Uusimmat

Back In Time: Ensimmäinen traileri uudesta Paluu tulevaisuuteen -elokuvasta

14.09.2015 10:30 Tatu Junni

Aikamatkaklassikon Back to the Future eli Paluu tulevaisuuteen tekemisestä ja perinnöstä kertovasta Back In Time -dokumentista on julkaistu ensimmäinen traileri.

Kuluvana syksynä ilmestyvässä Back In Timessa pääsevät ääneen muun muassa ohjaaja Robert Zemeckis, käsikirjoittaja Bob Gale ja tuottaja Steven Spielberg sekä näyttelijät Michael J. Fox, Christopher Lloyd ja Lea Thompson.

Trailerin perusteella Jason Aronin ohjaama dokumentti on oikein pätevä nostalgiatrippi. Nyt sitten vaan toivotaan, että se löytää joku kaunis päivä tiensä myös Suomeen.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat