynti laski ja yhtyeen rivit repeilivät.

Näistä vaikeista ajoista kertoo Antti Haasen ohjaama ja käsikirjoittama dokumenttielokuva Monsterimies.

Monsterimies ei ole varsinainen bändihistoriikki, mutta taustoittaa Lordin tarinaa siinä määrin, että yhtyeen vain otsikoista tunteva katsojakin pysyy kärryillä sen käänteissä.

Tarinan keskiössä on ihmisen kriisi elämän murrostilanteessa, ei Lordi-yhtyeen harjoittama hirviöestetiikka. Siksi Monsterimiehen tarinaan on helppo samaistua ja päästä sisälle. Asiaa auttaa se, että elokuva on myös ohjauksensa puolesta onnistunut. Monsterimies ei turhia rönsyile, vaan keskittyy muutaman vuoden ajanjaksoon ihailtavalla intensiteetillä.

Elokuvan perusteella Tomi Putaansuu on Peter Panin ja Michael Jacksonin kaltainen ikuinen lapsi, joka kasvoi vanhaksi, vaan ei aikuiseksi. Vanhempiensa hyväksynnän Putaansuu on saanut jo aikoja sitten, joten nykyään hän janoaa siunausta myös Suomen kansalta. Hetkeksi hän sen saikin, mutta vuodesta 2006 on jo niin kovin pitkä aika.

Monsterimiehen esittelemässä epätoivon puuskassa Mr. Lordi lupautuu jopa Kuorosotaan saadakseen maistaa edes vielä kerran massojen rakkautta. Uusien keikkojen toivossa tehty ohjelma poikii kuitenkin lopulta vain yhden esiintymisen – ja sekin vedetään venäläisille yritysvieraille.

Dokumentti nostaa useaan otteeseen esille Tomi Putaansuun pettymyksen suosion nopeaan katoamiseen. Sitä on helppo ymmärtää, mutta samalla vaivaannuttavaa seurata. Hyväksyntää hakevassa hirviössä kun on aina jotain pahasti vinossa. Edes Hulk ei halua halausta, ainoastaan olla rauhassa. Onneksi elokuvan loppupuolella Lordi herää itsekin huomaamaan, mihin jamaan euroviisukrapula hänet on ajanut.

Tämä oivallus on ensimmäinen askel kohti eheytymistä ja auttaa bändiä löytämään uuden suunnan toiminnalleen. Dokumentti päättyy toiveikkaissa tunnelmissa viestittäen samalla, että Lordin matka on yhä kesken. Monsterimies onkin vain välitilinpäätös, ei piste tai huutomerkki.

Yllättävän surumielinen Monsterimies paljastaa Lordista ja yhtyeen taustoista uusia asioita, mutta jättää Tomi Putaansuun rauhaan. Elokuva ei siis edes yritä päästä Kissiä rakastavan rokkarin maskin taakse, vaan keskittyy selvästi herkän ja älykkään miehen alter egoon.

Kohdettaan Antti Haase seuraa kaverin tavoin. Ohjaaja ei juurikaan haasta Putaansuuta, vaan antaa tämän kertoa tunnoistaan ja ajatuksistaan sen minkä tahtoo. Monsterimies on toimiva dokumentti, mutta ei olisi kärsinyt kriittisemmästäkään tulokulmasta. Katsojan ja ohjaajan onneksi Rollon rokkari on kuitenkin kameran edessä avoin, hauska ja rehellinen – paikoin myös traaginen, surumielinen ja ärsyttävä.

Erinomainen kohde dokumentille, siis.