Uusimmat

Bodom poistuu pian elokuvateattereista – mihin tuloksiin kotimainen kauhu ylsi?

27.09.2016 08:34 Tatu Junni

Taneli Mustosen ohjaama Bodom sai ensi-iltansa elokuussa. Elokuvaa esitetään vielä maanlaajuisesti, mutta ei enää montaa viikkoa.

Viime viikonloppuna Bodom keräsi enää 1404 katsojaa koko Suomessa ja sijoittui tällä tuloksella TOP 20 -listalla sijalle 17.

Kaikkiaan Bodom on kerännyt Suomessa 57  383 katsojaa.

Elokuvan lopullinen katsojamäärä tullee näin ollen olemaan 60 000 ja 70 000 välillä. Se on Suomessa kauhuelokuvalle hyvä tulos, mutta kotimaiselle elokuvalle kohtalaisen laiska. Tilanne selittyy osittain sillä, ettei Bodomissa ole nimekkäitä tähtinäyttelijöitä katsojia houkuttelemassa.

Dvd:llä ja blu-raylla Bodom julkaistaan 7. joulukuuta.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat