Uusimmat

Avaruusöttiäiset eivät jätä Maata vieläkään rauhaan – luvassa useita Independence Day -elokuvia?

17.05.2013 09:20 Muropaketin toimitus

ID4

Independence Daylle on odotettu jatko-osaa jo vuodesta 1996 asti. Nyt tekijätiimi suunnittelee kokonaista jatko-osien sarjaa.

Ohjaaja Roland Emmerich ja käsikirjoittaja Dean Devlin kertoivat jo aiemmin työstävänsä kahta jatko-osaa, nimiltään ID Forever osa 1 ja osa 2. Niiden on kerrottu olevan periaatteessa yksi nykyhetkeen sijoittuva pitkä elokuva jaettuna kahteen osaan. Nyt tiimi on tarkentanut suunnitelmiaan.

Jatko-osien on tarkoitus luoda kunnon taustatarina ja mytologia avaruusolennoille ja kertoa niiden motiiveista hyökätä maapallolle. Emmerich toivoo, että aiheen syvempi käsittely loisi puitteet tehdä Independence Daysta pidempi elokuvasarja. Yhtänä kantavana teemana olisi avaruusolioiden kollektiivinen tietoisuus ja sen hyödyt ja haitat yksilöinä toimivia ihmisiä vastaan.

Tekijät kertoivat myös, että näyttelijä Jeff Goldblum on halutessaan tervetullut takaisin rooliinsa, mutta Will Smithiä ei mainittu lainkaan. Smith on aiemmin vaatinut jatko-osissa esiintymisestä niin hurjia rahasummia, että hänet on taidettu unohtaa kokonaan.

Teksti: Aki Lehti

Lähde: Slashfilm