Uusimmat

Bond 25:n näyttelijäkaarti julkistettu – Bohemian Rhapsody -tähti mukaan ensi vuoden 007-seikkailuun

25.04.2019 15:40 Muropaketin toimitus

Cary Joji Fukunagan ohjaama ja Daniel Craigin tähdittämä Bond 25 julkaistaan 8. huhtikuuta 2020.

25. James Bond -elokuva julkaistaan vuoden päästä huhtikuussa ja vihdoinkin tulevasta elokuvasta on julkaistu uutta tietoa virallisella 007:n Twitter-tilillä järjestetyssä tiedostustilaisuudessa. Julkistuksessa ei edelleenkään paljastettu elokuvan nimeä vaan elokuvan tekijät käyttävät edelleen pelkästään nimeä Bond 25.

Elokuvasta paljastettiin nyt kuitenkin näyttelijäkaarti. Palaavista näyttelijöistä ovat mukana itse Bondia esittävän Daniel Craigin lisäksi Ralph Fiennes, Rory Kinnear, Ben Whishaw, Naomie Harris, Léa Seydoux ja Jeffrey Wright. Uusina näyttelijöinä mukaan liittyvät Rami Malek, Dali Benssalah, Billy Magnussen, Ana de Armas, David Dencik ja Lashana Lynch.

Bond 25 alkaa maisemista, jotka inspiroivat Ian Flemingia James Bondin kirjoittamisessa ja jotka on nähty aiemmin esimerkiksi Tohtori No:ssa eli Jamaikalta. Muita kuvauslokaatioita löytyy Lontoosta, Norjasta ja Italiasta. Elokuvan ohjaa Cary Joji Fukunaga.

Muropaketin uusimmat