Uusimmat

Avengers: Infinity Warin käsikirjoittajat katuvat yhtä asiaa elokuvasta

31.05.2018 21:02 Muropaketin toimitus

Jos Avengers: Infinity Warin käsikirjoittajat olisivat saaneet päättää, he olisivat muuttaneet ikuisuuskivistä kertovaa kokonaisuutta yksinkertaisemmaksi.

Avengers: Infinity War on helpostikin yksi suurimpia elokuvia mitä on tehty. Massiivisen seikkailuelokuvan tarina on päätös sille kymmenen vuoden mittaiselle tarinajatkumolle, joka kietoutuu ikuisuuskiviksi kutsuttujen jalokivien ympärille. Eri puolilla Marvel-universumia tapahtuvat kohtaukset muodostavat valtavan kokonaisuuden.

Infinity Warin käsikirjoittajat Christopher Markus ja Stephen McFeely paljastavat Cinemablendin uutisessa, että jos he olisivat saaneet päättää, he olisivat pienentäneen skaalaa jonkin verran:

“Jos olisimme saaneet aloittaa aivan tyhjästä, emme olisi valinneet kuutta hemmetin MacGuffinia. Se ei ole ollenkaan helppoa. Oli vaikea saada kaikki sovitettua mukaan”, McFeely kertoo.

(MacGuffinilla tarkoitetaan elokuvamaailmassa esinettä, joka motivoi hahmoja ja pitää tarinaa liikkeellä. Ikuisuuskivet ovat siis Infinity Warin MacGuffineita.)

Infinity Warissa alkanut tarina jatkuu ensi vuonna Avengers 4:ssa.