Nebraska on taattua laatua ohjaaja Alexander Paynelta
Ensi-ilta: 28.2.2014
Alkuperäisnimi: Nebraska
Ohjaaja: Alexander Payne
Käsikirjoittaja: Bob Nelson
Pääosissa: Bruce Dern, Will Forte, Stacy Keach, June Squibb & Bob Odenkirk
Pituus: 115 minuuttia
Ikäraja: K7
Idea: Puolihöperö papparainen luulee voittaneensa miljoona dollaria ja lähtee lunastamaan sitä tuhansien kilometrien päästä
Arvostelija: Aki Lehti
Ohjaaja Alexander Paynella on tyypillinen viha-rakkaussuhde kotiosavaltioonsa. Kaikkia vanhoja tuttuja hänellä ei taida olla ikävä, kauniita maisemia ja luontoa kylläkin.
Alexander Payne jatkaa hienojen elokuvien sarjaansa Nebraskalla, joka on hänelle paluu sekä lapsuutensa maisemiin että uransa alun elokuviin. Paynen kolme ensimmäistä ohjausta sijoittuivat Nebraskaan, niiden jälkeen hän piipahti Californiassa Sideways-elokuvassa ja kurvasi Hawaijin kautta The Descendantsissa. Nyt on aika palata kotiin, paikkaan josta löytyy paljon kaunista ja hyvää, mutta myös huonoja muistoja ja hahmoja, joita ei välttämättä haluaisi kohdata.
Nebraska on jälleen road movie, matkakertomus. Se kertoo Alzheimerin tautia sairastavasta vanhasta miehestä, koko ikänsä liikaa juoneesta, äkäisestä Woody Grantista. Hän luulee voittaneensa miljoona dollaria arvonnassa, vaikka kyseessä on pelkkä mainoskikka myydä lehtitilauksia. Woodyn poika David kyllästyy isänsä itsepäisiin yrityksiin päästä lunastamaan voittonsa ja yhdessä he lähtevät matkalle osavaltion halki hakemaan olemattomia rahoja. David näkee matkassa tilaisuuden tutustua isäänsä paremmin ennen kuin tämä kuolee.
On hämmästyttävää, ettei Nebraskan käsikirjoitus ole Alexander Paynen rustaama, vaan lähtöisin tv:n puolella yleensä työskentelevän Bob Nelsonin kynästä. Dialogi, hahmot, draama ja huumori ovat niin Paynea kuin vain olla ja voi. Itse asiassa Nebraska vaikuttaa ohjaajan omiin kokemuksiin perustuvalta.
Elokuva sekoittaa onnistuneesti draamaa ja komediaa.
Draama on huipussaan pääparivaljakon, Bruce Dernin Woodyn ja Will Forten Davidin ollessa kahdestaan kuvissa. Elokuvan vakavampi puoli käsittelee sitä, miten lapset ottavat vanhempansa itsestäänselvyytenä, eivätkä aina välitä tutustua heihin oikeina ihmisinä. Pojan ja isän suhteen lisäksi se pohtii vanhenemista ja sitä, miten vanhukset menettävät yhteyden ympäröivään maailmaan riippumatta siitä onko heillä Alzheimer vai ei.
Nebraskan komedia on todella hauskaa, mahtavaa liioittelua pikkukaupunkien ja maaseudun ihmisistä, joiden elämä ja keskustelut pyörivät arkisten asioiden ympärillä. Tärkeintä Davidin serkuille, todellisille peräkammarin pojille, on esimerkiksi se, kauanko kesti ajaa yli tuhat kilometriä ja millainen auto kenelläkin on.
Ratkaisu kuvata Nebraska mustavalkoisena toimii. Mahtavia, kauniita ja samalla melankolisia maisemakuvia katsoisi mieluusti väreissä. Karikatyyrejä muistuttavien sivuosahahmojen sielunmaisemaa ja luonteita kuvaa kuitenkin paremmin mustavalkoisuus, sellaista heidän elämänsäkin on.
Täysin överiksi vedetyt hahmot ovat hillittömän hauskoja. Serkkupojat, jotka näyttävät siltä, että heidän vanhempansa ovat sisaruksia keskenään, Woodyn velikatras, lauma hiljaisia murahtelevia ja viinaanmeneviä ukkoja, sekä Woodyn kaikesta rivolla tavalla nalkuttava vaimo. Osa komediasta on ehkä ala-arvoista Paynen asteikolla, mutta junttien jutut ja vaimon törkeä tapa haukkua melkein kaikki naispuoliset lutkiksi ja vilautella alapäätään haudan äärellä saavat hekottamaan ääneen.
Will Forte vetää roolinsa Davidina hyvin. Saturday Night Livesta ja 30 Rockista ehkä parhaiten muistettu mies suoriutuu vakavista kohtauksista kunnialla ja hän löytää Davidista nyansseja. Välillä Davidin funktio on pelkästään olla se, jonka kautta katsojat voivat tuntea myötähäpeää outoja sivuosahahmoja kohtaan ja katsoa heitä pitkin nenänvartta. Onneksi Davidin hahmo on kuitenkin kirjoitettu niin hyvin, että hänestä kasvaa oikean tuntuinen, elävä ihminen. Draama ei mene missään vaiheessa liian sentimentaaliseksi. Elokuvan hitaasti etenevä tyyli sopii hyvin pikkukaupunkiin, paikkaan, jossa juuri mitään ei tapahdu, ja oikeastaan ainoa viihdyke on juoda viinaa.
Poika oppii isästään paljon uutta. Ukko on paljon muutakin kuin kaljaa kittaava muriseva körmy. Lopulta elokuvassa on kyse siitä, että ainakin oma perhe on tärkeä, vaikka sen jäsenet eivät aivan täydellisiä olisikaan. Loppusuvusta ei sitten olekaan niin väliä, ainakaan jos he ovat vain typeryksiä, rahanahneita heinäkenkiä. Nebraskaa voisi syyttää liiallisesta kliseisyydestä, mutta sitä se on tahallaan ja tietoisesti. Överiksi vedetyt hahmot naurattavat ja draama onnistutaan esittämään ilman imelyyttä.
Veteraaninäyttelijä Bruce Dern Woody -pappana on Nebraskan kantava voima. Mies on aivan mahtava roolissaan, joka on kuin hänelle kirjoitettu. Erityismaininnat menkööt vielä Woodyn vaimoa esittävälle June Squibille ja Woodyn vanhaa bisneskumppania, vanhuksen rahoja havittelevaa Ed Pegramia esittävälle Stacy Keachille. Dern, Squib ja Keach ovat peräisin sieltä samasta Amerikasta, josta Nebraskassa on vielä rippeitä jäljellä. Mennyt maailmaa elää vielä syrjäseuduilla ja näissä näyttelijöissä.
PlusMiinusNolla
+ Harvoin tulee vastaan näin toimivaa draamakomediaa. Se naurattaa niin, että silmät kostuvat ja koskettaa niin, että kyyneleet valuvat
+ Bruce Dern elämänsä roolissa
0 Niin Paynea, niin Paynea – fanit rakastavat, vihaajat vihaavat