Uusimmat

Batman: The Killing Joke – Tältä näyttää aikuisille tehty Batman-elokuva

27.04.2016 07:40 Tatu Junni

Batman: The Killing Jokesta on julkaistu kevään mittaan parikin animaationäytettyä, joita trailereiksikin on tituleerattu. Varsinainen oikea traileri on julkaistu kuitenkin vasta nyt.

Kesällä blu-raylla ja dvd:llä julkaistava Batman: The Killing Joke on aikuiskatsojille suunnattu animaatioelokuva, joka pohjautuu Alan Mooren ja Brian Bollandin sarjakuvaklassikkoon. Tarina keskittyy Batmanin ja Jokerin nyrjähtäneeseen suhteeseen ja ainakin sarjakuvassa sivutaan myös sitä, mitä mielenterveys oikeastaan on ja onko hulluus joskus se tervein vaihtoehto.

Eipä ihan kilttien pilttien kamaa, joten ei ihme, että animaatioseikkailu on saanut saman ikärajan kuin vaikkapa Deadpool tai Fifty Shades of Grey.

Batman: The Killing Joken eli ”Tappavan pilan” on ohjannut Sam Liu, jolla on jo pitkä historia supersankarianimaatioiden parissa. Ääninäyttelijöistä merkittävimmät ovat Kevin Conroy ja Mark Hamill.

Valitettavasti elokuvan saapumisesta Suomeen ei ole vielä tietoa, mutta kumma jos esimerkiksi Netflix ei tätä nappaa valikoimaansa ennen pitkää.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat