Batman-pahiksen näyttelijä haki ensin Batmanin roolia Christopher Nolanin elokuvaan: “En kyllä itsekään uskonut sopivani Bruce Wayneksi”

31.05.2021 07:10 | Muropaketin toimitus

Cillian Murphy ei ollut edes omasta mielestään oikea näyttelijä Batmanin rooliin.

Cillian Murphy promoaa The Hollywood Reporterin haastattelussa Yhdysvalloissa viime perjantaina ensi-iltansa saanutta A Quiet Place 2 -elokuvaa, mutta muistelee myös menneitä.

Murphy oli vuonna 2003 yksi ehdokkaista Christopher Nolanin Batman-elokuvien pääosaan. Hän teki jopa pukutestejä kameran edessä yhdessä Amy Adamsin kanssa. Näyttelijän mukaan Christian Bale oli kuitenkin ainoa oikea valinta Batmaniksi.

– En usko että olin lähelläkään päätyä Batmaniksi. Rooli kuului Christian Balelle, joka esitti sen loistavasti, Murphy sanoo.

– Hakuprosessa oli minulle vain kokemus muiden joukossa, josta seurasi jotain aivan muuta. Päädyin esittämään elokuvaan Linnunpelättiä, josta seurasi työsuhde Nolanin kanssa. Se oli hienoa aikaa, mutta en ollut mielestäni sopiva Bruce Waynen rooliin, hän jatkaa.

Muropaketin uusimmat