Uusimmat

Batman Beginsin käsikirjoittaja tyrmäsi faniteorian leffan pahiksesta: “Mistään sellaisesta ei käyty edes keskusteluja”

28.07.2020 20:03 Muropaketin toimitus

Batman Begins -käsikirjoittaja David S. Goyer kommentoi Liam Neesonin esittämän hahmon kohtaloa.

Comic-Conin virtuaalipaneelissa vieraillut käsikirjoittaja David S. Goyer kertoi muistoja muun muassa Batman Begins -elokuvan kuvauksista. Hän myös kommentoi faniteoriaa elokuvassa Liam Neesonin esittämän Ra’s al Ghulin kohtalosta.

Elokuvassahan Neesonin hahmo nähdään jäävän raiteltaan suistuvaan ja räjähtävään junaan. Ra’s al Ghulin hahmo on kuitenkin sarjakuvissa tunnettu kuolemattomuudestaan, mikä johtuu salaperäisestä Lasarus-altaasta. Moni fani on arvellut, että hahmo sulki silmänsä kyseisessä kohtauksessa siksi, että valmistautui sillä tulevaan henkiinheräämiseen.

Goyer kuitenkin kommentoi, ettei tällaista oltu koskaan suunniteltu.

“Luulen, että moni lukee vähän liikaa rivien välistä. Sellaisesta ei koskaan edes keskusteltu Chrisin [ohjaaja Christopher Nolan] kanssa”, Goyer sanoo. Hän kuitenkin myöntää, että pohdinta on ihan realistinen ottaen huomioon Lasarus-altaan olemassaolon alkuperäisissä tarinoissa.