Uusimmat

Assassin’s Creed -elokuvan ensi-ilta välipäivinä – kohtausnäyte ja uusi juliste julkaistu

29.11.2016 08:39 Muropaketin toimitus

assassins-creed-white-nosto

Joulukuussa Suomen ensi-iltansa saava Assassin’s Creed on vuoden kolmas isolla rahalla tuotettu pelifilmatisointi. Nyt siitä on julkaistu ensimmäinen kohtausmaistiainen.

Ubisoftin menestyspelisarjaan pohjautuvaa Assassin’s Creedia tähdittää X-Men-elokuvista, Shamesta ja Prometheuksesta tuttu Michael Fassbender. Elokuvan muita tähtiä ovat Marion Cotillard, Jeremy Irons, Brendan Gleeson ja Michael Kenneth Williams.

Ohjauksesta vastaa Justin Kurzel, jonka kanssa Fassbender teki viime vuonna vähälle huomiolle jääneen Macbeth-elokuvan.

Tuore Enter the Animus -pätkä antaa esimakua siitä, mitä valkokankaalla 28.12.2016 tullaan näkemään.

Ensimmäisen kohtausnäytteen lisäksi Assassin’s Creedista on julkaistu uusi juliste.

assassins-creed-juliste

Elokuvan virallinen synopsis ei pelisarjan faneille suuria yllätyksiä tarjoile:

”Assassin’s Creed perustuu suosittuun toimintapeliin, joka on saanut vahvasti vaikutteita oikeista historian tapahtumista, henkilöistä ja sijainneista. Mullistavan teknologia avulla Callum Lynchin (Michael Fassbender) muistiin on tallentunut hänen esi-isänsä, Aguilarin (Michael Fassbander) tapahtumat 1400-luvun Espanjassa. Callum elää kahdessa eri aikakaudessa ja hänelle paljastuu hänen kuuluneen mystiseen salaseuraan, assassiineihin eli salamurhaajiin. Keräämiensä uskomattomien tietojensa ja taitojensa avulla hän uhmaa nykyhetkessä vaikuttavia temppeliherroja.”