Uusimmat

Assassin’s Creed sai haukut: ”Ihan surkea videopelileffa” – ja samaa mieltä oli pelisarjan fani

28.12.2016 08:44 Muropaketin toimitus

Tänään saa Suomen ensi-iltansa Ubisoftin peleihin pohjautuva Assassin’s Creed. Sen pääosissa nähdään nimekkäitä ja osaavia näyttelijöitä, mutta ei elokuva silti hyvä ole.

Domen arvostelussa Assassin’s Creed sai arvosanaksi vaatimattomasti 1,5 tähteä.

Elokuvaa moitittiin mm. seuraavasti:

”Assassin’s Creed on jättibudjetilla tehtyä ö-luokan moskaa, jossa esiintyvät hienot näyttelijät saisivat hävetä ahneuttaan. Se on aivan sama, esittävätkö starat leffan pahiksia vai hyviksiä, sillä oikeassa elämässä he ovat temppeliherroja – osta, kuluta, mene massan mukana, usko meitä, unohda oikeasti tärkeät asiat roskaviihteemme avulla, älä ajattele omilla aivoillasi ja tee meistä samalla vielä vähän rikkaampia.”

Samoilla linjoilla kriitikko Aki Lehden kanssa oli Domen pelipuolen toimittaja Tuukka Hämäläinen:

”Assassin’s Creed on selkeä pettymys. Elokuvan taustakertomus ja tarinan pääpiirteet ovat peleistä tuttuja jo monen vuoden takaan, eikä elokuvaan ole keksitty oikein mitään omaa tai uutta. Lisäksi pelien trillerimäinen muoto, jossa loppuratkaisussa paljastuu aina jotakin uutta, loistaa elokuvassa poissaolollaan: Kaikki kortit isketään pöytään jo elokuvan alkupuolella, eikä mitään paljastettavaa jää jäljelle.”

Lue koko juttu täältä:

Assassin’s Creed on jälleen yksi surkea videopeliin perustuva toimintaleffa