Being Julia
Elokuvatrendit tulevat ja menevät, mutta maailmassa riittää aina katsojia elokuville, joissa naiset käyttävät hattuja ja Rupert Everett sanoo jotakin nasevaa. Suurin osa pukupainotteisten tapakomedioiden kohderyhmästä on ilmeisesti joko sentimentaalisia homomiehiä tai kaltaisiani sivistyksellä kuorrutettuja naisia, joiden mielestä viuhkat ja kielletty rakkaus ovat (sankareiden sukupuolesta riippumatta) ihania.
Koska Oscar Wilden nerokkaan kevyt tuotanto on ehditty koluta loppuun, kaapista on kaivettu hänen aikalaisensa, tuottelias dramaturgi ja kirjailija (ja juuri sopivan homo) W. Somerset Maugham. Aikansa superjulkkista ei koskaan hyväksytty korkeakulttuurin piiriin, mutta eivätpä nämä elokuvatkaan tähtää viihdettä korkeammalle.
Sosiaalifantasioiden keskushahmo on usein ylpeä ja kunnianhimoinen nainen, joka on jollain tapaa sisäisesti eksyksissä. Annette Bening nähdään Juliana, joka esittää vielä nelikymppisenä nuorten tyttöjen rooleja hupsuissa melodraamoissa. Hänen avioliittonsa Jeremy Ironsin näyttelemän teatterijohtajan kanssa on moderni, eli jotakuinkin avoin, vaikka aluksi on epäselvää käyttääkö Julia vapautta hyväkseen. Kun nuori ja kaunis amerikkalaismies ilmestyy lähipiiriin elämän tuntuessa tyhjältä, on aika ottaa rakastaja. Nuorukainen saattaa toki olla pyrkyri ja onnenonkija, mutta Julia ei alkuun kysykään todellisten tunteiden perään. Hänhän on esittänyt suuria tunteita niin kauan, että ymmärtää yksityiselämänsäkin eräänlaisena teatterina.
Kauttaaltaan erinomaiset näyttelijänsuoritukset – myös monissa koomisissa osissa – tekevät kliseisistä hahmoista uskottavia. Varsinkin Julian diivaongelmista tehdään onnistuneesti yleisinhimillisiä. Tunne, että oma identiteetti on jäänyt työtä ja perhettä hoitaessa tien viereen, lienee monelle keski-ikäiselle naiselle tuttu.
Ilahduttavasti käsikirjoitus ei syyllistä Juliaa hetkeäkään edes siitä, että äidin rooli on jäänyt muiden tehtävien ohessa vähemmälle huomiolle. Beningin lämpimät kohtaukset hänen teinipoikaansa näyttelevän Tom Sturridgen kanssa ovat elokuvan koskettavimpia. Toisin kuin pukudraamoissa yleensä, Maughamin hahmot tuntuvat moderneilta ihmisiltä ja hänen renessanssinsa on täysin tervetullut.
Teksti: Johanna Koljonen / Nöjesguiden
