Uusimmat

Batman-elokuvan käsikirjoittaja muisteli studion ja fanien reaktiota Heath Ledgerin Jokeriin: “Surkein roolitus ikinä”

29.08.2018 13:22 Muropaketin toimitus

Yön ritarissa Jokeria esittänyt Heath Ledger paljastui sittemmin erinomaiseksi roolitukseksi, mutta monet olivat ensin Ledgeriä vastaan. Edes elokuvan käsikirjoittaja ei aluksi tajunnut valintaa.

Kymmenen vuotta sitten monet suhtautuivat epäilevästi ohjaaja Christopher Nolanin päätökseen valita Batman-trilogiansa keskimmäisen osan ikoniseen pahisrooliin Jokeriksi Heath Ledger. Batman-fanit olivat sitä mieltä, että roolitus on “surkein ikinä”, mutta lisäksi myös elokuvan käsikirjoittaja, ohjaajan veli ja moninkertainen yhteistyökumppani Jonathan Nolan, oli epäileväinen.

Jonathan Nolan muisteli vuosikymmenen takaisia tapahtumia elokuvantekijöiden keskustelutilaisuudessa The Hollywood Reporterin mukaan näin:

“Kun kirjoitin Yön ritaria Chris mietti, miten hoitaisimme Jokerin. Chrisillä oli hyvä tapaaminen Heath Ledgerin kanssa. Eikä kukaan ymmärtänyt sitä – minä en ymmärtänyt, eikä studio ymmärtänyt. Ja faniyhteisö oli – meidät hitto vie pantiin häpeäpaaluun sen vuoksi – ’Katastrofi, surkein roolitus ikinä!’ Chris kuitenkin piti päänsä. Kysymys ei ollut siitä ettei anneta faneille sitä mitä he pyytävät vaan sitä mitä he haluavat. Ja se oli: ’Etsitään’ v***n vakavasti otettava näyttelijä, joku joka vaan ottaa roolin ja repii sen palasiksi’”.

Jälkiviisaana voi vain sanoa, että onneksi ohjaaja sai tahtonsa läpi!