UUSIMMAT

Big Game -ohjaaja Jalmari Helander työstää jo uutta elokuvaa

27.11.2015 11:10 | Tatu Junni

Jalmari Helanderin Big Game ilmestyi viime keväänä. Ohjaaja ei ole vielä julkisuuteen kertonut millainen seuraavasta elokuvasta tulee.

Jonkinlaiset suunnitelmat ovat kuitenkin selvillä, sillä Suomen Elokuvasäätiö on myöntänyt 50 000 euron kehittämistuen ”Untitled Helander Movielle” eli Helanderin nimettömälle elokuvalle.

Tukipäätös paljastaa, että Jalmari Helander käsikirjoittaa elokuvansa itse ja tuottajana toimii Petri Jokiranta.

Tämä ei yllätä, sillä samalla kaavalla tehtiin myös Rare Exports ja Big Game.

Vaikka uusi Helander-elokuva on jo tuen piirissä, ei sitä kannata odotella teattereihin vielä pitkään aikaan. Pelkkä käsikirjoittaminen vie aikaa, ja Helanderin kahden ensimmäisen elokuvankin välissä ehti vierähtää viisi vuotta.

Lue myös:

“Big Game – Kuinka Hollywood tuotiin Suomeen” kuuluu jokaisen leffafanin hyllyyn

Muropaketin uusimmat