Arvostelu Inside Out levittää pessimistisyyden ilosanomaa

Pixar-animaatio Inside Out – Mielen sopukoissa kuljettaa katsojan ihmispsyyken syövereihin.

Ensi-ilta: 28.8.2015
Alkuperäisnimi: Inside Out
Ohjaus: Pete Docter &  Ronaldo Del Carmen
Käsikirjoitus: Pete Docter, Meg LeFauve & Josh Cooley
Pääosissa: Amy Poehler, Phyllis Smith, Richard Kind, Bill Hader, Diane Lane & Kyle MacLachlan tai Minka Kuustonen, Tiina Weckström, Peik Stenberg, Kari Ketonen, Turkka Mastomäki, Pamela Tola, Seera Alexander & Arttu Wiskari
Pituus: 94 minuuttia
Ikäraja: K7
Idea: Katsoja pääsee kurkistamaan Riley-tytön mieleen.
Arvostelija: Martta Kaukonen

11-vuotiaan Rileyn elämä heittää häränpyllyä, kun hänen vanhempansa päättävät, että perhe muuttaa San Franciscoon. Koulusta ei löydy kavereita, varsinkin kun tyttö pillahtaa itkuun esitellessään itsensä luokkatovereilleen. Kiva jääkiekkoharrastuskin saa jäädä, koska millään ei ole enää mitään väliä. Vanhemmat eivät anna tyttärensä tuntea tilanteen aiheuttamia vaikeita tunteita, vaan yrittävät tsempata tätä pärjäämään. Isä luuhaa kaiket illatkin töissä, joten hän tuskin edes huomaa Rileyn ongelmia.

Tätä kaikkea katsoja saa seurata Rileyn psyyken sopukoista käsin, siis aivan kirjaimellisesti. Tytön tajuntaa hallitsevista tunteista dominoi Ilo, joka pitää kunnia-asianaan sitä, hän on aina onnellinen. Tehtävä muuttuu yllättävän vaikeaksi, kun Riley menettää kertarysäyksellä kaverinsa, harrastuksensa ja lapsuudenkotinsa. Paras keino piristää tyttöä on tietysti pitää Suru mahdollisimman kaukana tajunnan ohjaamiseen tarvittavista namikoista. Myös Inho, Pelko ja Viha on syytä pitää aisoissa.

Inside Out – Mielen sopukoissa elokuvan ohjaaja Pete Docterin ansiolistaa komistavat animaatiot Monsterit Oy ja Up – Kohti korkeuksia. Hänen aisaparinsa Ronaldo Del Carmen sen sijaan ei ole ohjannut aiemmin mitään merkittävää. Parivaljakko on sotkenut keitokseen pari ylimääräistä lusikallista sokeria – ällötyksen tunteesta kannattaa kuitenkin päästää irti. Hattaraisen kuoren alla piilee synkeä yllätys.

Elokuvan idea on aivan mainio. Psykologiaa voi opiskella vasta lukiossa. Muksujen olisi kuitenkin hyvä oppia ymmärtämään mieltensä toimintaa jo mahdollisimman varhain. Tämä karkkikääreeseen kätketty oppitunti viihdyttää myös aikuista katsojaa. Freudkin varmasti hekottelisi elokuvan näkemykselle alitajunnasta. Siellä tosin remuaa lastenkutsujen pelle, mikä on pieni klisee. Kai ihmiset nyt pelkäävät muutakin?

Suuri osa Inside Outin vitseistä ei aukea pikkukatsojalle. Riley säikähtää luullessaan, että San Franciscossa on karhuja. Häntä lohdutetaan sillä, että kaduilla marssii aivan toisenlaisia nalleja. Tytön tajunnan sisältä löytyy myös dekonstruktio, joka varmasti huvittaa ainakin humanisteja.

Elokuvan näkemys sukupuolirooleista on rasittavan kapea. Piipahdus Rileyn isän mielessä paljastaa, ettei tämä mieti kuin lätkää. Isukki pelkää, että vaimo jäkättää hänelle siitä, ettei hän ole muistanut laskea pöntön kantta. Tässä kiteytyy ilmeisesti tekijöiden mielestä koko heteroparisuhde.

Inside Outin ääninäyttelijät pärjäävät tehtävissään hyvin eri tavoin. Erityisen kiitoksen ansaitsee Tiina Weckström, jonka Suru on uskottavan murheellinen. Arttu Wiskarin tulkinta isästä on sen sijaan aivan flegmaattinen. Tuomas Enbuskekin piipahtaa pienessä ääniroolissa. Englanninkielisessä versiossa puolestaan vilahtaa Red Hot Chili Peppers -yhtyeen basisti Flea.

Leffan sanoma on tervetullut naminamipositiivisuuden aikana. Ilo saa huomata, että Suru on aivan yhtä tärkeä tunne. Negatiivisten tunteiden merkityksen osoittaminen lapsille on paikallaan, sillä joka paikasta tuutataan pärjäämisen eetosta. Lasten olisi hyvä ymmärtää, että aina ei ole pakko selvitä yksin.