Uusimmat

Billy Bob Thorntonin realistinen arvio hittikomediansa jatko-osasta: ”Siitä ei tule yhtä hyvä kuin ensimmäisestä”

24.10.2014 09:34 Muropaketin toimitus

Paha pukki

Viimeksi Fargo-tv-sarjassa mainion roolisuorituksen tehneen Billy Bob Thorntonin vuoden 2003 komediahitille Paha pukki tehdään jatko-osaa.

Terry Zwigoffin ohjaamassa komediassa kelvoton huijari toimii päivisin ostoskeskuksen joulupukkina kuunnellen ipanoiden toiveita, jotta pääsee öisin ryöstämään kaupat apurinsa kanssa. Pesti vaan uhkaa jäädä lyhyeksi, sillä Billy Bob Thorntonin esittämä pukki haisee ja haistattelee, polttaa ketjussa, ryyppää, laskee nuttuunsa ja harrastaa liian kuuluvasti antamisen iloa…

The Hollywood Reporterin haastattelussa Thornton ilmoitti, että hän odottaa parhaillaan Paha pukki 2:n käsikirjoituksen valmistumista. Ihan tolkuttoman innoissaan ei mies kuitenkaan elokuvasta ole.

””Ei siitä yhtä hyvää tule kuin ensimmäinen, mutta meidän on silti pyrittävä tekemään siitä mahdollisimman hyvä. Ei elokuvaa voi tehdä panostamatta siihen täysillä, joten odotamme nyt tarpeeksi hyvää käsikirjoitusta”, Thornton totesi.

Teksti: Tatu Junni
Lähde: The Hollywood Reporter