Big Eyes on pieni elokuva, joka ei uskalla olla suuri

10.03.2015 13:13 | Muropaketin toimitus

Alkuperäisnimi: Big Eyes
Ensi-ilta: 13.3.2015
Ohjaaja: Tim Burton
Käsikirjoittaja: Scott Alexander, Larry Karaszewski 
Pääosissa: Amy Adams, Christoph Waltz, Danny Huston, Terence Stamp, Jason Schwartzman
Elokuvan pituus: 106 minuuttia
Ikäraja: 12
Idea: Taiteilija onkin huiputtaja
Arvostelija: Olli Sulopuisto

Mitä siitä seuraa, kun fantastisiin tarinoihin erikoistunut Tim Burton pannaan ohjaamaan tositarina? Big Eyes kertoo Keanen taiteilijapariskunnasta, joka keksi viime vuosisadan puolivälissä keinon valloittaa yhdysvaltalaiset taidemarkkinat. Kaikki ei vain sujunut ihan niin auvoisesti kuin julkisuudessa annettiin ymmärtää.

Ujo ja sisäänpäinkääntynyt Margaret maalasi ja synnynnäinen showmies Walter möi maalausta maalauksen perään. Margaret pakenee ahdistavasta avioliitosta ja symmetrisestä pastellilähiöstä, joka tuo mieleen Saksikäsi Edwardin. Hän saapuu sodanjälkeiseen San Franciscoon ja samalla realistisemman eli tylsemmän näköiseen maailmaan.

Big Eyes

Tuntuu kuin ohjaaja haluaisi korostetun kontrastisella siirtymällä tehdä katsojille selväksi, että tällä kertaa ei pelata satujen pelikentällä, vaan tehdään Vakavaa Draamaa™. Siinä taitaa olla myös elokuvan ongelman ydin, sillä se herää henkiin vain silloin kun tarina loikkaa reilusti höpöhöpöpuolelle.  

Sitä tietää olevansa pulassa kun soimaan pärähtää Lana Del Reyn kappale, jonka nimi on niinkin mielikuvituksellinen kuin Big Eyes. Hän laulaa ”With your big eyes, and your big lies” ja siinäpä elokuva oikeastaan onkin. Kahdessa säkeessä. 

Margaretia esittää Amy Adams, joka ei tunnu keksivän, mitä hillityn harmaavarpusen roolilla tekisi. Se ei tosin ole näyttelijän vika, sillä Enchantedin, Fighterin ja Masterin tapaisissa elokuvissa hän on osoittanut hallitsevansa sekä tyylitellyt että realistiset osat. 

Big Eyes (Photo by Leah Gallo - © 2014 The Weinstein Company. All rights reserved.)

Haluatteko lisätodisteita? Herra tuomari, tässä on Christoph Waltz, tuo ihmishahmoinen irvikissa. Hänen tulkintansa Walter Keanesta on hurmaava niin, että hurmaavuus heiluu lipevyyden rajan molemmilla puolilla. Avioparin suhteen synkentyessä Walterin toimissa näkyy kaikuja Hohto-elokuvassa hotellissa kajahtavasta Jack Torrancesta, mutta varsinainen piste iin päälle tulee oikeussalikohtauksessa, jossa mopo karkaa ihanasti käsistä.

Sitä katsoessa en voinut olla muistelematta Ed Woodia, toista Tim Burtonin ohjaamaa tositapahtumiin perustuvaa elokuvaa eksentrisestä taiteilijasta. Ja kas kummaa, sekä Ed Wood että Big Eyes ovat Scott Alexanderin ja Larry Karaszewskin käsikirjoittamia elokuvia. He suunnittelivat projektia pitkään ja halusivat ohjata sen itse, mutta pyysivät sitten käytännön syistä — aikataulut, budjetit, näyttelijöiden saatavuus — Tim Burtonia ohjaajaksi.

Big Eyes (Photo by Leah Gallo - © 2014 The Weinstein Company. All rights reserved.)

Lopputuloksena on kummallisen hengetön elokuva, villasukkaan puettu vaahtomuovipallo. Välillä pohditaan oikean ja väärän taiteen välistä suhdetta, mutta se ei kuitenkaan tunnu kiinnostavan ohjaajaa kovin paljon. Burton saa enemmän irti kriitikkoa esittävästä Terence Stampin kasvoista, äänestä ja olemuksesta kuin siitä mitä hän sanoo. Enkä tarkoita että Big Eyesin olisi pitänyt olla syvällisempi ja filosofisempi, vaan oikeastaan päinvastoin. Lisää kaasua, lisää irrottelua! (Kunhan Johnny Depp ei tanssi hassusti.)

PlusMiinusNolla
– Hengetön pötkäle
+ Christoph Waltzin sekopääsooloilu oikeussalissa
– Amy Adams menee hukkaan

Muropaketin uusimmat