Uusimmat

Assassin’s Creedin traileri tulossa – sitä ennen kaksi uutta kuvaa pelileffasta

10.05.2016 07:29 Tatu Junni

Jos nyt ei innolla, niin ainakin suurella mielenkiinnolla pelipiireissä odotetun Assassin’s Creed -elokuvan ensimmäinen traileri julkaistaan tällä viikolla.

Mainosvideo lasketaan levitykseen Yhdysvalloissa keskiviikon aikana. Suomen aikavyöhykkeellä sitä päästään siis katselemaan viimeistään torstaiaamuna.

Ennen traileria Ubisoftin hittipelin filmatisoinnista on julkaistu pari uutta kuvaa eilen nähtyjen seuraksi.

Elokuvateattereihin Justin Kurrzelin ohjaama Assassin’s Creed saapuu joulukuussa. Sen pääosissa nähdään Michael Fassbender, Marion Cotillard, Michael K. Williams, Jeremy Irons ja Brendan Gleeson.

assassins-creed-0001 assassins-creed-0002

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat