Uusimmat

Ben Affleck kiinnitti itsensä Argon pääosaan

28.06.2011 15:00 Muropaketin toimitus

Ben Affleck

Ben Affleck näyttelee itse pääosan seuraavassa ohjaustyössään Argo. Samaiseen leffaan on kiinnitetty myös Johnny Goodman.
Iranin panttivankidraamaa käsittelevä elokuva saapunee teattereihin ensi vuoden lopulla.

Ben Affleckia tuskin tarvitsee pahemmin esitellä. Näyttelijänä paljon esillä ollut ja vielä enemmän kuraa saanut Affleck on viime aikoina panostanut näyttelemisen ohella myös ohjaamiseen, ja käsikirjoittajana hän on kunnostautunut jo vuosien ajan. Esimerkiksi viime vuonna teattereihin tulleessa The Townissa Affleck oli ohjaaja, kirjoittaja ja näyttelijä.

John Goodman on näytellyt lukuisissa elokuvissa, niin pienissä kuin suuremmissakin rooleissa, mutta aina hänet muistetaan 80- ja 90-luvun Roseanne -tv-sarjasta. Jo aiemmin leffaan on ilmoittautunut myös Alan Arkin.

Argo kertoo Iranin panttivankikriisistä vuonna 1979, jossa joukko opiskelijoita hyökkäsi Yhdysvaltain Iranin suurlähetystöön ja otti kaikki sen työntekijät panttivangikseen. Kriisi kesti 444 päivää. Elokuva keskittyy tapaukseen, jossa CIA keplotteli kuusi amerikkalaista pakosalle Kanadan suurlähetystön turvista. Savuverhoksi kehiteltiin sci-fi-leffaprojekti.

Elokuvan taustalla on Joshua Bearmanin Wired-lehteen kirjoittama artikkeli ”How the CIA Used a Fake Sci-Fi Flick to Rescue Americans from Tehran” vuodelta 2007.

Lähteet: Variety, Collider.com, Slashfilm